Angelina Jolie ja Brad Pitt ovat nyt virallisesti eronneet – takana vuosien taistelu: ”Hän ei pysty siirtymään elämässä eteenpäin”

Julkaistu:

Angelina Jolien ja Brad Pittin lopullinen avioero on astunut voimaan, mutta tuliko Angelina sittenkin katumapäälle?
Angelina Jolie ja Brad Pitt ovat nyt molemmat virallisesti sinkkuja, sillä parin virallinen avioero on astui voimaan perjantaina, uutisoivat muun muassa The Blast ja Daily Mail.

The Blastin mukaan oikeuden dokumenteista ilmenee, että pariskunnan avioliitto on katsottu virallisesti päättyneeksi, mutta heillä on oikeus vielä jatkaa omaisuudenjakoon liittyviä neuvotteluja.

Vielä keskiviikkona The Sun uutisoi ex-parin lähipiirin lähteen kertoneen, että Jolie haikailisi Pittin perään ja pyrkisi hidastamaan avioeroprosessia.


– Angelina on tehnyt selväksi Bradille, että hän haluaa olla parisuhteessa tämän kanssa, lähde kertoi lehdelle.

– Siksi hän (Angelina) tekee avioeron niin vaikeaksi Bradille, jokaista yksityiskohtaa myöten.

Sisäpiiriin kuuluva lähde lisäsi, että Pitt haluaa vain olla isä parin kuudelle lapselle.

– Brad on pitänyt suunsa supussa, sillä hän välittää vain lapsista. Hän haluaisi saada kaiken sovituksi, mutta Angelina ei pysty siirtymään elämässä eteenpäin, lähde kertoi.


Tähtinäyttelijät Angelina Jolie ja Brad Pitt erosivat myrskyisissä merkeissä syyskuussa 2016. Jolie jätti avioerohakemuksen yksin. He pääsivät joulukuussa 2018 sopuun huoltajuuskiistassaan yli kahden vuoden neuvottelujen jälkeen, kertoi uutistoimisto Reuters tuolloin.

Jolien asianajaja Samantha Bley DeJean ilmoitti, että ex-parin lapsia koskeva lopullinen huoltajuussopimus on valmis. Hänen mukaansa molemmat osapuolet ja tuomari ovat allekirjoittaneet sen.

– Sopimus, joka perustuu lasten huoltajuusarvioijan suosituksiin, poistaa oikeudenkäynnin tarpeen. Kirjaukset ja sopimuksen yksityiskohdat ovat luottamuksellisia lasten etujen suojelemiseksi, Bley DeJean totesi.


Jolie ja Pitt päätyivät eroon syyskuussa 2016 yli 10 vuotta kestäneen parisuhteen ja kaksi vuotta kestäneen avioliiton jälkeen. Jolie ilmoitti eron syyksi ylitsepääsemättömät erimielisyydet.

Heillä on yhteensä kuusi lasta, joista kolme on adoptoituja.