Tuoreet kuvat Britney Spearsista herättävät syvää huolta – hoitoon joutunut poptähti käyskenteli oikeustalon edessä paljain jaloin

Julkaistu:

Poptähti Britney Spearsin vointi on ollut otsikoissa viime viikkoina tiiviisti Yhdysvalloissa. Spears katosi äkisti julkisuudesta maaliskuun lopussa ja laulajan sisäpiiristä paljastettiin amerikkalaismedialle, että hän on hakeutunut hoitolaitokseen mielenterveysongelmien vuoksi.

Aiemmin lehdet kertoivat, että Spearsin äiti Lynne Spears olisi sitä mieltä, että hänen tytärtään pidetään mielenterveyshoidossa vastoin tahtoaan. Poptähden vanhemmat erosivat vuonna 2008, ja he ovat ottaneet usein yhteen siitä, miten menestyneen tyttären asioita pitäisi hoitaa.

Isä on toiminut viime vuosina oikeuden määräyksellä tyttärensä holhoojana. Isä on pitänyt huolta tyttärensä liiketoimista, asusteista, henkilökohtaisista asioista, kodinhoidosta ja lakiteknisistä asioista.
Nyt Spearsin holhousta on jälleen käsitelty oikeudessa, kertovat amerikkalaismediat.

Amerikkalaislehtien mukaan Spears ja hänen vanhempansa Lynne ja Jamie kävivät kaikessa hiljaisuudessa oikeudessa keskustelemassa Spearsin holhouksesta.


Fox Newsin mukaan Spears vaati tuomarilta enemmän vapauksia päättää omista asioistaan. Amerikkalaismedian mukaan tuomari määräsi, että Spearsin holhousta käsitellään uudestaan ja poptähti määrättiin mielentilatutkimuksiin.
Amerikkalaismedian mukaan on mahdollista, että oikeudessa käsitellään myös Spearsin lasten, 13-vuotiaan Seanin ja 12-vuotiaan Jaydenin, huoltajuutta. Poikien isällä Kevin Federlinella on lasten yksinhuoltajuus.

Amerikkalaismedian mukaan Spearsin asioita käsiteltiin oikeudessa suljetuin ovin. Oikeudenkäynnin jälkeen poptähti poistui oikeustalosta paljain jalon, joka on herättänyt kummastusta tähden faneissa.

TMZ-sivuston mukaan Spearsin äiti on vaatinut oikeudessa pääsyä tyttärensä terveystietoihin, mutta ei median mukaan halua olla kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän tyttärensä holhoaja.


Britney Spears nousi maailman tunnetuimpien popidolien joukkoon jo 90-luvulla, kun hänen ensimmäiset megahittinsä ilmestyivät. Suosion myrskyisimpinä vuosina hänellä oli vaikeuksia päihteiden käytön kanssa.

Vuonna 2007 tapahtui kuuluisa romahdus. Britney kirjautui vanhempiensa suosituksesta vieroitukseen pitkän päihteiden värittämän ajanjakson jälkeen. Hän kuitenkin häipyi hoidosta vain vuorokauden jälkeen. Sitten hän ajeli päänsä kaljuksi ja jahtasi paparazzeja sateenvarjon kanssa harmaaseen huppariin pukeutuneena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt