David Beckhamin 20-vuotias poika muikeana: esitteli nahkaan pukeutuneen rakkaansa – ei malttanut pitää näppejään irti kaunottaresta

rac

Julkaistu:

rakkautta ilmassa
Brooklyn Beckham oli yhtä hymyä saapuessaan tyttöystävänsä Hana Crossin kanssa Cannesin filmifestivaaleille.
Brooklyn Beckhamin, 20, ja 22-vuotiaan mallin Hana Crossin leiskuva lempi ei taatusti jäänyt keneltäkään huomaamatta Cannesin filmifestivaaleilla.

David ja Victoria Beckhamin vanhin poika piti mallirakastaan hellästi kädestä ja muiskautteli kaunottarelle suudelmia kameravalojen räiskeessä.


Brittimedian mukaan pari on seurustellut jo jonkin aikaa, mutta Cannesin filmifestivaalit olivat ensimmäinen kerta, jolloin pari edusti virallisesti yhdessä.


Nuoret kyyhkyläiset olivat pukeutuneet Salvatore Ferragamon tummanpuhuviin luomuksiin.

Beckham ei malttanut pitää silmiään ja näppejään irti rakkaastaan, vaan tiiraili suureleisesti Crossin takapuolta mallin poseeratessa kameroille.


Daily Mail kertoo parin romanssin alkaneen marraskuussa ja ainakin toistaiseksi suhde on ollut melko myrskyisä, sillä paparazzit ovat kuvanneet Crossin ja Beckhamin riitelemässä kadulla.


Beckham on ollut rakkauselämässään liukas liikkeissään, sillä vielä viime keväänä hän viihtyi kahden nuoren kaunottaren käsipuolessa. Nuori mies seurusteli pitkään näyttelijä Chloe Grace Moretzin kanssa, mutta vaihtoi näyttelijän lennosta Playboy-malli Lexi Woodiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt