”Kauhuelokuvaksi” kuvaillun Michael Jackson -dokumentin esittäminen halutaan estää keinolla millä hyvänsä – perikunta haastoi kanavan oikeuteen - Viihde - Ilta-Sanomat

”Kauhuelokuvaksi” kuvaillun Michael Jackson -dokumentin esittäminen halutaan estää keinolla millä hyvänsä – perikunta haastoi kanavan oikeuteen

Julkaistu: 22.2.2019 14:21

Michael Jacksonin perikunta pyrkii estämään kohudokumentin julkaisun oikeuskanteen avulla.

HBO:lla maaliskuussa julkaistava, Michael Jacksonista kertova dokumentti on joutunut valtavan myrskyn silmään. Nelituntinen Leaving Neverland -dokumentti esittää karuja syytöksiä siitä, millainen Jackson oikeasti oli ja mitä hänen kuuluisan Neverland-tilansa porttien sisäpuolella olisi tapahtunut.

Dokumentissa entiset lapsitähdet James Safechuck ja Wade Robson väittävät Jacksonin käyttäneen heitä lapsena seksuaalisesti hyväksi vuosien ajan.

– Hän sanoi, että jos ihmiset koskaan saavat selville, mitä me teimme, hän ja minä joutuisimme vankilaan koko loppuelämäksemme, Robson kertoo dokumentissa.

Nyt Leaving Neverland -dokumentti on kohdannut kovaa vastustusta, sillä Michael Jacksonin perikunta on haastanut dokumentin tuottaneen HBO:n oikeuteen. Perikunta haluaa estää kohudokumentin esittämisen ja on valmis tekemään kaikkensa sen eteen.

Time-lehden mukaan Jacksonin perikunta vetoaa kanteessaan siihen, että dokumenttielokuvan julkaisu rikkoo vuonna 1992 tehtyä sopimusta, joka koski poptähden konsertin esitystä HBO:lla. Lehden mukaan kanne jätettiin Los Angelesin korkeimpaan oikeuteen. Siinä todetaan, että esittämällä Leaving Neverland -dokumentin, HBO rikkoo vuosien takaista sopimusta, jonka mukaan Jacksonista ei tulisi puhua halventavasti.

Timen mukaan sopimus tehtiin, kun Jacksonin konserttitaltiointi esitettiin vuonna 1992 HBO:lla ja siinä oleva pykälä takasi sen, ettei Jacksonista puhuttaisi kanavalla halventavaan sävyyn. Poplaulajan perikunta vetoaa kanteessaan siihen, että sopimus kielsi myös tulevaisuudessa tapahtuvan halveeraamisen.

Perikunnan kanteen mukaan Leaving Neverland -dokumentti vihjaa, että Jackson olisi käyttänyt lapsia hyväkseen juuri sen konsertin kiertueen aikana, jota HBO:n kanssa solmittu sopimus koskee. Oikeusjutussa pyydetään oikeudelta asian sovittelua ja vihjataan, että vahingonkorvaukset voisivat kohota peräti 100 miljoonaan dollariin eli yli 88 miljoonaan euroon.

– Michael ei ehkä elänyt yhteiskunnan normien mukaan, mutta nerous ja eksentrisyys eivät ole rikoksia. Mikään tai kukaan ei voi muuttaa niitä faktoja, jotka näyttävät, että Michael Jackson on todella syytön kaikkiin niihin syytöksiin, joita HBO levittää tällä ”dokumentillaan”, kanteessa kerrotaan Daily Mailin mukaan.

Perikunnan mukaan dokumentti on äärimmäisen yksipuolinen ja antaa äänen vain Safechuckille ja Robsonille.

HBO:n on tarkoitus esittää dokumenttielokuva 3. ja 4. maaliskuutta. Deadline-sivuston mukaan kanava aikoo esittää dokumentin suunnitellusti oikeuskanteesta huolimatta.

Leaving Neverland -dokumentti julkaistiin ensi kertaa alkuvuodesta yhdysvaltalaisella Sundance-elokuvafestivaaleilla. Festivaaleilla dokumentin nähneet kuvailivat sen olevan ”kuin kauhuelokuva”

Dokumentti on aiheuttanut jo ennen esitystään valtavan mediamylläkän, kun Jacksonin fanit ovat nousseet virtuaalisille barrikadeille puolustamaan popin kuningasta. Monet ovat olleet myös täysin typertyneitä näkemästään.

Dokumentin ohjaaja Dan Reed on puolustanut dokumenttiaan. Hän muun muassa kertoi, että haastatteli Safechuckia ja Robsonia erikseen, jotta heidän sanomiset eivät vaikuttaisi toisiinsa. Kummallekaan ei myöskään maksettu dokumenttiin osallistumisesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?