Milana Misicin, 48, suuri suru – lapsettomuus jätti sydämeen ikuisen kaipuun: ”Äitienpäivä on eräs vuoden pahimmista päivistä”

Julkaistu:

Laulaja Milana Misicille äitienpäivään kiteytyy se, ettei hänellä ole lapsia, lapsenlapsia, eikä myöskään äitiä tai mummoa.
Laulaja Milana Misic, 48, kuuluu siihen joukkoon, jolle äitienpäivä ei merkitse iloista juhlaa. Äitienpäivä ja sitä edeltävä aika muistuttaa epäonnistumisesta. Lapsettomuus on Milanan elämän suurin pettymys.

– Äitienpäivä on eräs vuoden pahimmista päivistä, jolloin haluaisin paeta maan alle. Minulla ei ole sinä päivänä mitään asemaa. Ei yhtään ketään, jota juhlistaa eikä kukaan juhli minua, Milana perustelee.

Äitienpäivään kiteytyy, ettei ole lapsia, lapsenlapsia eikä myöskään äitiä tai mummoa.

– Äitienpäivässä ahdistavinta on se, että tahtomattaan lapsettomana oma epäonnistuminen tulee aina silloin niin selväksi. Totta kai se sattuu. Sattuu perhanasti, koska minulla on ollut hyvin vahva äitiysvietti.

Milana tietää, ettei ole tunteidensa kanssa yksin, vaikka arasta asiasta usein vaietaan.

– Mielestäni tällaisetkin tunteet on hyvä myöntää, jotta niistä voisi myös päästä eroon. Tiedän itse, kuinka hyvältä tuntuu, kun kipu vähänkin helpottaa. Olen käsitellyt asiaa itseni kanssa jo niin paljon, ettei se enää ahdista jatkuvasti.


Milana on aina äitienpäivänä toivonut, että päivä kuluisi nopeasti. Aiemmin hän ei avannut silloin edes somea.

– Tuntui niin hirveältä lukea toisten onnellisia päivityksiä omien äitiensä tai lastensa kanssa.

Äitienpäivä on koko elämän tuntunut epämukavalta ajalta.

– Lapsena minulla ei ollut tavanomaiseen tapaan äitiä. Koulussa tein äitienpäiväkortin mummille, Milana muistuttaa.

– Jo lapsena suurin haaveeni oli tavallinen perhe ja omat lapset. Nyt pystyn jo näkemään elämän ironiaa siinä, etten saanut sitä, mistä kaikista eniten haaveilin.

”Olisin halunnut kokea äitiyden”

Lapsettomuus on Milanan elämässä vieläkin sen verran hallitseva asia, että sen muistaa muutenkin kuin äitienpäivänä.

– Monien sometileillä on lähes pelkästään heidän lapsiinsa liittyviä asioita. Siinä ei tietenkään ole mitään pahaa, sitä en tarkoita, mutta se muistuttaa minua siitä, kuinka paljon omassa elämässäni on asioita, joita en lapsettomana koskaan koe.

Varsinkin joitakin vuosia sitten avioeron ja muiden vastoinkäymisten kohdalla, Milana kipuili asian kanssa tavallista enemmän.

– Äitienpäivä korosti sitä, etten pystynyt toteuttamaan suurinta unelmaani. Lapsettomuuteen on anatomiset syyt, mutta silti koen sen omana epäonnistumisenani. Järjellä sen ymmärtää, ettei se ole oma syy, mutta silti sitä jollain tavalla kokee sellaisia tuntemuksia, rohkea nainen myöntää.

– Olen päätynyt siihen, että minun elämäni meni näin ja hyväksyn sen. Silti välillä mieleen tulvahtaa haikea aalto ja tulee itku, miksi näin kävi. Olisin halunnut kokea äitiyden.


Oman äitinsä Laila Kinnusen menetyksestä hän on selvinnyt.

– En enää koe tuskaa äidin menettämisestä. Se on jo itketty ja surtu. Usein sanon niille, joilla vanhemmat ovat elossa, että muistakaa iloita vanhemmistanne. Olen onnellinen kaikkien puolesta, joilla on lapsia tai vanhemmat.

Milana ei korosta omaa pettymystään vaan toivoo kaikkien tahtomattaan lapsettomien löytävän lohtua muista asioista. Silti myös lapsettomilla tulisi olla oikeus ottaa asia esiin ja tulla kuulluiksi.

– En piehtaroi epäonnistumisessa, vaikka se tunne onkin olemassa. Olen löytänyt elämään muita onnen aiheita. Olen onnistunut menemään eteenpäin. En ole katkeroitunut, siitä olen päässyt yli.

Milana on seurustellut miesystävänsä kanssa puolitoista vuotta. Pariskunta suunnittelee muuttamista yhteen, kunhan löytyisi mieluinen uusi koti.

– Eiköhän se toteudu joskus tämän vuoden mittaan.

Helpointa on pitää itsensä kiireisenä äitienpäivän tienoilla. Milana esiintyy perjantaina Kaustisilla ja lauantaina Saarijärvellä.

– Olen iloinen, että minulla on tänä viikonloppuna keikkoja joka päivä. Sunnuntaina on päiväkeikka Hankasalmella, jossa paikalla on isoäitejä, äitejä, lapsia ja lapsenlapsia. Kestän sen kyllä, laulaja vakuuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt