Jere Karalahdesta tehdään elokuva: ”Siitä tulee rehellinen, suora, raaka, brutaali ja hauska”

Kiekkolegenda Jere Karalahdesta tehdään elokuva.

10.4.2019 12:13

– Siitä tulee avoin ja rehellinen, josta ei puutu huumoriakaan, Jere Karalahti sanoo.

Kiekkouransa päättänyt Jere Karalahti on aivan innoissaan. Hän on juuri istunut Solar Filmsin konttorissa, jossa on päätetty tehdä elokuva miehen elämästä.

Jere Karalahden elämässä on riittänyt käänteitä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Nykyään seesteistä perhe-elämää viettävä Jere painottaa, ettei elokuvasta jätetä mitään pois.

– Olen erittäin innoissani tästä projektista. Olen koko elämäni katsonut elokuvia ja dokumentteja ja nyt minusta tehdään sellainen, Jere Karalahti sanoo innoissaan.

Solar Films on siis hankkeen takana ja ensi-ilta on ensi vuonna. Elokuvasta tehdään vielä minisarja, joka on ajateltu kansainväliseen levitykseen.

– Vaikka elämästäni on kirjoitettu kirja ja leffassa käsitellään kaikkea tapahtunutta, luvassa on myös jotakin erilaista, Karalahti vihjaa.

Jere sanoo kohteliaasti tuotantoyhtiön tiedottavan asiasta myöhemmin, mutta leffasta tulee hänen sanojensa mukaan mielenkiintoinen katsaus niin miehen yksityis- kuin urheilijaelämään.

– Siitä tulee rehellinen, suora, raaka, brutaali ja hauska, hän paljastaa.

–Olen todella innoissani siitä, että elämästäni tehdään elokuva, kiekkolegenda Jere Karalahti sanoo ja kertoo Nanna-vaimon tukevan projektia.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?