Antti Tuisku teki viime syksynä päätöksen, joka yllätti monet – poseeraa nyt Instagramissa tutkintotodistuksen kera: ”Oli mieletön matka”

Julkaistu:

Antti Tuisku aloitti viime sykynä liikunta-alan opinnot. Nyt hän kertoo Instagramissa valmistuneensa.
Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Antti Tuisku teki viime syksynä päätöksen, joka yllätti monet ja erityisesti laulajan fanit. Uransa huipulla oleva Tuisku jäi tuolloin määrittelemättömän mittaiselle keikkatauolle ja muutti Espanjaan.

Samalla Tuisku teki urallaan uuden aluevaltauksen. Hän nimittäin aloitti Espanjaan muutettuaan liikunta-alan opinnot Varalan urheiluopistossa. Opinnot hän aikoi suorittaa pääosin etänä.

– Teen tämän siksi, että lisään omaa tietotaitoani ja pystyn ehkä joku päivä valmentamaan itteäni. Mutta ennen kaikkea siksi, että pääsen hyppäämään tavalliseen elämään ihmisten pariin. Tekemään kaikkea mitä muutkin mun ikäset tekee. Että pääsen haistaan ja maistaan perus tekemistä ja elämää, jota mulla on ollut iso ikävä, Tuisku kertoi päätöksensä taustoista Ilta-Sanomille elokuussa.
Nyt, vajaa vuosi myöhemmin Tuisku poseeraa Instagramissa kädessään tutkintotodistus. Suosittu artisti on nyt myös liikunta-alan ammattilainen.



– SAA ONNITELLA, Tuisku kirjoittaa.

– Oon nyt virallisesti suorittanut liikunnan alan ammattitutkinnon. Oli mieletön matka ja niin ihania uusia ihmisiä ja kokemuksia. Välillä kannattaa astua oman poteron ulkopuolelle, laulaja hehkuttaa päivityksessään kiittäen samalla Varalan urheiluopistoa.

Kirjoituksessaan Tuisku vihjasi myös, että seuraavaksi luvassa on uutta musiikkia. Miehen viimeisin keikka nähtiin Provinssissa kesäkuussa 2018.

– Nyt voikin sit alkaa valmistautumaan musajuttuihin, laulaja vinkkaa.


Tuiskun päivitys keräsi nopeasti tuhansia tykkäyksiä sekä satoja onnittelukommentteja. Onnittelijoiden joukossa on myös monia julkisuudesta tuttuja suomalaisia.

– Oujea! Hyvin tehty Ana, kommentoi radiopersoona Tuija Pehkonen.

– Onneeee!!! Ihanaa, onnitteli puolestaan Paula Vesala.

– Onnneeeee ANNTTTTIIIII, kohta kippistellään, oot BEST, hehkutti Tinni Wickström.

Miestä riensivät onnittelemaan myös monet muut laulajan tunnetut kollegat ja ystävät kuten Jenni Vartiainen, Anni Hautala sekä Vappu Pimiä.