Sykkeen uusi kausi nähdään tv:ssä! Viides kausi alkaa Nelosella maaliskuun lopussa

Julkaistu:

syke
Sykkeen viides kausi nähdään television puolella maaliskuun 25. päivä alkaen. Tähän asti jaksot ovat olleet nähtävissä Ruudussa.
Katsojien rakastama kotimainen sairaaladraama Syke nähdään viimein televisiossa. Sykkeen 5. kausi alkaa maanantaina 25. maaliskuuta ja sarjasta esitetään Nelosella yksi jakso joka ilta, maanantaista torstaihin kello 21.

Perjantaisin kaikki viikolla esitetyt neljä jaksoa voi katsoa putkeen Livillä kello 21 alkaen. Jokainen jakso on nähtävissä myös Ruudussa ilmaiseksi tv-esityksensä jälkeen.

40 jaksoa käsittävä viides kausi tekee aikahyppäyksen reilun kahden vuoden päähän siitä, mihin neljännellä kaudella jäätiin. Sarjan juoneen pääsee siis helposti mukaan tässä kohtaa, vaikka ei olisi aikaisempi kausia nähnyt.


Viidennellä kaudella mukana ovat kaikki rakastetut Sykkeen hahmot. Pääosia tähdittävät Iina Kuustonen, Leena Pöysti, Tiina Lymi, Lena Meriläinen, Antti Luusuaniemi, Matti Ristinen ja Jarkko Niemi.

Kausi tuo tullessaan myös monia uusia traumapolin ammattilaisia, joita näyttelevät Sanna Stellan, Sebastian Rejman ja Jenni Banerjee.

Lisäksi sairaalan henkilökuntaan palkataan joukko nuoria osaajia, joiden rooleissa nähdään Janne Saarinen, Amelie Blauberg, Valtteri Lehtinen ja Senna Vodzogbe. Viidennen kauden vierailevissa rooleissa nähdään Suomen huippunäyttelijöitä sekä nousevia tulokkaita.

Sarjan taustalla ovat edellisiltä kausilta tutut tekijät. Showrunnerina toimii sarjan luoja Petja Peltomaa ja 5. kauden on ohjannut Taavi Vartia.

Syke Nelosella 25. maaliskuuta alkaen maanantaista torstaihin kello 21.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt