Muistatko Serranon perheen kiharatukkaisen suklaasilmähurmurin Fran Perean? Nähdään pian Riitta Havukaisen aisaparina uutuusdekkarissa - Viihde - Ilta-Sanomat

Muistatko Serranon perheen kiharatukkaisen suklaasilmähurmurin Fran Perean? Nähdään pian Riitta Havukaisen aisaparina uutuusdekkarissa

Julkaistu: 2.6.2019 15:49

Serranon perheen Marcosin roolissa ihastuttanut Fran Perea, 40, näyttelee suomalais-espanjalaisessa Paradise-sarjassa. IS tapasi miehen sarjan kuvauksissa Málagassa, jossa hän muisteli muun muassa vierailujaan Suomeen.

– Kiitos, kippis, moi, no niin, luettelee Fran Perea suomeksi ja jatkaa.

– Olen oppinut myös jotain pahoja sanoja. Nehän pitää oppia ensiksi, hän vitsailee.

Espanjalainen supertähti on selvästi innoissaan Suomesta. Eikä mikään ihme.

Monet suomalaiset muistavat hänet kiharatukkaisena suklaasilmänä värikkäästä uusperheestä kertovasta sarjasta Serranon perhe (2003–2008).

Sympaattisen Marcos Serranon rooli suositussa draamakomediassa teki miehestä tähden Espanjan lisäksi monessa muussa maassa – myös Suomessa.

Sarjan suosion siivittämänä Fran Perea, 40, on vieraillut Suomessa kahdesti. Nyt hän näyttelee toista pääosaa kahdeksanosaisessa suomalais-espanjalaisessa Paradise-sarjassa.

Marja Pyykön ohjaama Paradise on Ylen, MRP Matila Röhr Productions Oy:n ja espanjalaisen Mediapron yhteistuotantona syntynyt rikosdraamasarja. Yle esittää ohjelman vuodenvaihteessa.

Perea näyttelee poliisia, jonka vastanäyttelijä on Riitta Havukainen. Havukainen on oululainen rikosetsivä, joka on saapunut Fuengirolaan selvittämään kadonneen suomalaisperheen tapausta. Paikan päällä selviää muutakin epäilyttävää: epäselvissä olosuhteissa kuolleiden suomalaisten tapauksia. Sarjaa kuvattiin Espanjan Aurinkorannikolla tammikuusta huhtikuuhun.

Paradise-sarjassa Fran Perean vastanäyttelijänä on Riitta Havukainen.

– Tällainen yhteistuotanto on hyvä kokemus näyttelijälle. Olen oppinut paljon näiden ihmisten kanssa, Perea kertoo kuvauspaikalla Málagassa.

Näyttelijä kehuu kuvausten erinomaista meininkiä.

– Puhumme sarjassa espanjaa, englantia ja suomea, ja meillä on syntynyt paljon huumoria kielistä. Nauramme muutenkin paljon. Ohjaaja Marjalla on hyvä huumori.

Málagassa syntynyt ja siellä teatterikoulun käynyt tähti on erityisen onnellinen saadessaan kuvata sarjaa entisellä kotiseudullaan.

– Lähdin Málagasta 19 vuotta sitten, koska silloin piti mennä Madridiin tai Barcelonaan, jos halusi olla näyttelijä Espanjassa. Muutin Madridiin, jossa yhä asun. Nyt Málagasta on tullut uusi alusta tv-sarjoille, ja olen siitä hyvin ylpeä. Tämä on hyvä paikka kuvata, koska täällä on paljon aurinkoisia päiviä.

Perea toivoo, että voisi jatkossa tehdä enemmänkin töitä Aurinkorannikolla.

– Perheeni asuu yhä Málagassa. Yritän käydä täällä mahdollisimman paljon, mutta en pääse niin usein kuin haluisin.

Palataanpa hetkeksi Serranon perheeseen, sarjaan, joka teki Pereasta supertähden kotimaassaan.

Kun Perea sai roolin vuonna 2003, hänen on kerrottu tehneen tuotantoryhmään vaikutuksen kitaransoitollaan. Laulu- ja kitaransoittotaitoinen nuori mies esitti myös sarjan tunnuskappaleen 1 más 1 son 7. Kappale nousi listaykköseksi Espanjassa vuonna 2003, ja myöhemmin samana vuonna Perea julkaisi debyyttialbuminsa.

Sarja voitti kotimaassaan palkintoja ja oli katsotuimpia ohjelmia. Perea näytteli sarjassa kolmen vuoden ajan.

– Se oli kuin ennen ja jälkeen -aikaa, joka muutti elämäni. Minulle se ei ollut pelkästään näytteleminen vaan myös musiikki oli tärkeässä roolissa.

Ikirakastettu Serranon perhe

Hän muistelee sarjan tekoa lämmöllä.

– Se oli kokemus, joka kestää läpi elämän. Sarjan tekeminen oli täynnä hyviä hetkiä, ja olimme kuin perhe.

Fran kertoo pitävänsä edelleen yhteyttä Serrano-kollegoihinsa.

– Víctor Elías (Guille) soittaa koskettimia bändissäni. Hän on tosi hyvä muusikko. Lisäksi olen yhteyksissä Antonio Resinesin (Diego), Belén Ruedan (Lucía) ja Verónica Sánchezin (Eva) kanssa.

Kun espanjalaishurmuri vieraili Suomessa loppuvuodesta 2007, sadat fanit jonottivat hänen nimikirjoituksiaan helsinkiläisessä tavaratalossa.

Seuraavana kesänä hän keikkaili Helsingin Kulttuuritalolla ja Tampereen Pakkahuoneella.

– Muistan, että oli paljon vaaleita ihmisiä, jotka lauloivat espanjankielisiä biisejä, se oli tosi kivaa, hän hymyilee.

– Se oli yllätys, kuinka suosittu sarja oli Suomessa. Se tuntui hullulta, koska ei sellaista menestystä voi edes ajatella. Samalla se oli mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin eri maista.

Perea Helsingissä 2008.

Suomen-reissuillaan hän kertoo käyneensä muun muassa Suomenlinnassa.

– Tietysti kävimme myös juhlimassa Helsingin keskustassa. Kun tulee Suomeen, täytyyhän tietää vodkasta, Perea vitsailee.

Seuraavaa reissua varten näyttelijällä on jo selvät suunnitelmat.

– Viimeksi en mennyt saunaan, joten sinne pitää ehdottomasti päästä. Ja haluan uida avannossa. Vaikka saatan kuolla siihen hetkeen, mutta haluan kokea avantouinnin. Tahtoisin myös käydä Lapissa, jossa haluan nähdä revontulet ja porot, Perea luettelee sanoen porot selvällä suomen kielellä.

Viime vuosina Fran Perea on näytellyt tv-sarjoissa, kuten La sonata del silencio (2016) ja Luna, el misterio de Calenda (2012–2013). Lisäksi hänet nähtiin Antonio Banderaksen ohjaamassa elokuvassa El Camino de los Ingleses (2006).

Viime syksynä mies julkaisi neljännen studioalbuminsa Viaja la Palabra. Artistilta ilmestyi myös samanniminen kirja, jossa kuvataan hänen elämänsä tärkeimmät vaiheet omien kappaleiden kautta.

Serranon perheen jälkeen Perea on myös näytellyt teatterissa. Vuonna 2015 hän oli perustamassa Teatros Luchana -teatteria Madridiin. Siellä hän on sekä näytellyt että ohjannut.

Kesällä hän näyttelee Meridan teatterifestivaaleilla. Syksyllä on keikkailun vuoro.

– Haluaisin todella tulla uudelleen Suomeen. Ehkä syksyllä Paradise-sarjaa promotessa tai keikalle esiintymään, mies toivoo.

Fran Perea näyttelee nyt toista pääosaa kahdeksanosaisessa suomalais-espanjalaisessa Paradise-sarjassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?