Jasper Pääkköselle jälleen huippurooli – keskeinen hahmo Stephen Kingin kirjoihin perustuvassa suursarjassa

Julkaistu:

Uusi rooli
Jasper Pääkkönen sai huippuroolin Stephen Kingin kirjoihin perustuvasta tv-sarjasta.
Näyttelijä Jasper Pääkkönen on saanut roolin The Dark Tower -tv-sarjasta, joka tuotetaan Amazon-suoratoistopalvelulle, uutisoi Deadline.

Sarja perustuu Stephen Kingin Musta Torni -fantasiakirjasarjaan. Sarja on Deadlinen mukaan vielä roolitusvaiheessa. Päärooliin on kiinnitetty Sam Strike, jonka hahmo tulee olemaan tarinan sankari, Revolverimies Roland Deschain.

Pääkkönen tulee Deadlinen mukaan esittämään yhtä sarjan keskeisimmistä hahmoista. Pääkkönen on kiinnitetty sarjaan esittämään Martenia, jonka Roland Deschain haluaa Musta Torni -sarjassa tappaa.


Pääkkösen kansainvälinen näyttelijänura on nousukiidossa. Hän näytteli vuosina 2016-2018 HBO:n Vikings-tv-sarjassa yhdessä toisen suomalaisnäyttelijän, Peter Franzénin kanssa.

Pääkkösen tähdittämä Blackkklansman-elokuva palkittiin Oscar-gaalassa käsikirjoituksesta. Palkinto oli elokuvan ohjanneelle Spike Leelle ensimmäinen Oscar-pysti.

– Spiken Oscar oli mahtava juttu ja juhlimme sitä Oscar-jatkoilla Vanity Fair -lehden juhlissa, Pääkkönen kertoi tuolloin IS:lle.


Deadline kertoi viime viikolla, että Pääkkönen on mukana Spike Leen seuraavassakin elokuvassa.

Lee tekee Netflixille elokuvaa Da 5 Bloods, joka sijoittuu Vietnamiin. Veteraanit palaavat sodan jälkeen viidakkoon selvittääkseen vanhoja traumojaan.

Näyttelijöiksi on kiinnitetty Clarke Peters (The Wire), Isiah Whitlock Jr. (BlacKkKlansman), Norm Lewis (Sex And The City 2), Mélanie Thierry (The Zero Theorem) ja Jasper Pääkkönen.

Muissa rooleissa nähdään muun muassa Chadwick Boseman, Jean Reno, Delroy Lindo, Jonathan Majors ja Paul Walter Hauser.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt