70 vuotta täyttävä Rea Mauranen päätyi liian varhain rooliin, jota ei olisi halunnut: ”Hirveä taakka lapselle”

70 vuotta täyttävä Rea Mauranen päätyi liian varhain rooliin, jota ei olisi halunnut: ”Hirveä taakka lapselle”

Julkaistu:

Lapsettomuus ei suosikkinäyttelijää sureta – enää.
Rea Mauranen odottaa jo kesää. Ei pelkästään sään takia, vaan myös siksi, että hänen kalenterissaan on silloin töitä. On hän viihtynyt pitkällä Espanjan-lomallaankin, mutta jatkuva joutilaisuus ei ihan hänelle sovi.

Joitakin vuosia sitten Rea yritti mieltää itsensä eläkeläiseksi. Kun mielenkiintoisia rooleja ei sattunut olemaan tarjolla, hän tulkitsi sen niin, että on aika unohtaa työt.

Rea alkoi maalata tauluja ja tehdä savitöitä omaksi ilokseen. Se ei tuntunut hassummalta, mutta tuo vaihe ei kovin kauan hänellä kestänyt.

– Savityöt jouduin lopettamaan, kun savi söi kädet rikki. Maalaaminenkin on jäänyt tässä tuoksinnassa, hän kertoo.

Tuoksinnalla Rea tarkoittaa näyttelijän töitä, joita on viime aikoina riittänyt. Jatkuvaa työputkea hän ei edes halua, sillä kiva on myös matkustella – tai vain katsella elokuvia kotona.

– Tykkään tehdä töitä ja tavata ihmisiä, mutta en lennä seinille, vaikka töitä ei olisi. Olen olemassa, vaikka en näyttelisi, Rea naurahtaa.

70-vuotispäiväänsä 25. huhtikuuta Mauranen viettää matkustaen, sillä paluulippu lomatkalta sattui syntymäpäivälle. Kesällä hän on televisiosarjan kuvauksissa. Sitä ennen hän tekee pienen roolin Pamela Tolan ohjaamassa elokuvassa.


Rea Mauranen on kuulunut aina eturivin näyttelijöihin. Hänessä on karismaa, jota ikävuodet eivät ole ainakaan haalistaneet. Tosin itse hän ei lähde ikääntymistä hehkuttamaan. Ikä on hänelle yksi niistä tosiasioista, jotka vain pitää sietää.

Puuhaa näyttelijällä riittää kyllä kotonakin. Hän asuu miehensä Pekka Nurun ja norwichinterrieri Sonjan kanssa Kirkkonummen Veikkolassa järven rannalla.

– Joka päivä syödään hyvin ja juodaan lasi viiniä – tai kaksi, katsotaan elokuvia ja kävellään koiran kanssa, Rea kuvaa kotielämäänsä.


Nyt hän on keksinyt myös salilla käymisen. Mutta teatterissa tässä perheessä käy innokkaammin mies. Pekka Nuru on eläkkeellä, mutta tekee teatterituottajan töitä.

– Rean lakeija, Pekka huikkaa ehdotuksen ammatikseen.


Mauranen oli pitkään Helsingin kaupunginteatterin näyttelijä, mutta 1995 hän päätti jäädä freelance-näyttelijäksi, vaikka lama vaikutti näyttelijöidenkin töihin.

– Monien mielestä se oli 46-vuotiaalta hullu ratkaisu, Rea arvaa.

Ratkaisu osoittautui hyväksi, vaikka leivän saaminen ei ole aina ollut helppoa.

– Sain uusia haasteita ja olen saanut tavata ihmisiä, joihin en olisi tutustunut teatterin vakinaisena näyttelijänä. Aloin tehdä myös omia esityksiä, joista monet tein Ritva Holmbergin kanssa.

Kansallisteatterissa Rea Mauranen vieraili viime vuonna Jääkuvia-näytelmässä. Hänen edellinen roolinsa Kansallisteatterissa oli Homo!-näytelmän suvaitsemattomana kansanedustajana.

Kerran Rea sai ankaran vatsataudin, kun hän oli lähdössä Homo!-näytökseen. Häntä kauhistutti ajatuskin siitä, että näytös peruttaisiin viime hetkellä sadoilta teatterilipun ostaneilta.

Teatteriin saatiin viime hetkellä sairaanhoitaja, joka tuikkasi tiputuksessa käytettävää liuosta näyttelijään. Ja niin Mauranen meni näyttämölle.

– Kanyyli jätettiin käteeni käsineen alle, jotta väliajalla olisi voitu antaa tarvittaessa uusi tippahoito. Tässä iässä nesteytys on tärkeätä, Rea naurahtaa.


Esitys olisi voinut mennä sananmukaisesti kuralle, mutta kapellimestari Jussi Tuurna totesi loppuaplodien jälkeen, että nyt nähtiin paras esitys. Kenties tilanteen jännittävyys nosti kaikkien suorituskyvyn taivaisiin.

– Kotona kaaduin reporankana sänkyyn, Rea muistaa.

Sinä iltana hän ei ollut kiinnostunut edes uutisista, joihin hänellä on vahva riippuvuus. Mitä tahansa maailmassa tapahtuu, Rea tietää sen varmasti.

– Uutiset pitää katsoa joka kerta, ja joka kerta pitää myös ahdistua siitä, mitä maailmassa tapahtuu, hän toteaa.

Rea tosiaan eläytyy varsinkin hädässä olevien kohtaloon. Vähällä hän ei selviä siitäkään, jos hän kuulee eläimeen kohdistuvasta raakuudesta.

– Ahdistun ylipäätään välinpitämättömyydestä.


Kuvataiteilijakin Rea Maurasesta olisi ehkä voinut tulla. 1969 hän pyrki Ateneumiin, jonka ovet eivät auenneet, mutta teatterikoulu toivotti tervetulleeksi.

– Olin aluksi epävarma, onko tämä alani. Olin harrastanut modernia tanssia, jonka kautta tuli ehkä halu esittävään taiteeseen.

Jo lapsena Rea hoksasi viihdyttämisen taikavoiman, ei tosin missään iloisissa leikeissä.

– Koska äitini oli usein alakuloinen perheriitojen takia, aloin viihdyttää häntä, jotta hän olisi paremmalla tuulella. Viihdyttäjän rooli on hirveä taakka lapselle, sillä myös lapsi on silloin ahdistunut. Äitini ei sitä ehkä ymmärtänyt.

Lapsena Rea kuvitteli ryhtyvänsä aikuisena kirurgiksi. Se haave lähti liikkeelle isosta sydänleikkauksesta, joka hänelle tehtiin yhdeksänvuotiaana.

– Olin niin innoissani siitä leikkauksesta, että sydänkirurgi Matti Sulamaasta tuli idolini. En osannut pelätä yhtään, Rea muistaa.

Ennen leikkausta Reasta otettiin varmuuden vuoksi valtava määrä valokuvia, sillä vanhemmat kyllä osasivat pelätä lapsensa kuolevan. 1950-luvulla sydänleikkauksissa onnistuminen ei ollut nykyisellä tasolla.

Rea Mauranen kasvoi kaupunkilaistyttönä Tampereella ja Helsingissä. 1984 hän muutti silloisen avomiehensä kanssa Veikkolaan, jossa heillä oli ollut kesämökki.

– Syksyisin aina mietin, että haluaisin nähdä täällä kaikki vuodenajat, Rea muistaa.

Hän alkoi myös kyllästyä Helsingin taiteilijaelämään, joka ei ollut siihen aikaan mitenkään kuivaa. 80-luvulla meno ei tosin ollut enää niin villiä kuin 70-luvulla.

– Ajattelin, ettei tästä tule enää mitään. Halusin pois niistä ympyröistä.

Nyt Rea näkee sen ajan taiteilijaelämässä paljon hyvääkin. Nykyajan eristäytyneempi elämäntapa on terveellisempi, mutta paljosta siinä jäädään myös vaille.

– Muistan lämmöllä sitä aikaa, kun näyttelijät, muusikot, kuvataiteilijat ja kirjailijat tutustuivat toisiinsa ravintoloissa. Mutta joillekin jatkuvista ravintolailloista oli ikäviä seurauksia, jotkut jäivät sille tielle.

Kom-teatterin näyttelijänä Rea Mauranen aloitti 1973 teatterikoulun jälkeen. Koska teatteri oli pitkään ilman omaa tilaa, tehtiin kiertueita.

– Se oli rankkaa aikaa, koko ajan oltiin tien päällä, usein ajettiin yölläkin. Bussit olivat rämiä, esityspaikoilla kannettiin raskaita tavaroita, kotona käytiin vain pesemässä pyykit. Ja tietenkin juhlittiinkin.


– Elämäni oli kymmenen vuotta sellaista, että parisuhteet jäivät luomatta. Mutta tuolta ajalta on jäänyt ystäviä, jotka ovat aarteita elämässä.

Kom-teatterin näyttelijät levyttivät työväenlauluja, jotka musikaalinen Mauranen pystyisi vieläkin esittämään sanatarkasti.

– Ne ovat hienoa ajankuvaa, Rea toteaa lauluista, joita ei enää kovin usein kuule.

Vasemmistolaisuutta pidettiin 1970-luvulla edistyksellisenä ajatteluna varsinkin taiteilijapiireissä. Reakin innostui aatteesta, jolla hän pystyi järkyttämään varsinkin isäänsä.

– Tärkeänä koin sodanvastaisuuden, liityin rauhanpuolustajiinkin. Me pelkäsimme ydinsotaa ja Vietnamin sota järkytti kaikkia, hän muistelee.

Reaa ei innosta enää sen ajan vasemmistolaisuuden analysointi, mutta rauhaa hän on valmis puolustamaan aina.

– Nyt nuoria ahdistaa ilmastonmuutos. Nuoria kannattaakin kuunnella siinä asiassa. Me vanhat kääkät kuollaan pois, mutta nuoret miettivät tulevaisuutta.


Rean mielestä nuorten kanssa on todella hauskaa tehdä töitä, mutta toki hän tykkää näytellä vanhojen tuttujenkin kanssa.

– Surullinen olen ollut, kun hyvät ystävät ovat kuolleet: Ritva Holmberg, Kalle Holmberg, Peter von Bagh. Kuolema kuuluu elämän lakiin, mutta olen surrut hirveästi ystävien kuolemaa.

Rea Maurasen mieliinpainuvin teatterityö on ollut Glorian rooli Maratontanssit-näytelmässä, jota esitettiin 70-luvulla Kom-teatterissa 85 kertaa.

– Tykkään tehdä elokuvia, mutta eniten oppia olen saanut teatterissa, jota ei turhaan sanota kuninkuuslajiksi.

Rea Maurasella on elokuvarooleista kaksi Jussi-patsasta. Hyviä elokuvarooleja hän on saanut vanhempana tehdä mm. Jörn Donnerin ohjauksessa.

– Donner tietää, mitä tahtoo, Rea kehuu yhteistyötä.

Rea Maurasessa on kaunista naisellisuutta, mutta myös suorasanaista jätkää. Koskaan hän ei ole ollut työelämässä tilanteessa, jota voisi sanoa seksuaaliseksi ahdisteluksi.

– Olen ollut aina niin suurisuinen, ettei kukaan ole uskaltanut yrittää mitään. Turpiin tulisi heti.

Naimisiin Rea meni 45-vuotiaana parin vuoden seurustelun jälkeen. Pekkansa hän kohtasi toimittajapari Kari Lumikeron ja Cita Högnabba-Lumikeron luona Tukholmassa.

– Se oli alkusysäys, Rea muistelee matkaa, jonka päätarkoitus oli vaatteiden sovittaminen ruotsalaiselokuvaa varten.

Kun Rea löysi kestävän suhteen, hän totesi olevansa jo liian vanha pienen lapsen äidiksi. Paljon iloa hän on saanut puolison lapsista ja lastenlapsista.

– Nuorempana lapsettomuus suretti, mutta ei enää yhtään. Olisin ollut varmasti liian ylihuolehtiva äiti, tuo koirakin on ylihuolehdittu, hän toteaa.

Rea Mauranen alkaa suunnitella lounasta – tietenkin myös Sonja-koiralle. Hänestä olisi voinut tulla loistava kokkikin, mutta on kyllä hyvä, että hän päätyi näyttelijäksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt