Jani Sievinen kihlautui – ”Olisin ymmärtänyt, jos hän olisi kieltäytynyt”

Julkaistu:

kihlat
Jani Sievinen kihlasi Maria-rakkaansa.
Entinen huippu-uimari Jani Sievinen kertoo sosiaalisessa mediassa menneensä kihloihin kumppaninsa Maria Nyqvistin kanssa.

– Olisin ymmärtänyt ja hyväksynyt jos hän olisi kieltäytynyt. Mutta ei, sillä hän on rohkea ja haluaa jatkaa seikkailua kanssani, Sievinen kirjoittaa onnellisena.

Päivityksessä paljastetaan, että häitä tanssitaan vuonna 2020 Lapissa.
45-vuotias Sievinen on kymmenen vuotta rakastaan vanhempi.

Jani Sievinen esitteli Maria-rakkaansa julkisuudessa ensimmäistä kertaa Urheilugaalassa vuonna 2016. Ennen parrasaloihin astumista Sievinen kertoi IS:lle olevansa erittäin onnellinen, mutta tahtoneensa pitää suhteestaan melko matalaa profiilia. Pariskunta tapasi yhteisen ystävän pitämissä juhlissa.

Sievinen on sanonut, että suhteessa on varmaa se, että lapsia ei tulla hankkimaan. Kun molempien puolisoiden lapset lasketaan yhteen, lapsikatraan päälukumäärä on seitsemän.

Jani Sievinen on itse vitsaillut suuresta lapsiluvustaan. Vuoden vaihtuessa vuodesta 2014 vuoteen 2015 julkaisi Sievinen Facebookissa humoristisen päivityksen:

– Teen uudenvuodenlupauksen. En tee lapsia ensvuonna. Heh, Sievinen veisteli.


Sievisellä on kaksi poikaa ensimmäisestä liitostaan Susanna Ingerttilän (ent. Sievinen) kanssa. Sen jälkeen Sievinen tapasi Ruotsia edustaneen missikaunotar Mari Samuelsenin Miss Baltic Sea -kisoissa, joita uimari oli juontamassa. Pari meni naimisiin vuonna 2009, ja he saivat kolme tytärtä yhdessä. Ero tuli vuonna 2014, jonka jälkeen Mari muutti Norjaan.

Sievinen on kertonut uusperhe-elämästään avoimesti. Hän kertoi IS:n haastattelussa marraskuussa 2017, että hänen tyttärensä viettävät vain noin kymmenen viikkoa vuodesta Suomessa isänsä luona. Yleensä Sievinen hakee tytöt autolla vierailulle, sillä he asuvat Norjassa 5 000 asukkaan kylässä seudulla, josta ei juuri pääse kätevästi matkaamaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt