Hollywood-legenda Doris Day on kuollut

Julkaistu:

Laulaja ja näyttelijälegenda Doris Day kuoli maanantaina.
Hollywood-legenda Doris Day on kuollut 97-vuotiaana, kertoo uutistoimisto AP. Tähden perustaman Doris Day Animal Foundationin edustaja kertoo uutistoimistolle Dayn kuolleen läheistensä ympäröimänä kotonaan Caramel Valleyssa, Kaliforniassa.

Tähden kerrotaan olleen ikäisekseen erittäin hyvässä kunnossa, mutta Dayn vointi romahti kun hän sairastui keuhkokuumeeseen.


– Doris toivoi, ettei hänelle järjestetä hautajaisia, ei muistotilaisuutta eikä hän halunnut hautakiveä, tähden eläinsuojelutyöhön keskittynyt järjestö kertoo kotisivuillaan.

Day, oikealta nimeltään Doris Kappelhoffin, laulajan ura alkoi jo vuonna 1939. Vuoteen 1946 mennessä Day oli aikansa kovapalkkaisin naislaulaja.

Läpimurtonsa Hollywoodissa hän teki 1948 elokuvassa Valtameren romanssi. Dayn tunnetuimpia elokuvia olivat Alfred Hitchcockin trilleri Mies joka tiesi liikaa, vuonna 1960 julkaistu Kaikki alkoi puhelimesta ja Rakkaani tule, takaisin.


Day muistetaan myös rakastetun Que Sera, Sera (suom. Kenpä tietäis sen) -kappaleen laulajana. Hän tulkitsi sen 1956 elokuvassa Mies, joka tiesi liikaa. Kappale palkittiin parhaan laulun Oscarilla.

Katso alla olevalta videolta Dayn tulkinta kappaleesta:



Jos video ei näy selaimellasi, niin katso se täältä.


Dayn ura valkokankaalla päättyi 1968. Elokuva-uransa jälkeen hän tähditti omaa nimeään kantanutta komediasarjaa, sekä juonsi talk show’ta.


Viimeiset vuotensa näyttelijälegenda keskittyi hyväntekeväisyystyöhön. Eläinten oikeudet olivat erityisesti tähden sydäntä lähellä ja hän perusti useita yhdistyksiä, jotka keskittyvät eläinten auttamiseen.

Kaunotar oli naimisissa neljä kertaa. Hänellä oli yksi lapsi ensimmäisestä avioliitosta, mutta poika Terry Melcher menehtyi vuonna 2004.

Vuonna 2008 Daylle myönnettiin Grammy-palkinto hänen elämäntyöstään, mutta julkisuudesta täysin vetäytynyt tähti ei saapunut hakemaan palkintoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt