Matti Nykäsen legendaarinen ponnistus Calgaryssa oli hyppy pimeyteen – siitä alkoi kaksoiselämä, jonka salaisesta puolesta siskot kertovat nyt ensi kertaa

Matti Nykäsen legendaarinen ponnistus Calgaryssa oli hyppy pimeyteen – siitä alkoi kaksoiselämä, jonka salaisesta puolesta siskot kertovat nyt ensi kertaa

Julkaistu:

mäkikotkan elämä
Mäkilegenda Matti Nykäsen Vieno-äiti sekä siskot Tuija ja Päivi antavat IS:lle erikoishaastattelun, koska he haluavat kertoa ihmisille julkisuudessa tuntemattomaksi jääneestä Matista – siitä heidän perheessään kasvaneesta tavallisesta pojasta ja miehestä, jonka kohtalo on koskettanut koko kansakuntaa.
Rituaalit ovat tutut. Ensin Matti Nykänen tarkastaa mäkisuksiensa sidekiinnitykset, korjaa sitten hyppylasiensa asentoa. Heti perään maailman paras mäkihyppääjä kääntää päätään hieman oikealle ja sylkäisee räväkästi.

Nykänen on 1988 valmistautumassa Calgaryn olympialaisten viimeiseen hyppyynsä. Jännitys nousee huippuunsa kotikatsomoissa eri puolilla Suomea. Tv-katselijoiden suuren sankarin odotetaan lentävän jälleen kauniisti kuin enkeli – tai jos mahdollista, vieläkin paremmin.

Pulssi on pilvissä erityisesti Nykäsen perheenjäsenten parissa. Vieno-äiti ja Ensio-isä katselevat kisaa Haikon kartanossa, eikä varsinkaan isä tahdo pysyä paikoillaan. Kun Matti oli voittanut uransa ensimmäisen arvokisakullan – maailmanmestaruuden Oslon sumussa 1982 – Ensio ei ollut pystynyt jännitykseltään katsomaan kisaa, vaan oli lähtenyt hiihtämään.

Myös jyväskyläläistähden sisarukset Päivi, Tuija ja Anne ovat jännityksestä jäykkinä. Päivin suuta kuivaa, Tuija pitää käsiä silmiensä edessä. Vaikka koko perhe ei ole fyysisesti tällä kertaa yhdessä, henkisesti heidän siteensä kantaa tässäkin hetkessä. Kaikkien mielessä on yksi ja sama ajatus: hyppää jo!


Matin rituaalit ja ilmeet kertovat perheenjäsenille paljon. Sekä vanhemmat että siskokset tietävät, että äärimmilleen keskittyneelle Matille hyppytorni on kodin lisäksi toinen turvamaja. He tietävät, että h-hetken tullen Matti on jo matkannut toiseen ulottuvuuteensa – jonnekin selittämättömään.

Pian Nykänen hyppää, ja kuinkas muutenkaan, jälleen kerran pitkälle. Voittoon!

Kun Nykänen tuulettaa mäkimontussa kisojen kolmatta olympiakultaansa (suurmäki, normaalimäki, joukkuemäki), hänen perheenjäsenensä hyppivät koti-Suomessa riemusta kattoon. Samaan aikaan he pelkäävät, että miten käy Matin elämän, kun hän pian palaa toisesta ulottuvuudesta takaisin todellisuuteen.

He pelkäävät sen olleen hyppy pimeyteen.


Toukokuu 2019. Jyväskylän vanhalla hautausmaalla tuuli tuivertaa vinhasti. Kaipuu on vahvasti läsnä.

On kulunut runsaat kolme kuukautta siitä, kun mäkihyppylegenda Matti Ensio Nykänen nukkui pois. Joutsenossa Pia-vaimonsa kanssa asunut Nykänen menehtyi äkillisesti vain 55-vuotiaana. Siitä lähtien monet suomalaiset ovat surreet muun muassa neljä olympiakultaa ja seitsemän erilaista maailmanmestaruutta voittaneen Nykäsen kohtaloa.

Nykäsen poismeno on koskettanut laajasti, vaikka hänen tarinaansa mahtui myös paljon ikäviä otsikoita. Kun alkoholi vei, legenda kulki pitkään – sekä vuonna 1991 päättyneen hyppyuransa aikana että varsinkin sen jälkeen – kohusta toiseen, ja Nykänen joutui pahoinpitelytuomioista hetkeksi jopa vankilaan. Mattia ei silti hylätty. Ehkä siksi, että selväpäisenä hän huokui hyväntahtoisuutta, aitoutta. Hänessä oli myyttimäistä vetovoimaa. Karismaa.

Tänä aamupäivänä tunteet ovat hautausmaalla pinnassa, Nykäsen haudan äärellä. Vieno-äiti, 90, sekä siskot Päivi, 60, ja Tuija, 58, ovat kokoontuneet muistelemaan Mattia samalla, kun tämän viimeiselle leposijalle on juuri pystytetty uusi, olympiarenkain koristeltu hautakivi. Anne-sisko olisi myös halunnut paikalle, mutta ei työesteensä vuoksi päässyt.

Kyyneleitä on valunut, lähiomaisten suru ei ole hellittänyt. Vieno kertoo kaipaavansa Mattia yhä päivittäin. Niin siskotkin.

– Koville on ottanut, ei tätä oikein haluaisi vieläkään uskoa todeksi, Tuija sanoo.

– Mattia on kova ikävä, hän jatkaa.

– Jokainen meistä suree omalla tavallaan Mattia. Itse uppoudun töihini, ja eteenpäin pääsee myös, kun antaa mielessä tilaa kauniille Matti-muistoille, Päivi puolestaan kertoo.


Erilaiset muistot ovat tämän erikoishaastattelun teemana, myös esimerkiksi Calgaryn 1988 tapahtumat ja niiden jälkiheijastukset. Lähiomaiset näkevät, että se Matin viimeinen leiskautus niissä kisoissa todella oli hyppy pimeyteen. Viimeistään sen jälkeen Matissa alkoi heidän mukaansa elää kaksi toisistaan irrallista persoonaa: oli kohuihin päätynyt julkkis-Matti ja kotona sankariviittansa totaalisesti riisunut tavis-Matti.

– Me sisarukset emme ole aiemmin esiintyneet julkisuudessa, mutta teemme nyt poikkeuksen, koska haluamme kertoa ihmisille siitä julkisuudessa tuntemattomaksi jääneestä Matista – siitä meidän perheemme keskuudessa eläneestä tavallisesta pojasta ja miehestä, Päivi perustelee.

– Vuosikymmenten varrella kaikki varmasti oppivat tietämään sen julkisuudesta tutun Matin. Monet esiin tulleista ikävyyksistä olivat totta, eikä niitä tarvitse silotella. Kuitenkin ne liittyivät käytännössä aina humalassa olleeseen Mattiin, ja kun taas sen taakse katsotaan, löytyy monia hänen liiallista alkoholin käyttöään selittäviä inhimillisiä syitä. Matti ei ollut henkisesti valmis tähdeksi.

Vieno ja Tuija nyökyttelevät vieressä. He korostavat mäkisankarin olleen kotioloissa ”aivan eri ihminen kuin julkisuudessa”.

– Meille Matti ei koskaan ollut mäkihyppääjätähti, vaan veli. Ja hän nimenomaan halusi olla meidän keskuudessamme yksi perheenjäsenistä, ei mitään muuta. En tuntenut sitä julkisuudesta tuttua Mattia. Otsikoiden takana eleli toinen mies, Tuija painottaa.

– Kotioloissamme urheilu oli toissijainen asia. Olimme todella ylpeitä Matin hienoista saavutuksista, mutta kotona hän oli samanarvoinen kuin muut lapset. Etuoikeuksia ei ollut, Vieno lisää.


Puhumme ensin Matin lapsuudesta ja nuoruudesta. Vieno muistaa Matin nuoruudesta erityisesti yhden Jämsän Kaipolassa hypätyn kilpailun.

– Kun Matti lähti ilmalentoon, pelkäsin kuollakseni, koska poika ei meinannut tulla millään alas. Ajattelin, että eihän kukaan voi hypätä noin kauaksi, Vieno kertoo hymähdellen.

Ilmapiiri vapautuu. Hymy ilmestyy myös sisarusten kasvoille.

– Mäkihyppy oli Matille kaikki kaikessa sen jälkeen, kun hän yhtenä jouluna sai mäkisukset joulupukilta. Mummolassakin hän oli aina hyppimässä yhdeltä kuuluisalta, varmaan yli pari metriä korkealta kiveltä. Mummomme huusi usein Matille, että ”saat markan jos hyppäät kiveltä”. Mattia ei tarvinnut yllyttää, Tuija muistelee.

– Kotona meillä oli sellainen puhelinpöytä, jonka tuolilta Matti aina ponnisti ilmaan Ension ottaessa hänet ilmasta vastaan. Ensio opetti meitä muitakin sisaruksia – milloin hiihtämään ja luistelemaan, Päivi kertoo vuonna 2016 edesmenneestä isästään.


Vienon mukaan oli jo varhain havaittavissa, että mäkihypystä tulisi Matin suuri rakkaus. Hän kiittelee muun muassa Mattia valmentaneiden Risto Pirttimäen ja Matti Pullin merkitystä.

– Matti oli aina mäellä. Koulupäivien jälkeen hän söikin siellä mäellä sijainneessa ravintolassa, ja Ensio kävi sitten myöhemmin maksamassa laskut, Vieno kertoo.

– Kisatilanteissa Matin ilmeistä näki, että mäkitornissa hän eli ihan toisessa maailmassa. Siellä hän malttoi keskittyä, koulussa ei. Ilmassa hän tunsi rauhaa.

Matti osoittautui vilkasluonteiseksi jo lapsena. Teini-ikää lähestyttäessä vauhti vain kasvoi.

– Matin ensimmäisenä koulupäivänä meni vain joitakin minuutteja, kun jo kuulin rehtorin kuuluttavan häntä kansliaansa. Matti oli ehtinyt piirtää jotain uudelle pulpetille, Tuija selvittää.

– Matti oli pohjimmiltaan kiltti ja sympaattinen luonne. Luonnonlapsimaisen luonteensa vuoksi hän kuitenkin tykkäsi kokeilla kaikenlaista, ja sitten aina sattui ja tapahtui, Päivi tietää.

Äiti muistaa, että pyykkihuollossakin piti kiirettä.

– Matti oli jo nuorena tosi siisti. Hän halusi kulkea puhtaissa vaatteissa ja piti oman huoneensa järjestyksessä, Vieno sanoo.

Jättimenestys ja siitä seurannut kirjavasävytteinen kuuluisuus tekivät Nykäsestä myyttisen hahmon 1980-luvulla. Valtavan kansansuosion aallokoissa hän lautaili eteenpäin sen suurempia miettimättä, perinteisiä urheilijakoodistoon miellettyjä rajojakin rikkomalla.

– Muistan Matin luimistelleen toimittajia karkuun, ennen kuin hänestä tuli kuuluisa. Kun Matti sitten nousi parrasvaloihin, hän oli alkuun ehkä hieman sinisilmäinen julkisuuden suhteen ja joutui pettymään, Vieno näkee.

– Osa Matista varmasti halusi sitä julkisuutta, jossa kerrottiin hänen huippusaavutuksistaan. Iso osa herkkäluonteisesta pojasta ei kuitenkaan ollut valmis elämään sellaisena Matti Nykäsenä, jona hänet opittiin julkisudessa tuntemaan, Päivi korostaa.


Sisarukset katsovat supersuosion näkyneen selvänä muutoksena veljensä käyttäytymisessä.

– Kodin ulkopuolella Matti alkoi menestyksen jälkeen olla aiempaa varautuneempi. Matti sanoi usein, että pelkäsi paineita, ja juuri sitä pelkotilaa uskon hänen paenneen alkoholin voimalla, Tuija arvelee.

– Matille alkoholi oli nähdäkseni keino paeta todellisuutta. Sitä maailmaa, jossa hän ei tuntenut oloaan kotoisaksi. Matille kuitenkin tuli alkoholista aivan hirveä morkkis, ja siitä aiheutuneesta syyllisyyden tunteesta hän puhui usein kahden kesken, Päivi komppaa.

Kotonaan ylivilkas tähti sai olla oma itsensä ja pystyi unohtamaan mäkihypyn. Vienon mukaan häntä ei nostettu jalustalle.

– Matti oli kotona usein iloinen. Vaikka murheita aina silloin tällöin taatusti riitti, ei hän niistä halunnut meille puhua. Hän halusi pitää meidät erossa siitä koko kansalle tutusta Matista, Vieno sanoo.

– Yritimme tietysti auttaa Mattia, mutta hän ei koskaan tuntenut tarvitsevansa apua.

Matti oli vain 18-vuotias voittaessaan MM-kultaa Oslossa 1982. Menestyksen lisäännyttyä jyväskyläläisnuorukaisen ympärillä alkoi viihtyä yhden jos toisenlaista porukkaa. Kun naisia ja rahaa riitti, moni etsi tiensä mäkisankarin pöytään.

– Kilttinä luonteena Matti ei osannut sanoa ”ei” oikeastaan kenellekään. Monet käyttivät Mattia hyväkseen, äiti toteaa.

– Kaikki halusivat hyötyä Matista jotenkin. Se tuntui pahalta. Siihen oli kuitenkin vaikea puuttua, koska paineissaan Matti oli tavallaan löytänyt siitä elämäntavasta itselleen uuden turvasataman. Kerrankin hän ei suostunut jäämään viikonlopuksi sairaalaan, vaikka hänen polvensa oli leikattu. Hän vain sanoi hoitajalle perjantaina, että palaa sitten maanantaina potemaan, Tuija kuvailee.

Autoista kiinnostuneella Matilla riitti myös aitoja ystäviä, joista osa pysyi hänen rinnallaan loppuun saakka. Joukkoon mahtui esimerkiksi jyväskyläläisiä hyppykavereita. Päivi-sisko uskoo, etteivät hekään osanneet purkaa Matin julkkiselämän haasteita.

– Sisäisen rauha löytäminen oli Matille vaikeaa, ja sisimmässään hän varmasti tunsi itsensä yksinäiseksi. Ymmärtääkseni monet huippusuositut henkilöt tuntevat itsensä yksinäisiksi, hän muistuttaa.


Uransa jälkeen Matti ryhtyi iskelmälaulajaksi ansaiten sillä elantonsa elämänsä loppuun saakka. Sisarukset kävivät silloin tällöin veljensä keikoilla.

– Oli jotenkin hämmentävää huomata, että ihmiset olivat Matin keikoilla aivan hullaantuneita. Matti oli rento laulaessaan, sen yleisön edessä hän ei pelännyt. Tämä johtui kenties siitä, että hän tiesi yleisön olevan hänen puolellaan, Tuija kertoo.

– Matin ristiriitaisuus tuntui vetoavan yleisöön hyvin. Ehkä voima syntyi Matin kiltin pojan habituksesta yhdistettynä tuhman pojan taustaan, Päivi jatkaa.

Matti oli kuudesti naimisissa, viiden eri naisen kanssa. Viimeksi joutsenolaisen Pian kanssa, jonka vei vihille 2014.

– Joutsenossa Matilla riitti kaikenlaisia askareita, puiden pilkkomisesta nurmikon leikkuuseen. Siellä hänen elämänsä kulki kuluvalla vuosikymmenellä selvästi parempaan suuntaan. Se kaivattu rauha alkoi hiljalleen löytyä. Rakastettavan veljen parhaat puolet näkyivät korostetusti, Päivi linjaa.

– Matti pysyi yhä julkisuudessa, mutta se suurin sählinki oli onneksi jäänyt. Matti kantoi usein huolta läheistensä hyvinvoinnista, hän oli aina valmis auttamaan muita. Vaikka Mervinkin (ex-vaimo Tapola) kanssa oli ollut vaikeuksia, Matti halusi lohduttaa häntä heti, kun kuuli hänen vaikeasta sairaudestaan. Matti oli aidoimmillaan mies, joka ei olisi tehnyt kärpäsellekään pahaa, Tuija korostaa.


Vieno-äiti muistelee hymyssä suin poikansa hurjaa siivousvimmaa ja kertoo näkevänsä mielessään kuvia, joissa reipashenkinen Matti säntää kotiin hänen luokseen.

– Voi olla, että Matti oli siinä mäkihypyssä jopa liian hyvä. Hän kärsi siitä, että yhdessä vaiheessa mikään muu kuin voitto ei enää riittänyt. Siitä kohtalosta tuli hänen riippakivensä, Vieno sanoo.

– Toisaalta meidänkin olisi varmasti pitänyt ymmärtää se hänen ympärillään ollut kokonaisuus paremmin. Vaikeaksi sen teki se, että hyppääminen ja siinä pärjääminen olivat Matille niin luontaista.

Lopuksi Tuija ja Päivi muistavat tapauksen ajoilta, jolloin Matti kävi yläastetta. Ensio oli kieltänyt Mattia hyppäämästä Laajavuoren isosta mäestä. Se olisi isän mukaan onnistunut vasta, kun poika olisi saanut lisää hyppykokemusta. Ensio oli myös painottanut, että hän halusi olla mäellä varmistamassa turvallisuustekijöiden riittävyyden.


– Eräänä päivänä Matti oli jättänyt keittiömme pöydälle lapun, jossa luki: ”isä, hyppäsin suurmäestä, 88 metriä, älä suutu!” Ja sitten hän oli karannut jonnekin, Päivi muistelee.

– Elämänsä loppuvaiheilla Matti puhui toisinaan, että haluaisi palata takaisin kotiseudulleen Jyväskylään, tuttuihin sielunmaisemiinsa. Lohdullista on nyt se, että hän pääsi tänne isänsä viereen lepäämään. Kaikessa rauhassa, Tuija summaa, itkuaan Nykästen sukuhaudan äärellä pidätellen.