Teemu Selänteen perustama yhdistys järjestää illallistapahtuman lasten ja nuorten hyväksi – pääsylipulla päätä huimaava hintalappu

Julkaistu:

Kiekkolegenda Teemu Selänne järjestää Helsingissä legendaarisen kiekkokoulunsa 25-vuotisjuhlat. Illalliskortin hinta hipoo 700 euroa.
Kuten aina, eläkkeellä oleva kiekkolegenda Teemu Selänne saapuu perheineen kesäksi Suomeen Kirkkonummen upeaan taloonsa.

Selänteellä on aina oma kalenterinsa Suomen visiittiin ja siihen kuuluvat muun muassa hänen kiekkokoulunsa, Kotkan Meripäivät ja monet golfkisat unohtamatta tietenkään Bermudan turnausta Helsingin Kalastajatorpan tenniskentillä. Tennisturnaukseen osallistuu muitakin kiekkotähtiä, niin entisiä kuin nykyisiä.


Kaliforniassa asuvan Selänteen perheen tuleva Suomen kesä huipentuu elokuussa, jolloin Kulosaaren kasinolla järjestetään hulppeat illalliset. Syynä on se, että Teemun aikoinaan perustama ja muun muassa kiekkoleirejä järjestävä hyväntekeväisyysjärjestö Finnish Flash -täyttää 25 vuotta.

Illalliskortin hinta on 550 euroa ja sen päälle lätkäistään vielä arvonlisävero. Näin ollen lipun hinnaksi tulee lähemmäs 700 euroa. Illan tuotto ohjataan hyväntekeväisyyteen.

Koska tuotto lahjoitetaan lasten ja nuorten hyväksi, liput menevät varmasti nopeasti kaupaksi. Hintaan sisältyy tervetulodrinkki, illallinen sekä suomalaisartistien lauluesityksiä.


Illan aikana esiintyvät JVG, Anna Puu ja Juha Tapio sekä Pave Maijanen. Illan juontaa televisiosta tuttu ja näyttelijänkin ansioitunut Mikko Leppilampi.

Finnish Flash on vuonna 1994 perustetty yhdistys, joka tukee pääasiallisesti nuoriso-, nais ja vammaisurheilua. Yhdistystä olivat aikoinaan perustamassa Selänteen lisäksi tunnetut kiekkonimet Waltteri Immonen, Markus Ketterer, Petteri Immonen sekä Keijo Säilynoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt