Anna Eriksson ohjasi, näytteli ja leikkasi esikoiselokuvansa itse – lopputulos on unenomainen sekoitus seksiä ja kuolemaa: ”Minulla oli pakkomielle”

Julkaistu:

Eriksson toimi sekä ohjaajana, leikkaajana, näyttelijänä että äänisuunnittelijana M-elokuvassaan.
Laulajana paremmin tunnetun Anna Erikssonin esikoiselokuva ”M” on monia asioita, mutta yksi on varmaa: se ei päästä katsojaansa helpolla. Eriksson marssittaa valkokankaalle kuvaston, jossa vuorottelevat groteskius, ruumiillisuus, traagisuus ja David Lynchmainen unenomaisuus. Katsoja viedään merimaisemasta keskelle lihaa ja verta, kauneudesta seksiin ja kuolemaan.

Jo avauskohtauksessa osa katsojista joutuu kääntämään katseensa, kun lähikuvassa ommellaan koiperhosta ihmisen leikatun ihon alle.

Kaiken keskiössä on Marilyn Monroe, myyttinen Hollywood-hahmo, jota Eriksson itse näyttelee ja jonka myytin hän halusi elokuvassa rikkoa.

– Minulla oli pakkomielle Marilyniin. Luin hänestä kaiken mitä löysin ja katsoin kaikki hänen elokuvansa. Kaikki oli taustatyötä, mutta en vielä silloin tiennyt, mihin. Se purkautui tähän projektiin, ja nyt olen viimeinkin vapaa siitä, Eriksson kertoo Turussa, jossa M on yksi Suomalaisen elokuvan festivaalin vetonauloista.

Eriksson työsti alun perin lyhytelokuvaksi suunniteltua teosta lopulta viisi vuotta. Hän ohjasi, näytteli, suunnitteli äänet ja leikkasi elokuvan itse. Hän joutui muun muassa opettelemaan leikkausohjelmien käytön alusta asti.

– Ajan kulumisella ei ollut väliä, koska minulla ei ollut aikataulua. Oli välttämätöntä tehdä kaikki itse, koska minulla oli niin vahva näkemys siitä, miltä elokuvan piti näyttää ja miltä kuulostaa, elokuvan myös itse kustantanut Eriksson kertoo.


Suurta roolia elokuvassa näyttelee alastomuus. Pääosanäyttelijä Eriksson on useammin ilman vaatteita kuin ne päällä. Kamera tulee lähelle, juuri mitään ei peitetä.

– Alastomuus on elokuvassa hirveän olennaista. Se, että Marilyn olisi ollut kesämekko päällä, olisi muuttanut koko elokuvan. Marilynin lihallisuus ja ruumiillisuus ovat tärkeä osa elokuvaa, ja toisaalta hän oli aina kotona alasti. Minua kiinnosti myös tuoda naisen keho esiin niin, ettei se tapahdu miehen katseen kautta. Kukaan ei määrittele sitä, Eriksson pohtii.

Taiteilija myöntää, että kameran edessä oleminen alastomana ei ollut helppoa. Ei myöskään kohtausten katsominen.

– Tuntuu edelleen ihan hirveän vaikealta katsoa itseään alastomana, hän myöntää.

Erikssonin esikoiselokuva sai harvinaisen kunnian, kun se pääsi Venetsian elokuvajuhlien esikoiselokuvien sarjaan viime elokuussa. Ensiesityksensä Suomessa se sai Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla syyskuussa.

– Viime aikoina olen ravannut festivaaleilla, ja se on ollut tosi kivaa. Niitä on vielä tulossa, ja osaan menen, osaan en.

Uudessakaupungissa miehensä ja poikansa kanssa asuva Eriksson käsikirjoittaa jo seuraavaa elokuvaansa. Aihetta hän ei suostu vielä paljastamaan. Musiikkia hän ei ole kuitenkaan täysin hylännyt.

– Kyllähän minä esiinnyn edelleen koko ajan. Viime kesänä tein keikkaa, ja niitä on tulossa lisää, hän kertoo.

Entä joutuuko yleisö odottamaan myös seuraavan elokuvan valmistumista viisi vuotta?

– Toivottavasti ei tällä kertaa, Eriksson nauraa.