SV: Olli Lindholm antoi haastattelun vain tunteja ennen kuolemaansa – valitteli outoa kipua

rac

Julkaistu:

Satakunnan Viikko -lehden toimittaja vieraili Olli Lindholmin kotona viime viikon maanantaina. Tiistaina selvisi, että Lindholm oli kuollut.
Satakunnan Viikko -lehti julkaisi tiistaina artikkelin, jossa toimittaja Salli Saastamoinen kertoo tavanneensa Olli Lindholmin tämän kuolemaa edeltäneenä päivänä. Saastamoinen vieraili Lindholmin kotona tekemässä tästä haastattelun.

Satakunnan Viikon mukaan haastattelusta sovittiin Lindholmin kanssa 8. helmikuuta ja se toteutettiin 11. helmikuuta iltapäivällä. Seuraavana päivänä, 12. helmikuuta, levisi tieto Lindholmin kuolemasta.

IS kertoi viime tiistaina, että maanantain ja tiistain välisen yön aikana Lindholmin kotiin hälytettiin ambulanssi ja hänet kiidätettiin sairaalaan. Sairauskohtaus tuli yllättäen ja lopulta mitään ei ollut tehtävissä. Tarkkaa kuolinaikaa ei ole tiedossa, mutta Lindholm oli WhatsAppissa paikalla vielä maanantai-iltana kello 22.04.

Satakunnan Viikon Saastamoinen kuvailee artikkelissaan, että Lindholm ei halunnut, että hänestä otetaan valokuvia 11. helmikuuta. Hän kokkasi kanafilettä, kun toimittaja meni hänen kotiinsa. Artikkelin mukaan Lindholm oli ruskettunut ja rento, sillä hän oli ollut juuri lomalla.


Lindholm puhui haastattelussa musiikista ja Voice of Finlandista, jossa hän oli mukana tähtivalmentajana. Lindholm kertoi myös työstävänsä Yö-yhtyeen uutta musiikkia.

– Viime viikolla äänittelinkin, mutta olen tullut malttamattomaksi. En pysty rauhoittumaan. Omasta mielestäni minulla ei ole mitään muuta kuin aikaa ja silti kelaan koko ajan, että minulla ei ole sitä yhtään. Onko tässä tapahtunut liikaa kaikkea? Keskittyminen olisi avainsana, Lindholm kertoi SV:n haastattelussa.

Satakunnan Viikon artikkelissa kerrotaan myös, että Lindholmia hermostutti hänen jalkapohjansa, joka oli kipeytynyt. Yö-laulaja epäili, että kipu johtui siitä, että hän oli kävellyt lomamatkallaan pitkiä matkoja erilaisella alustalla.

Lindholm kertoi Emma-gaalassa helmikuun alussa IS:lle, että hän oli juuri palannut Kanarialta.
Satakunnan Viikon mukaan Lindholm suunnitteli uutta matkaa etelään viimeistään vapun jälkeen.

– Olen todella huono rentoutumaan, mutta kumma juttu: muutun ihmisenä, kun minulla on shortsit jalassa ja t-paita päällä ja saan tehdä kävelylenkkejä, pysähdellä espressolle ja tuoremehulle ja syödä hyvin pitkän kaavan mukaan ilman kiirettä ja tarjoilijoiden suomitempoa, hän sanoi tiettävästi viimeiseksi jääneessä haastattelussaan.


Lindholmin manageri Taija Holm kertoi IS:lle viime viikolla, että Lindholmin kuolema tuli täytenä yllätyksenä kaikille.

– Ei ollut mitään merkkejä aikaisemmin ja hän oli elämänsä kunnossa. Täynnä energiaa niin kuin aina, suru-uutisesta järkyttynyt Holm kertoi IS:lle.

Holm oli paitsi Lindholmin manageri, myös tämän ystävä. Holm kertoi, että Lindholm todettiin kuolleeksi maanantain ja tiistain välisen yön aikana.

Yö-yhtye ilmoitti Lindholmin kuolemasta virallisella Facebook-tilillään 12. helmikuuta.

– Meillä on teille surullisia uutisia. Yö-yhtyeen perustajajäsen, keulakuva ja laulaja Olli Lindholm on poissa. Olli menehtyi maanantain ja tiistain 11.-12.2. välisenä yönä sairaskohtaukseen. Olli oli meille paljon enemmän kuin bändikaveri. Hän oli meille sydänystävä, joka oli aina omiensa puolella. Hän jätti meille lukuisia muistoja sekä laulut, jotka elävät aina. Omaisille haluamme esittää osanottomme. Toivomme heille voimia surutyöhön, yhtyeen sivuilla kerrottiin.

Lindholmin muistolle on järjestetty suruliputuksia, hiljaisia hetkiä ja herkkiä puheita. Yö-tähteä muistettiin muun muassa viime viikolla järjestetyssä Iskelmä Gaalassa.