Jare Tiihonen nappasi Emilia Bottaksen kainaloonsa – pääsi kurkistamaan Valtteri Bottaksen vieraana Espanjan F1-varikolle - Viihde - Ilta-Sanomat

Jare Tiihonen nappasi Emilia Bottaksen kainaloonsa – pääsi kurkistamaan Valtteri Bottaksen vieraana Espanjan F1-varikolle

Emilia Bottas julkaisi yhteiskuvan Jare Tiihosen kanssa F1-varikolta.

Emilia Bottas on Espanjassa kannustamassa puolisoaan Valtteri Bottasta.­

11.5.2019 17:18

F1-sirkus pyörähti tänään lauantaina käyntiin Espanjan Barcelonassa. Valtteri Bottas oli ylivoimainen Espanjan GP:n aika-ajoissa. Paikalla kisoissa Bottasta on kannustamassa hänen vaimonsa Emilia Bottas, ja Emilian somekuvien perusteella F1-varikollta voi tänä viikonloppuna bongata myös toisen tutun hahmon.

Emilia Bottas julkaisi Instagramissaan yhteiskuvan räppäri Cheekin, eli Jare Tiihosen kanssa. Tiihonen on päässyt kuvasta päätellen tutustumaan F1-varikkoon yhdessä Emilian kanssa.

MTV on julkaissut sivuillaan videon, jossa räppärille esitellään F1-auton toimintaa ennen aika-ajoja.

Tiihonen lopetti uransa viime syksynä ja on sen jälkeen näyttäytynyt julkisuudessa harvakseltaan. Räppäri kertoi Antti Luusuaniemen isännöimässä Leffasohva-ohjelmassa kevään olleen hyvin rauhallinen.

– Aika rauhallista on ollut. Olen pelaillut tennistä, joogannut, matkustellut ja jotain pientä bisnestä hieronut, ettei ihan tylsäksi käy. Mutta lähtökohta on se, ettei missään nimessä ole liikaa tekemistä, hän kertoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?