Hannes Hyvönen äänestettiin ulos Selviytyjistä – yksi hetki ratkaisi koko kilpailun: ”Tajusin heti, että nyt ollaan kusessa”

rac

Julkaistu:

selviytyjät suomi
Buwaya-heimo äänesti Hannes Hyvösen kylmänviileästi kotimatkalle. Mies luonnehti heimojen sekoittamisen koituneen hänen kohtalokseen.
Julkkiskilpailijat ovat olleet viidakossa jo jonkin aikaa, ja tunnelma kiristyy heimojen sisällä. Tällä viikolla viidakosta juonittiin ulos ex-jääkiekkoilija Hannes Hyvönen.

Fyysisesti voimakas Hannes yritti viimeiseen asti vakuuttaa muille, että hänen pitäminen kisassa olisi järkevää tulevia haastetehtäviä ajatellen, mutta lopulta koko muu violetti Buwaya-heimo eli Vilma Bergenheim, Virpi Kätkä, Miska Haakana ja Wallu Valpio äänestivät miestä heimoneuvostossa.

– Olin aika paljon epämukavuusalueella, jos miettii minua ihmisenä, olen vastaan kaikkea pelaamista ja kusettamista. Olen aika suoraselkäinen ja rehellinen mies, mutta ihan huikea kokemus, en kadu, Hannes totesi hieman pettyneen oloisena pudotuksen jälkeen.

Hanneksen kohtaloksi koitui heimojen sekoittaminen, sillä hän joutui samalla eroon liittolaisistaan Lotta Näkyvästä, Veronica Verhosta ja Tuuli Matinsalosta. He jatkoivat kisaansa Agila-heimossa.

– Mun kisa meni sairaan hyvin ennen kuin heimot yhdistettiin. Siinä tuli seinä vastaan. Tajusin heti kun joukkueet jaettiin, että nyt ollaan kusessa, Hannes tilitti pudotuksen jälkeen.


– Tein hyvät liitot, ja jos oltais oltu kasassa liittojen kanssa, niin en istuisi tässä. Ne oli tosi pitävät ja pysyvät liitot. Kävi vain niin paska tuuri, että jouduin eri heimoon. Se oli mun kohtalo, Hannes myöntää hotellille saavuttuaan.

Mies paljastaa myös etsineensä viimeiseen asti koskemattomuusamulettia saaren syövereistä.

– Olen joka kolon kaivanut saarella. Jos sinne amuletti jäi, niin hyvin oli piilotettu, Hannes täräytti.

Hotellilla miestä olivat vastassa pudonneet kilpailijat Sauli Koskinen, Noora Räty ja Olli Herman.

– Jouduin sellaiseen tilanteeseen, ettei mulla ollut mitään saumaa, Hannes selvitti muille.

– Olen tosi tyytyväinen että lähdin tähän seikkailuun mukaan. Ihan huikeita tyyppejä ja oli tosi kiva nähdä, ettei täällä tarvitse yksin olla, Hannes totesi tyytyväisenä päästyään juttelemaan tippuneiden kilpailijoiden kanssa.


Hotellilla Hannes pääsi hyppäämään vaa’alle. Lopputulos häkellytti lihaksikasta miestä.

– 8 kiloa lähtenyt, ei huono dieetti, mies nauroi.

Kilojakin suurempi yllätys odotti hotellihuoneen peilissä, sillä mies ei ollut tunnistaa itseään ja hoikistunutta olemustaan.

– Jumalauta, mies henkäisi vilkaistuaan peiliin.

– Katsoin itseäni peilistä ja oli pieni oho elämys, mitä on tapahtunut. Ravinnon vähyys, täytyy myöntää, se tuntuu. En pystynyt nukkumaan kunnolla ja näläntunne oli koko ajan läsnä. Kanssakilpailijoille iso kiitos siitä, että ne antoi mulle aina vähän enemmän, että jaksan kisoissa, Hannes kiitteli.


Saarella ravinto koostui lähes ainoastaan riisistä, josta Hannes arvioi saavansa ehkä päivässä noin 300 kaloria.

– Kotioloissa pelkästään mun aamupala on jotain 920 kilokaloria, Hannes vertasi.

Häntä auttoi kuitenkin jaksamaan ajatus kodista ja perheestä. Ensimmäisenä Hannes soittikin lapsilleen ja kumppanilleen.

– Suhde on tuore, hän on ollut mulle energianlähde tuolla pimeinä iltoina, Hannes kertoi kameroille.

– Aion syödä niin paljon kuin jaksan, otan pari bisseä ja rentoudun. Sitten lähden kohti kullan kainaloa. Se on mun plääni, Hannes hymyili.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt