ET: Leena Sarvi huomasi jo teini-ikäisenä, että hänen sydämessään on jotain vialla – lääkäri tajusi diagnoosin vasta leikkauspöydällä - Viihde - Ilta-Sanomat

ET: Leena Sarvi huomasi jo teini-ikäisenä, että hänen sydämessään on jotain vialla – lääkäri tajusi diagnoosin vasta leikkauspöydällä

Muotiasiantuntija kertoo lehdessä oireiden helpottaneen vasta leikkauksen myötä.

6.5.2019 9:34

Tyylikonsultti Leena Sarvi, 57 vuotta, kertoo uusimmassa ET Terveys -lehdessä, kuinka löysi vasta aikuisiällä helpotuksen teini-iässä alkaneisiin sydänoireisiin.

– Tiesin, että rinnassa tuntuneet omituiset muljahdukset eivät ole normaali asia. Välillä sydän hakkasi tiuhaa tahtia, välillä se jätti muutaman lyönnin välistä. Ymmärsin, että epämiellyttävä oloni johtui sydämestä, mutta lääkäri ei löytänyt minusta mitään vikaa, Sarvi muistele ET Terveys -lehdelle.

Diagnoosi löytyi vasta vuonna 2011, kun Sarvelta leikattiin solisluu. Eteisvärinä alkoi kesken leikkauksen, minkä jälkeen vaiva kyettiin toteamaan.

– Sain lääkityksen, jonka jälkeen kardiologi ehdotti minulle katetriablaatiota eli operaatiota, jossa sydämeni sisälle mentäisiin reisilaskimon kautta. Ensin kieltäydyin, koska minua pelotti. Ajatus siitä, että sydämeeni kosketaan, tuntui kurjalta, hän pohtii haastattelussa.

Leena Sarvi puolisonsa Seppo Hannikaisen kanssa. Parilla on 20-vuotias Bibi-tytär.­

Vaihdevuosioireiden alettua tyylikonsultti alkoi pohtia, voisivatko sydänoireet olla syynä jatkuvalle yöheräilylle. Vuosi sitten hän päätti suostua leikkaukseen.

– Sydänoperaatio kohensi merkittävästi elämänlaatuani, voin nyt huomattavasti paremmin kuin ennen. Koska oireet paranivat kertaheitolla ja sydän pysyy nyt rytmissä pelkällä pienellä lääkityksellä, minun ei tarvitse kiinnittää enää mitään huomiota asiaan, Sarvi iloitsee.

Leena Sarvi on pitkän linjan muotiammattilainen, joka tunnetaan suorasukaisista analyyseistään ja vankkumattomasta tyylitaidostaan. Sarvi kertoi hiljattain IS:lle, mitä piirteitä suomalaisten kannattaa korostaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?