Piritta Hagman paljastaa tv:ssä, millaiseen hätäratkaisuun päätyi avioeronsa tultua julki – nappasi lapset mukaansa ja piiloutui

Julkaistu:

Hagmanit hakivat avioeroa vuosi sitten keväällä.
Sunnuntaina nähtävässä Studion jaksossa Kirsi Alm-Siiran ja Nina Rahkolan vieraina nähdään jääkiekkoilija Niklas Hagmanin ex-puoliso Piritta Hagman. Jakson aiheena on kasvatus ja siinä vierailevat myös 54-vuotiaana toisen lapsensa saanut Kaija Storbom ja lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.

Piritta Hagman kertoo jaksossa muun muassa siitä, kuinka hän ja Niklas kertoivat lapsille parin erosta. Hagmanit hakivat keväällä 2018 avioeroa yhdessä. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi parin avioeroon joulukuussa 2018.

Uutinen avioerosta paljastui, kun Niklas oli lähtenyt kuvaamaan Selviytyjät-ohjelmaa. Piritta kertoo ohjelmassa, kuinka vanhemmat pitkittivät erosta kertomista lapsilleen niin pitkään, että Niklas ehti lähteä Selviytyjiin. Kun ero tuli julki, Piritta päätyi asian kanssa poikkeukselliseen ratkaisuun.

– Mehän tehtiin aika erikoinen ratkaisu siinä mielessä, että me pitkitettiin sitä kertomista ihan viimeiseen asti. Meidän eron hakemisesta tiesi aika harva ihminen ja siinä kävi niin, että Niklas lähti kuvaamaan Selviytyjiä ja se tuli uutisiin ennen kuin hän ehti palaamaan, Hagman selostaa ohjelmassa.


Piritalla ja Niklaksella on kolme yhteistä lasta: 11-vuotias Lukas, 9-vuotias Lila ja 6-vuotias Eliana. Hagman oli hakenut lapset koulusta, koska erouutinen oli mediassa ennen kuin lapset olivat kuulleet asiasta vanhemmiltaan. Hän päätti paeta lasten kanssa mökille.

– Kirjaimellisesti hain lapset, keräsin ne kasaan, vein mökille piiloon ja odotettiin, että Niklas tuli kotiin, Hagman kertoo lähetyksessä.

Piritta paljasti Annassa helmikuussa, että entisellä avioparilla on omanlaisensa erojärjestely voimassa. He asuvat edelleen yhteisessä kodissa, eikä kumpikaan ole vielä etsinyt uutta asuntoa.

– Meillä kummallakaan ei ole kiire mihinkään. Tulemme todella hyvin toimeen, ja tykkäämme toisistamme yhä. Niklas on fantastinen tyyppi ja ihana mies, Piritta sanoi.

Pari on eronsa jälkeen myös muun muassa lomaillut yhdessä.
Studio sunnuntaina MTV3:lla klo 22.35.