Kendall Jenneriltä harvinainen avautuminen – myöntää olleensa kateellinen kurvikkaille siskoilleen: ”Tunsin, etten kuulunut joukkoon”

Julkaistu:

Sisaruskateus
Kendall Jenner työllistää itsensä nykyään huippumallina.
Toisin kuin monet muut Kardashianin perheen jäsenet, huippumalli Kendall Jenner on tunnetusti pysytellyt julkisuudessa hiljaa henkilökohtaisista asioistaan.

Nyt Kendall, 23, on kuitenkin paljastanut Telegraphille kokeneensa nuorempana suurta kateutta Kim, Khloe, Kourtney sekä Kylie siskojaan kohtaan. Siinä missä Kendall on ruumiinrakenteeltaan mallimaisen hoikka, on siskoja siunattu huomattavasti kurvikkaammilla vartaloilla.


– Siskoni ovat paljon kurvikkaampia, kuin minä. Heillä on rinnat ja minulla ei. Nuorempana katsoin siskojani ja ajattelin, että pitäisikö minun olla seksikkäämpi kuten he, Kendall avautuu brittilehdelle antamassaan haastattelussa.
Kendall tunnustaa, että hän on toisinaan kokenut olonsa ulkopuoliseksi omassa perheessään. Hän on paitsi erilainen ruumiinrakenteeltaan, myös luonteeltaan. Hän varjelee yksityisyyttään ja pitää itseään jopa hieman nörttinä.


– En ole kovinkaan paljoa heidän kaltaisensa, Kendall pohtii.

– Mutta se ei haittaa. Nykyään pidän siitä, että olen erilainen kuin muut. Pidän erilaisista asioista ja se on ihan okei.

Kendall on sisaruskatraansa toiseksi nuorin. Hän on työskennellyt muun muassa Victoria’s Secretin sekä Voguen kaltaisille legendaarisille yrityksille. Hän on ollut julkisuudessa lapsesta asti, kun Keeping Up With The Kardashians tosi-tv-sarja alkoi pyöriä ruuduissa vuonna 2007.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt