Pate Mustajärven tytär Jenni, 32, raivasi tiensä muusikoksi vuosien harkinnan jälkeen – isä antoi kaksi osuvaa vinkkiä rock-elämään

Julkaistu:

Jenni Mustajärvi on aina halunnut tehdä musiikkia. Nyt hän vihdoinkin uskaltaa.
Kitara rouhaisee syvältä. Nuori nainen laulaa tummalla äänellään:

– Kiellettyä hedelmää. On pakko päästä maistamaan. Seurauksista huolimatta. Hiipiä himoon.

Biisi on pakko googlata. Kuka tällaista tekee?

Nettisivuille aukeaa nuoren naisen kuva. Hänessä on jotain tuttua. Ahaa, kyseessä on Jenni Mustajärvi, 32, Tampereelta.

Ja kyllä, luitte nimen aivan oikein. Jenni on Popedan keulakuvan, Ikurin ikiturpiinin Pate Mustajärven tytär.

Mutta ei isästä sen enempää. Otetaan mieluummin selville, mikä sai Jennin aloittamaan laulamisen ja biisien tekemisen.

– On se homma pikkuhiljaa muhinut pinnan alla. Oikeasti aika pitkään, mutta olen painanut sen pois mielestä, Jenni kertoo IS:lle.

– Ennen aina ajattelin, ettei musta ole tähän, mutta nyt aika rupesi olemaan kypsä. En pystynyt enää pidättelemään.


Mikä Jennin mielen lopulta kypsytti? Ikä, jos naiselta itseltään kysyy, mutta kyseessä ei silti ole mikään hetkellinen suonenveto.

– Tuli se vähän puun takaa. Olen aina kirjoittanut juttuja, mutta en laulutekstin muodossa.

Jenni vieressä istuu kitaristi ja tuottaja Olli Anttila. Ollilla on asiasta oma näkemyksensä.

– Jenni tuli mun luokse biisiaihioiden kanssa ja hänellä oli sen verran elämänmakuisia tekstejä, että niihin oli helppo tarttua. Tehtiin siinä muutama ja kun yhteistyö oli hedelmällistä, niin nyt niitä lauluja on sävelletty jo levyllisen verran.

Tähän mennessä Jenniltä on ilmestynyt kaksi singleä: 7 syntiä ja Hyvästit. Uusin kappale, Kaikki paikallaan ilmestyi 1.3.

– Uusi sinkku tuli maaliskuun alussa ja levyä ruvetaan pikkuhiljaa värkkäilemään, Jenni kertoo aikatauluista.


Musiikkibisnes on muuttunut viimeisten vuosien aikana valtavasti, niin maailmalla kuin Suomessakin. Suoratoistopalvelut ovat romahduttaneet levymyynnin ja artistit julkaisevat enää harvoin perinteisiä albumeja keskittyessään sinkkubiisiensä promoamiseen.

– Elämme kertakäyttöisessä ja hektisessä maailmassa, mutta me olemme perinteitä vaalivia nuoria ja haluamme saattaa levyn maailmaan. Meistä se on edelleen merkityksellistä, Olli paaluttaa.

– Sinkut ovat hienoja näytteitä siitä, mitä tuleman pitää, mutta kun levy valmistuu, sitä voi vaikka tirauttaa pienet itkut. On se niin hienoa.

Jenni käy edelleen päivätöissä. Hän työskentelee lasten parissa. Viime aikoina työtunnit ovat kuitenkin vähentyneet musiikin viedessä yhä enemmän aikaa.

– Kyllähän se kokopäiväinen muusikon elämä kiinnostaa ja sitä kohti mennään pikkuhiljaa.

Iso kuva nuorella artistilla on selvä, mutta lyhyen ajan tavoitteet ovat maltillisempia.

– Levy on iso asia ja se siintää jo näkyvissä. Viime vuonna sellaisesta ei uskaltanut edes puhua. Levyn tiimoilta pitää tietysti päästä keikkailemaan.

Jenni on aiemmissa haastatteluissa kertonut jännittävänsä esiintymistä.


Vieläkö lavalle nousu mahtaa pelottaa?

– Kyllä, mutta olen tähän asti voittanut pelon, enkä tiedä mitä pitäisi tapahtua, että se ottaisi minusta niskalenkin. Olen myös saanut kannustavaa ja hyvää palautetta. Jengi on kiitellyt, että meillä on aito meininki ja musa on hämmentävän hyvää, Jenni nauraa.

Olli muistuttaa, että annettu palaute kelpaa enemmän kuin hyvin, mutta liikaa sitäkään ei kannata kuunnella.

– Kuljetaan omaa polkuamme. Luotetaan siihen, eikä lasketa liikaa, että pitäisi tehdä tämmöistä. Pidetään aitous, joka on kaiken musiikin lähtökohta.


Jennin biisit syntyvät alitajunnasta. Idea lauluun saattaa tulla missä tahansa, milloin tahansa.

– Äkkiä sitä vain pulpahtaa joku ajatus tai lause päähän. Se voi tulla kirjasta tai elokuvasta, elävästä elämästä, kaikkialta. Mulla tulee sellaisia ryöpsähdyksiä. Kun alan kirjoittaa, saattaa tulla monta biisiä tai aihetta päivässä. Sitten on niitä hiljaisia kausia.

Aina ei kulje, mutta koska Jenni on käynyt vuoden kestävän lauluntekijävalmennuksen Ikaalisissa, hän tietää, että tarvittavat taidot ovat olemassa.

– Kun mulle tuli ensimmäinen hiljainen kausi, niin ajattelin, että tässäkö tämä oli? En osaakaan kirjoittaa. Nyt osaan jo suhtautua siihen, että joka päivä ei tule timanttia. Joku toinen päivä sitten tulee. Usein ne ideat tulevat sopimattomissa tilanteissa. Monta kertaa olen juossut koiralenkiltä kotiin, kun mukana ei ole ollut kynää ja paperia tai edes puhelinta, johon tallentaa idea.

Jenni ei halua hirveästi puhua isästään, mutta asiaa ei voi kokonaan sivuuttaakaan.

Onkohan isä antanut joitain ohjeita nuorelle laulajattarelle, joka aikoo seurata hänen jalanjälkiään?

– Joo, hän on sanonut, että älä käytä kovia huumeita, äläkä syö kuormasta, Jenni nauraa hersyvästi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt