HS: Plastiikkakirurgi pisti Suvi Pitkäsen huuliin liikaa täyteainetta ja aiheutti pysyvän kudosvaurion – ”Eivät palaudu koskaan ennalleen”

Julkaistu:

pistoshoidot
Suvi Pitkänen kertoo Helsingin Sanomille, että hänen huulensa eivät palaudu enää koskaan ennalleen niihin laitettujen täyteaineiden vuoksi.
Kauneusalalla vuosia työskennellyt ja tosi-tv:stä tuttu Suvi Pitkänen on puhunut julkisuudessa avoimesti hänelle tehdyistä kauneusoperaatioista. Pitkänen on kertonut, että hänen huuliaan on täytetty runsaasti ja että osa operaatioista on mennyt pieleen.

Nyt Pitkänen kertoo Helsingin Sanomille, ettei hän ole vieläkään tyytyväinen huuliinsa, vaikka niitä on korjattu useita kertoja.

– Täyteaineet ovat jättäneet jälkensä. Pientä fiksailtavaa niissä olisi edelleen, Pitkänen sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

HS:n mukaan Pitkänen täytti huuliaan ensi kertaa vuonna 2011. Tuolloin hän hakeutui plastiikkakirurgin vastaanotolle, jossa hänen huuliaan täytettiin. Huuliin kuitenkin laitettiin liikaa täyteainetta ja niihin syntyi kudosvaurioita, täyteaine rustottui ihon alle ja aiheutti arpikudosta.

Pitkäsen huulet eivät kestäneet liian suurta määrä täyteainetta ja niihin jäi lopulta pysyviä vaurioita.

– Huulet laajenivat niin paljon, että ne eivät palaudu koskaan ennalleen, Pitkänen sanoo HS:lle.

Vaurioista huolimatta Pitkäsen huuliin on pistetty täyteaineita useita kertoja myöhemminkin. Hän ei myöskään aio korjauttaa huuliaan.

– En koe sitä niin tärkeäksi, Pitkänen sanoo HS:lle.


Pitkänen kertoi aiemmin IS:lle huulistaan ja niiden vaurioista. Hän myönsi, että hänelle laitettiin vuosia sitten liian voimakasta täyteainetta, joka aiheutti vaurioita hänen huulilleen.

– Otin nuorena huuliini liian voimakkaita täyteaineita ja aivan liikaa. Näin minulle tuli kudosvaurio ja huuleni ovat nyt tällaiset, Pitkänen kommentoi.
Suuret huulet ovat olleet viime vuosina valtava trendi. Useat julkisuudesta tutut tähdet ovat täyttäneet huuliaan ja saaneet myös tavalliset ihmiset hakeutumaan kauneusoperaatioihin. Sosiaalisessa mediassa nähdyissä kuvissa esimerkiksi Kardashianin sisarukset poseeraavat muhkeat huulet tarkasti meikattuina.

Kauneusalalla työskennelleen Pitkäsen mukaan pistoshoitoja tehdään nykyään runsaasti, vaikka ylisuurten huulien trendi on väistymässä pikku hiljaa. Muhkeiden ja kookkaiden huulten sijaan aletaan hiljalleen arvostaa luonnollisempaa ulkonäköä.

– Tällä hetkellä luonnollisuus on tosi voimakas trendi. Injektiohoitoja tehdään edelleen tosi paljon, mutta nyt esimerkiksi meillä nouseva juttu on tehokkaat ihohoidot. Tämän päivän ehdoton trendi on panostaa ihonhoitoon, ja se on mun mielestä tosi hyvä juttu, Pitkänen kertoi lokakuussa IS:lle.
Pitkänen toivoi, että ihmiset harkitsisivat tarkkaan ennen kuin turvautuvat minkäänlaisiin kauneusoperaatioihin. Pitkänen muistutti myös, että liika on aina liikaa ja kauneusoperaatioihin pitäisi suhtautua maltilla.

– Sekin on keholle liikaa, jos koko ajan riepotellaan laidasta laitaan. Kohtuus kaikessa.


Pitkänen totesi myös, ettei ole itse koskaan katunut omia operaatioitaan, vaikka osa niistä onkin jättänyt pysyvät jäljet häneen. Hänen kauneusihanteensa ovat kuitenkin muuttuneet vuosien varrella.

– Ylisuuret huulet eivät ole minunkaan mielestäni enää kauniita. Mulla on kudosvaurio huulissa. Fakta on se, että se ei sieltä koskaan parane. Sanon aina asiakkaille, että muistakaa aina harkita. Tiettyjä juttuja ei voi tehdä tekemättömiksi, hän totesi.

Suvi Pitkänen nousi julkisuuteen vuonna 2006, kun hän osallistui Miss Suomi -kilpailuun ja selvisi kisassa finaaliin saakka. Tuolloin hänelle ei vielä oltu tehty kauneusoperaatioita.