Saara Aalto rikkoi hiljaisuuden Dancing on Ice -finaalin jälkeen – vuodatti herkistyneenä erityisesti siitä, millainen Britannia on ollut hänelle

Julkaistu:

saara aalto
Saara Aalto pulputtaa ylistystä luisteluparilleen Hamish Gamanille Instagramissa.
Saara Aalto sijoittui sunnuntaina kolmanneksi brittien Dancing on Ice -kilpailun finaalissa. Nyt hän rikkoi kilpailun jälkeisen hiljaisuuden Instagram-tilillään.

Ensin Saara kiittää kilpailijoitaan siitä, että sai kilpailla heidän kanssaan finaalikolmikon joukossa. Lisäksi hän kiittää Britanniaa siitä, että maassa kannustettiin häntä.

– En voi uskoa, että olen niin onnekas, että sain kokea tämän kokemuksen, enkä sitä, että Britannia taas kerran tuki ja kannusti minua. Kiitos äänistä ja tuesta, Saara kirjoittaa.


Aalto ylistää myös luistelupariaan Hamish Gamania kirjoituksessaan.

– Hamish Gaman, minulla ei ole sanoja kuvaillakseni, mille tuntuu jakaa tämä kokemus ihmisen kanssa, jonka tapasin vasta viisi kuukautta sitten. Me vietimme sata päivää yhdessä yhtä soittoa. Sinä näit minut kaikkein väsyneimmilläni ja eniten hajalla mitä olen koskaan ollut... ja silti pidät minusta. Tuntuu kuin olisin tuntenut sinut koko elämäni ajan, Saara Aalto kehuu.
– Nyt on aika levätä ja toipua ja aloittaa tavallinen elämä taas.

Hamish kommentoi Saaran pulputusta suloisesti.

– Minun mestarini, hän kirjoitti.

Hamish Gaman ja Saara Aalto saivat täydet pisteet kahdesta esityksestään. Ensimmäisen teemana oli sirkus, ja pari luisteli sen Britney Spearsin Circus-kappaleen tahtiin. Hän kertoo parin työskennelleen pitkiä päiviä saadakseen spektaakkelit valmiiksi.

Toisen teema oli nukketeatteri, ja pari oli stailattu esitykseen näyttämään nukeilta. Se luisteltiin Sandie Shaw'n Puppet on a String-kappaleen tahtiin.

– Tämä on ollut uskomaton matka ja uskomaton ilta. Saimme pisteet 40/40 molemmista esityksistämme, hän hehkuttaa.
Hamish Gaman jakoi omat tunnelmansa myös tänään niin ikään Instagramissa.

– Minulle tulee ikävä jääkuningattareni näkemistä joka päivä, mutta odotan päivää, jolloin valloitamme Saara Aallon kanssa jääkentät uudelleen.

Gaman kehuu myös puolestaan kilpailua.

– On kunnia olla osa show’ta joka paranee vuosi vuodelta.

IS seurasi Dancing on Ice -finaalia hetki hetkeltä. Lue jännittävän finaalin tapahtumista täältä:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt