Vuonna 1977 aloittanut Jukka Puotila kiertää nyt viimeisellä kiertueellaan – ”Terve, terve, tässä todellakin on Heikki” - Viihde - Ilta-Sanomat

Vuonna 1977 aloittanut Jukka Puotila kiertää nyt viimeisellä kiertueellaan – ”Terve, terve, tässä todellakin on Heikki”

Putila jäi eläkkeelle Kansallisteatterista viime kesänä, mutta jo ensi suvena mies nähdään kesäteatterissa Tampereella.

Julkaistu: 23.3.2019 15:09

Kansan rakastama taiteilija Jukka Puotila, 63, on viimeisellä kiertueellaan. Teatterilavalle hän saattaa tulevaisuudessa nousta, mikäli ”intressit kohtaavat”.

Monet tämän muistavat. Näyttelijä Jukka Puotila astelee kuvaan ja heittää rennosti:

– Terve, terve, tässä todellakin on Heikki.

Kyseessä on Heikki Kahila -imitaatio, yksi Puotilan sadoista hahmoista, joka viimeistään sementoi näyttelijän aseman suomalaisten sydämissä, kun se nähtiin Tsa Tsa Tsaa -sketsiohjelmassa vuonna 1993.

Hahmot heräävät jälleen eloon, kun näyttelijä on PUOti kiinni ja TILA myyntiin -esityksensä kanssa kiertueella, ehdottomasti viimeisellä turneellaan.

– Se on hyvä nimi esitykselle, koska se tulee meikäläisen nimestä ja myös tarkoittaa, mitä siinä sanotaan – eli on taatusti viimeinen kiertueeni, Puotila toteaa rauhallisesti helsinkiläishotellin kahviossa.

Mies maistaa kaakaota ja katsoo silmiin. Hän asettelee sanansa harkitusti, hiljenee hetkeksi miettimään ja jatkaa jälleen.

– Tässä ei ole mitään takaportteja. Olen aloittanut homman vuonna 1977 ja kiertänyt maata ristiin ja rastiin. Olen saanut esiintyä vaikka minkälaisissa tilaisuuksissa, harjannostajaisista maan pomojen synttäreille. Yleisön kanssa oleminen on kivaa, jos tilanteessa syntyy dialogia. Silti tämä homma on lähtemistä ja lavalle nousemista, ja siihenkin voi väsyä kun on tarpeeksi monta kertaa tehnyt.

Väsymys, jos sellaista on, ei näy Puotilan kasvoilta, vaikka elämme aikaista aamua. Hän jää muistelemaan keikkamatkojaan. Kuinka matkaa saattoi kertyä tuhansia kilometrejä ja miten niistä selvittiin esityksen jälkeisillä adrenaliineilla.

Nyt on kuitenkin alkamassa viimeinen kierros.

– Haluan tehdä sellaisen exitin, että pääsen ulos lyönnissä. Aina on riski, ettei se olekaan niin.

Jukka Puotilan tarinointia elävöittävät tutut imitaatiohahmot.

Puotila myöntää, että jää kaipaamaan työtään.

– Ymmärrän, että voi olla vaikeaa jäädä ilman sitä hetkeä, kun kokee olevansa yhtä yleisön kanssa. Esityshän ei ole koskaan monologi. Se dialogi tulee sieltä nauruna, mutta joskus myös täytenä hiljaisuutena ja se on yhtä lailla vaikuttavaa.

Puotilan esitys on stand up -komiikkaa ja imitaatiota, mutta mahtuu siihen paljon muutakin.

– Jaan kokemuksia omasta elämästäni, joita on ruvennut tulemaan kun täytin 50 vuotta. Ihmiset puhuvat joskus, että esityksen pitää olla sellainen tai tällainen. Mutta ei siinä ole sääntöjä, että tuo on kiellettyä. Olet siinä yleisön edessä ja pyrit saamaan kontaktin. Minulla on aina pyrkimys koskettaa.

Esiintyjä on huomannut, että juttu naurattaa parhaiten, kun yleisöllä on siihen omaa kosketuspintaa.

– Otan ihan reippaasti oman ikäni esille. Olen puhunut siitä, kun lapset lähtevät kotoa ja perhe on jäänyt pieneksi. Ihmiset nauroivat sille. Sitten ymmärsin, että heille on käynyt samoin. Kerronkin heidän tarinaansa.

Moni muistaa Puotilan Kotikatu-ohjelmasta, jossa hän esitti Eeva Mäkimaan (Lena Meriläinen) puolisoa Perttiä.

Lopulta imitaation osuudeksi jää lähinnä toimiminen tarinan punchlinena, vitsin viimeisenä osana, jota seuraa nauru.

– Se asia on muuttunut esityksessäni. Ennen vanhaan kun imitoin, tein sitä koko ajan. Se oli enemmän sellaista esittelyä, että osaanpas tämänkin. Nyt kun sitä katsoo, niin se oli nuoren miehen tapa esiintyä. Sellaisen, jolla ei ollut vielä tarjota elämänkokemusta. Mulla meni pitkään, ennen kuin oma elämä alkoi näkyä sieltä alta.

Puotila tietää kokemuksesta, että imitaatio naurattaa vain hetken.

– Aika nopeasti sitä ryhtyy kuuntelemaan, että mitä sieltä tulee. Olen joskus verrannut imitaatiota kauniiseen mieheen tai naiseen. Sitä katsoo mielellään, mutta käsitys muuttuu nopeasti, jos suusta ei tule mitään kiinnostavaa.

Puotila pääsi parrasvaloihin aikana, jolloin Suomessa oli vain pari tv-kanavaa. Silloin kun pääsi televisioon, tunnettuus oli takuuvarmaa.

– Kaikki tiesivät silloin minut ja siitä käynnistyi aikamoinen rumba. Jouduin opettelemaan sen lavakoomikon ammatin ihan lennosta. Ei sitä show’ta pystynyt harjoittelemaan. Sen pystyi tekemään vain yleisön kanssa. Se antoi esitykselle mitan ja rytmin. Mullahan ei ole jutuissa koskaan mitään järjestystä. Siitä vaan lavalle. Mulle on useasti näytetty salin takaa valoa, että nyt on mennyt 45 minuuttia, eiköhän olisi väliajan paikka.

Puotila on parantunut täysin syövästä, joka havaittiin vuonna 2015.

Puotila jäi eläkkeelle Kansallisteatterista viime kesänä. Kalenteri on silti täyttynyt tasaiseen tahtiin. On kesäteatteria, kiertuetta ja tv-sarjan kuvauksia.

– En lähtenyt teatterista, että voisin tehdä enemmän töitä. Lähdin vähän sen takia, että saisin olla niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa olisin voinut aiemmin olla enemmän. Olin elämäntilanteessa, jossa jouduin punnitsemaan, mitä mun kannattaa vielä tehdä.

Puotila jää kaipaamaan teatterista sen ihmisiä ja yhteisiä kokemuksia.

– Se matka ensi-iltaan on aina hieno. Se on prosessi ja niitä ei muuten hirveästi ole. Kun teet sarjaa, se on enemmän instant-hommaa. Saat tekstin ja sitten tehdään. Teatterissa harjoitetaan tätä ammattia oikeasti. Jään kaipaamaan sitä tunnetta, kun kaikista aistii, että ensi-ilta on lähellä. Mulle jäi ihanat muistot teatterista. Ehkä näyttelen vielä.

Puotila vannoo, ettei mitään jäänyt tekemättä. Nurkissa ei pyöri Hamletin haamua, joka kaipaisi vielä esittäjäänsä.

– Jos tulevaisuudessa tulee jotain ja intressit kohtaavat, saatan taas harkita. Mutta olen saanut tehdä enemmän kuin koskaan ajattelin.

Ja kyllähän Puotila on todella tehnyt. Hänet muistetaan imitaatioiden ja teatterityönsä lisäksi esimerkiksi Pertti Mäkimaan roolista Kotikatu-tv-sarjassa.

– Olin Pertti 17 ja puoli vuotta. Aika usein kuulen puhuttavan myös Esko Ruususesta (Ruusun aika, 1990–91). Sekin on jäänyt ihmisille mieleen. Se on sotkenut sitä Mäkimaan kuvaa, että on se Puotila tehnyt muutakin. En joutunut ottamaan lukua siitä, että Mäkimaa on istutettu minuun. Olen saanut olla vapaa tuollaisista paineista. Joillekin olen silti edelleen se mies, joka matkii Donneria tai Ahtisaarta.

Tämä on Puotilan viimeinen kiertue.

Puotila on tuttu näky Lappeenrannan torilla. Usein hän on istunut siellä moottoripyöränsä päällä.

– Prätkää mulla ei enää ole. Minulla oli pyörä aina vuodesta 1971 vuoteen 2011. Sitten tuli yksi läheltä piti -tilanne ja ajattelin, että ei saakeli, tämä homma saa jäädä tähän. Moottoripyörällä jos jotain sattuu, niin sattuu paljon. Mä en antanut koskaan pojillenikaan prätkää. Mopot saivat, mutta eivät moottoripyörää. Siihen en suostunut, se oli liian pelottavaa. Nyt vanhemmiten mökkihommat ovat ruvenneet tuntumaan hyvältä.

Eli sinut voi jatkossakin bongata Lappeenrannan torilta?

– Kyllä. Jos joku kysyy, mikä sun identiteetti on, niin aikalailla se on Etelä-Karjalassa. Vainikkalassa on mummola, jossa oltiin kaikki kesät ja muut lomat. Serkut ovat Lappeenrannasta, mökki Taipalsaarella. Olen ollut siellä kesäteatterissa. Toivon, että siitä voisi tulla traditio, että esiintyisin eteläkarjalaiselle yleisölle.

Mikäli Puotila vielä kiertueensa jälkeen lavalle nousee, hän aikoo tehdä sen tosissaan. Jäähdyttely ei kuulu miehen sanastoon.

– Jos menen, menen asenteella. Jos tuumaa vain, että kellohan on seitsemän, eiköhän pyyhkäistä peli käyntiin, niin voin vannoa, että ei tule pyyhkäistyä.