Teemu Selänne julkaisi koskettavan päivityksen – muistelee edesmennyttä Liisa-äitiään: ”Kaipaan sinua niin paljon”

Julkaistu:

Teemu Selänteen Liisa-äiti nukkui pois viime kesänä. Teemu kertoo kaipaavansa äitiään päivittäin.
Vaikka äitienpäivä on luonteeltaan iloinen juhla, nostaa se monilla pintaan myös ikäviä muistoja. Jääkiekkolegenda Teemu Selänteelle tämä äitienpäivä on ensimmäinen ilman Liisa-äitiä. Liisa Selänne nukkui pois vuosi sitten kesäkuussa.

Teemu Selänne avautui hiljattain Sana-lehdelle antamassaan haastattelussa, ettei ole vielä täysin käsitellyt äitinsä kuolemaa. Ajatus äitienpäivästä tuntui Teemusta tuolloin etukäteen ahdistavalta.


– Äidin kuoleman jälkeen minua ei ole lohduttanut oikeastaan mikään. Tietysti oma perhe on läsnä, ja me puhutaan paljon. Kaikilla on oma surutyönsä, mutta minua ahdistaa, Teemu kertoi lehdessä.

– Olen odottanut, että suru laimenisi. Äitienpäivänä äiti oli aina täällä. Äidin kuolema jätti tosi ison haavan, hän kuvaili.
Tänään Teemu julkaisikin Instagram-tilillään koskettavan päivityksen Liisa-äitinsä muistolle. Äitienpäivän kunniaksi Teemu oli liittänyt päivityksensä yhteyteen kuvakollaasin, jossa on kuvia Teemusta ja Liisasta yhteisten vuosien varrelta.



– Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja omalle äidilleni, ensimmäinen äitienpäivä ilman läsnäoloasi. Kaipaan sinua joka päivä, päivääkään ei ole kulunut ilman surua, Selänne kirjoittaa sydämien kera.

– Kaipaan sinua niin paljon, sinun hymyäsi, sinun nauruasi, sinun rakkauttasi ja ystävällisyyttäsi. Olen niin kiitollinen kaikesta, mitä teit vuokseni. Rakastan sinua niin paljon. Kiitos äiti.

Liisa Selänne menehtyi 5. kesäkuuta 2018 polvileikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Liisa Selänteen siunaus pidettiin kesäkuun lopussa Espoonlahden kirkossa ja uurnanlasku Karhunkankaan hautausmaalla Inkeroisissa Kymenlaaksossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt