Näin Aki ja Rita valmistautuvat esikoisensa syntymään – joutuivat luopumaan toisesta pitbullistaan

Julkaistu:

Tv:stä tutut Aki Manninen ja Rita Niemi-Manninen odottavat vauvaa pitkän lapsettomuuden jälkeen.
Suloinen vaaleanpunainen pehmopupu lepää uutuuttaan kiiltävässä valkoisessa pinnasängyssä. Tyttömäisen hempeästi sisustetussa huoneessa on piironki, jonka päälle on aseteltu vauvakirja, pienet tossut ja pörröinen leopardikuvioinen lastentakki.

Kaikki on valmista tosi-tv-ohjelmista tutun yrittäjäpariskunnan Aki Mannisen, 43, ja Rita Niemi-Mannisen, 39, ensimmäistä lasta varten.

– Laskettu aika on juhannuksena. Kutsumme tyttöä tässä vaiheessa Lyyliksi. Pieni prinsessamme on niin tervetullut meidän elämään, pariskunta hymyilee onnellisina.

Kahdeksannella kuulla raskaana oleva Rita silittää lempeästi pyöristynyttä vauvavatsaansa.


Rakennusalalla työskennellyt Aki on juuri remontoinut pariskunnan Porin Järvikylässä sijaitsevaa kotia uuteen uskoon. Temptation Island Suomi -ohjelman ensimmäiseltä kaudelta julkisuuteen ponnahtaneen pariskunnan viimeisen päälle sisustetussa kodissa pyörii myös perheen energinen pitbull Putin.

– Olen aina tiennyt, että ensimmäinen lapsi jonka saan, on tyttö. Ultraäänikuvissa näkyy, että Lyyli saa kosketettua varpailla otsaansa. Sen hän on perinyt äidiltään, Aki nauraa ja katsoo useita MM-mitaleita aerobicissa voittanutta Ritaa.

– Tämä on ihanaa aikaa, kun saa kasvattaa vatsaa. Olisipa Lyyli vatsassa mahdollisimman pitkään, koska siellä hänellä on hyvä olla, Rita sanoo.

Lapsi on unelmien täyttymys, sillä nykyään hyvinvointivalmentajina työskentelevät Rita ja Aki ovat puhuneet julkisuudessa avoimesti vuosia kestäneestä lapsettomuudestaan.

– Kolmen ja puolen vuoden yrittämisen jälkeen teimme päätöksen kokeilla lapsettomuushoitoja, Rita kertoo.


Ihmeet tulevat yleensä eteen yllättäen. Niin kävi nytkin. Odottamaton raskaus kävi ilmi lokakuussa. Ritan piti aivan pian aloittaa lapsettomuushoidot hormonipistoksilla, mutta kuukautiset olivatkin yllättäen myöhässä. Rita teki raskaustestin, ja pian hän tuli onnesta hihkuen ulos vessasta.

– Minä tuulettelin ja kiitin korkeampia voimia. Uskon, että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Tiesin, että tämä on tarkoitettu näin, Aki sanoo.

Raskaus ei estänyt paria lähtemästä syksyllä Turkin Alanyaan, josta he olivat vuokranneet upean huvilan koko talveksi. Reissussa oli tarkoitus aloittaa lapsettomuushoidot ja kuvata omaa tv-ohjelmaa, mutta nyt Rita lähtikin matkalle odottavana äitinä.

Aki ja Rita pakkasivat tavaransa ja koiransa autoon ja ajoivat 4 500 kilometriä Porista Alanyaan. Perillä odotti kaksikerroksinen huvila uima-altaineen. Ritan raskauspahoinvointi iski kuitenkin välittömästi. Juuri mikään ei pysynyt sisällä aamupalaa lukuun ottamatta.
Pahoinvointi verotti Ritan kuntoa niin, että hän laihtui viisi kiloa alkuraskaudesta huolimatta. Paikalliset lääkärit eivät tuntuneet osaavan auttaa.

– Vesikin tuli ylös, mutta lääkärit vain sanoivat, että yritä syödä jotain suolaista. Yritin selittää, että kyse ei ole mistään aamupahoinvoinnista, vaan tämä kestää kellon ympäri. Kun oksentaa monta päivää, niin menee siihen kuntoon, ettei pysty enää mihinkään.

Ollessaan viikolla 12 raskaana Ritalle annettiin vihdoin pahoinvointilääkkeet.

– Muistan sen ekan aamun, kun oksennus ei lentänytkään tuttuun tapaan. Voimat alkoivat heti palautua. Se oli upea tunne.


Kahden kuukauden jälkeen koti-ikävä iski, vaikka huvila olikin vuokrattu aina toukokuuhun asti. Joulukuussa he tekivät päätöksen lähteä takaisin Suomeen.

– Sanoin koko ajan Ritalle, että kerrot heti, kun haluat kotiin, niin minä lyön saman tien Porschen nokan kohti Poria. Lopulta ajoimme takaisin Suomeen viidessä päivässä.

Rakastunut pari on ollut yhdessä virallisesti kuuden vuoden ajan, mutta heidän ensikohtaamisensa ulottuu aina vuoteen 1998 ja Porin kilpa-aerobictreeneihin. Jo silloin Akin mieleen painui menestyksekkään kilpauransa aloittanut vaalea ja urheilullinen kaunotar.

– Sanoin aina kavereilleni, että Rita Niemi on minun tuleva vaimoni. Pojat sanoivat, että no se on kyllä ihan sun tyylinen nainen, Aki kertoo.

Suhde antoi odotuttaa itseään aina vuoteen 2013 asti, jolloin kummankin elämäntilanteet olivat otolliset rakastumiselle.

– Sain kaksi kertaa pakit, ennen kuin Rita suostui kanssani treffeille. Hänellä oli minusta ennakkoluuloja, mutta sanoin, että ne voi kärrätä suoraan kaatopaikalle.

Treffi-illan ja talvisen sunnuntaiajelun jälkeen Aki houkutteli Ritan kotiinsa iltapalalle.

– Siitä tuli vähän pidempi iltapala, koska tässä sitä ollaan. En sen jälkeen viettänyt yhtäkään yötä omassa kodissani. Ennakkoluulotkin karisivat siinä samalla, Rita nauraa.


Kohutun Temptation Island Suomi -ohjelman ensimmäiselle kaudelle pari päätyi oikeastaan vahingossa vuoden seurustelun jälkeen.

Rita näki ilmoituksen uudesta tv-ohjelmasta, johon etsittiin seikkailunhaluisia pariskuntia, jotka olisivat valmiita lähtemään selviytymään paratiisisaarelle ja testaamaan suhteensa lujuutta.

– Mietin, että sehän voi olla ihan mitä vain, vaikka Amazing Race, koska sitä ei ole Suomessa tehty, Rita kertoo.

Pian ohjelman tuottaja soittikin ja pyysi Ritan ja Akin Helsinkiin haastatteluun.

– Ennen kuin pistimme nimet sopimukseen saimme tietää, että kyseessä oli viettelysten saari, Temptation Island.

Siitä penkistä oli moni kääntynyt ympäri ennen Akia ja Ritaa.

– Ajattelimme ensin, että voi taivas. Sitten totesimme, että no, kai me nyt sitten lähdetään, kun Helsinkiinkin ajettiin tätä varten, Rita sanoo.

– Luotin meidän suhteeseen. Totuus on kuitenkin, että me ei ikinä olisi haettu Temptation Islandille. Ei todellakaan, Aki toteaa.


Suurin osa ohjelmaan osallistujista oli paljon nuorempia kuin Aki ja Rita. Toisaalta se oli hyvä asia, sillä pariskunta erottui edukseen elämänkokemuksellaan. He selvisivät viettelysten saarelta onnistujina ja saivat julkisuuden myötä uusia tv-töitä ja Akin ja Ritan rakkausdieetit -nimisen oman tv-sarjan.

– Ei tullut mieleenkään, että olisin televisiossa mokaillut, kun koko Suomen kansa ja äiti katsoo televisiosta, Aki päivittelee.

– Meitä ei kaduta, että lähdimme mukaan, mutta omaa lasta emme päästäisi koskaan Temppareiden kaltaiseen formaattiin, Rita naurahtaa.


Viettelysten saarelta selvittyään pari solmi kihlat. Naimisiin he menivät Yyterin rannalla elokuussa 2015, ja nyt parin onni täydentyy mitä suurimmalla lahjalla.

Urheilullinen Rita on alun vaikeuksien jälkeen vetänyt säännöllisesti tanssitunteja raskaudesta huolimatta. Nyt pari suunnittelee hyvinvointiyrityksensä tiimoilta muiden valmennusten lisäksi vauvajumppaa sekä valmennuksia odottaville äideille. Alanyassa kuvattu tv-materiaali saattaa nähdä päivänvalon jossakin vaiheessa, ja raskausajasta julkaistaan myös vauvakirja.

Isojakin muutoksia on jouduttu tekemään. Perheen toinen pitbull, Bondi, jouduttiin antamaan pois. Bondi on Putinin jälkeläinen, ja koirat leikkivät välillä rajusti keskenään. Pienen lapsen kanssa sellainen voi olla riskialtista.

Aivan lähistöllä asuva Akin äiti on tiiviisti mukana perheen elämässä ja on lupautunut auttamaan lapsen syntymän jälkeen.

– Annoimme Bondin uuteen kotiin myös siksi, että äiti selviää ulkona tytön ja yhden koiran kanssa, mutta kahden ison koiran kanssa olisi ollut tekemistä, Aki kertoo.


Pari kertoi pienokaisestaan sosiaalisessa mediassa raskauden ollessa vasta aivan alkutekijöissään: ilot ja surut kuuluvat kaikki elämään yhtä lailla.

– Jos keskenmeno olisi tullut, niin se olisi ollut vain elämää. Siitä kärsivät monet hiljaa, yksinään. Surullista ja kamalaa se olisi ollut, mutta sitäkin tapahtuu paljon, Rita sanoo.

Laskettu aika on 20. kesäkuuta, ja lapsen nimestäkin on jo päästy yhteisymmärrykseen. Synnytysvalmennukseen pari aikoo mennä, jos aikataulut antavat periksi.

– Onhan ne ihmiset luolassakin synnyttäneet aikoinaan. Meillä on hienot sairaalat ja useat kädet auttamassa. Ei siitä liian vaikeaa kannata tehdä, Rita tuumaa.


Nyt pari aikoo nauttia raskauden loppumetreistä täysin rinnoin.

– En ole ennen ollut valmis lapseen, koska minulla ei ikinä ole ollut näin hyvää suhdetta. Raskaus on lähentänyt meitä entisestään, Aki sanoo.

– Tämä on niin ainutlaatuinen kokemus, varsinkin, kun tämä jää todennäköisesti ainoaksi lapseksemme. Uskomme, että meillä on antaa hänelle sellaiset eväät tähän elämään, että hän tulee pärjäämään missä tahansa, pari sanoo hymyillen.