YouTube-tähti James Charles puhui suunsa puhtaaksi ahdistelukohusta – paljasti ajatelleensa jopa itsemurhaa

Julkaistu:

Somekuninkaalliset
James Charles kertoo viime viikon olleen kamalaa aikaa.
CNN kertoi viime viikolla, että huippusuosittu YouTube-tähti James Charles menetti lähes 3 miljoonaa seuraajaa vain kolmessa päivässä, eikä luku pysähtynyt siihen.

Kaikki alkoi siitä kun toinen vloggaaja, Tati Westbrook julkaisi videon, jossa hän kertoi joutuneensa läheisen ystävän pettämäksi.

Westbrook kertoi James Charlesin käyttäytyneen sopimattomasti nuoria miehiä kohtaan ja haukkuneen muita kauneustubettajia. Video sai nopeaan tahtiin yli 34 miljoonaa katselukertaa.

Westbrookin mukaan James oli myös ahdistellut seksuaalisesti nuoria miehiä, jotka eivät olleet kiinnostuneita miehistä. Westbrook oli saanut myös selville Jamesin levitelleen valheita hänestä.

James kertoo nyt Metro-lehdelle syytösten ajaneen hänet lähes loppuun ja pohtimaan jopa itsemurhaa.

– Kaikki tapahtunut todella satutti minua. En toivoisi tällaista edes pahimmalle vihamiehelleni. Viime viikot ovat olleet yhtä tuskaa. Ajauduin niin syviin vesiin, etten uskonut selviäväni.

– Ihmiset luulevat usein, että minulla on maailman helpoin työ. En usko, että kukaan tajuaa millaista tuskaa on, kun miljoonat ihmiset käyvät päällesi yhtä aikaa.

James lähetti terveisiä myös Tatille:

– Hänellä on suuri sydän ja uskon häntä, jos hän sanoo, ettei halunnut asioiden menevän näin pitkälle.

Mitä Tatin väitteisiin tulee, James vastasi myös niihin.

– En koskaan käyttäisi mainettani manipuloidakseni muita tai saadakseni seksiä.

– Olen oppinut sen, että jos selviän tästä, selviän mistä vain.