Bond-tähti hylkäsi poikansa 15 vuotta sitten – taustalla repivä riita

Julkaistu:

Huumeet ja rötökset tulivat isän ja pojan väliin.
Chris Brosnanin, 46, äiti, australialainen näyttelijä Cassandra Harris oli Pierce Brosnanin ensimmäinen vaimo. Pierce adoptoi Chrisin ja tämän siskon sen jälkeen, kun sisarusten oma isä menehtyi vuonna 1986. Sittemmin Cassandra kuoli munasarjasyöpään.

Chris teki uraa elokuvien parissa. Hän työskenteli apulaisohjaajana ottoisänsä leffoissa Tomorrow Never Dies ja The World Is Not Enough. Sittemmin hän on kirjoittanut, tuottanut ja ohjannut elokuvia.

Äidin kuolema oli kuitenkin liian kova paikka pojalle. Chris sukelsi kokaiinin ja heroiinin tummentamaan maailmaan ja vajosi kerran jopa koomaan otettuaan yliannostuksen, The Daily Mail tietää kertoa.

Vuonna 1997 Chris joutui laskemaan tiilenpäitä kolmeksi kuukaudeksi jäätyään toistamiseen kiinni rattijuopumuksesta.

Tuli myös rähinöityä. Chris oli mukana massiivisessa yökerhotappelussa ja hän sai tapahtumien jälkeen porttikiellon paikkaan.

Toisessa yökerhossa Chris äityi varastelemaan klubin omaisuutta ja jälleen häkin ovi heilahti kiinni miehen takana.

Pian ottoisä sai tarpeekseen poikansa toilailuista.

Pierce ilmoitti katkaisseensa kaikki välit Chrisiin.

– Voin vain toivoa, että hän toipuu, Pierce kertoi Playboylle vuonna 2005.

– Hän on koetellut jokaisen perheenjäsenen hermoja, mutta eniten hallaa hän on tehnyt itselleen. Hän tietää, kuinka tuosta jamasta selviää, mutta hän ei halua selvitä.

– Minä katkaisin kaikki välini häneen, vaikka se oli tuskallista. Sanoin: mene ja elä täysillä tai kuole täysillä. Hän on silti rukouksissani.

Pierce Brosnan on saanut kannettavakseen valtavan taakan. Sen jälkeen kun hänen vaimonsa kuoli, myös hänen ottotyttärensä Charlotte, siis Chrisin sisko, menehtyi.

Pierce puhui asiasta vuonna 2014 syöpäjärjestön tilaisuudessa:

– Olen katsonut rakkaitteni elämän häviävän pala palalta tämän kammottavan sairauden kynsissä. Siitä seuraava suru syö ison palan sielustasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt