Vaaleissa rannalle jäänyt Lotta Backlund täräytti suoraan Radio Rockilla, kuinka muhkean summan käytti kampanjointiin – juontajat ällistyivät

rac

Julkaistu:

Lotta Backlund kertoi Radio Rockille vaalien olleen hänelle suuri taloudellinen panostus.
Eilen sunnuntaina suomalaiset valitsivat eduskuntaan 200 kansanedustajaa. Vaali-ilta oli täynnä suuria tunteita ja kansanedustajuus jäi haaveeksi monille ehdolla olleille julkisuudesta tutuille henkilöille.
Yksi rannalle jääneistä julkkiksista oli stand up -koomikko Lotta Backlund (kok), jonka äänimäärä nousi yli 1700:n.

Lotta Backlund kertoi Radio Rockin haastattelussa vaali-illan jälkeisistä tunnelmista. Juontaja Harri Moisio kysyi Backlundilta suoraan, kuinka paljon rahaa hän oli käyttänyt vaalikampanjointiin.

– Ihan v***sti, Backlund täräytti ja nauroi.

– Anteeks, saako sanoa tälleen? hän jatkoi.

Kim Sainio innostui Backlundin suorapuheisuudesta ja siitä, ettei hän peitellyt pettymystään.

– Ihan mahtavaa, että sanot suoraan! hän hihkui.

Backlund kertoi bonganneensa raitiovaunussa Louis Vuittonin laukun, josta hän on haaveillut jo pidemmän aikaa. Laukkua hän ei kuitenkaan sen korkean hinnan takia ole raaskinut ostaa.

– Olen aina ajatellut, että se on niin saakelin kallis, etten viitsi ostaa. Sitten ajattelin, että olen esimerkiksi maksanut eilisestä Hesarin mainoksesta kolme kertaa enemmän omaa rahaa, Backlund vertasi.


Sainio kysyi naureskellen, joutuiko Backlund tulemaan haastatteluun pummilla.

– En! Olen niin lainkuuliainen, Backlund hymyili.

Tarkkaa summaa, jonka hän käytti vaalikampanjointiin, ei Backlund tiedä aivan tarkalleen.

– Kyllä se on 15 000 euron hujakoilla se, paljon omaa rahaa laitoin. On voinut olla 17 000 euroakin.

Backlund kertoi Radio Rockin haastattelussa, ettei kuitenkaan joutunut ottamaan lainaa vaalikampanjaa varten, vaan hän oli säästänyt rahaa vaaleihin jo pidemmän aikaa.

– Jotkut säästää maailmanympärysmatkaan, jotkut uuteen autoon tai asuntoon, sä säästit eduskuntavaaleihin, Harri Moisio sanoi.

– Sä käytännössä maksoit, että pääsit tapaamaan hyvin kirjavan joukon suomalaisia ihmisiä, Kim Sainio totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt