Kommentti: Uusi Risto Räppääjä -elokuva on kassamagneetti, mutta jää vaisuksi – pidetäänkö lapsia tyhminä?

Julkaistu:

Risto Räppääjä
Mikäli suosituista lastenelokuvista tehdään jatko-osia, toivoisin, että niistä yritetään ihan tosissaan tehdä edellistä parempia, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Katri Utula.
Pitkään odotettu Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuva sai ensi-iltansa perjantaina ja avausviikonlopun jälkeen elokuvalla on jo lähes 54 000 katsojaa.

Elokuva osoittautui heti menestykseksi.

Tietenkin, koska suuri osa lapsista haluaa nähdä sen – ja vanhemmat siinä mukana.

Onhan kyseessä lähes kulttielokuva, sillä Risto Räppääjä -elokuvia on tehty jo seitsemän ja niistä jokainen on saanut uskomattoman suuret katsojaluvut.


Parhaimmillaan hyvät lastenelokuvat ovat valtavan viihdyttäviä, hauskoja, taianomaisia ja tunteita herättäviä – ja puhuttelevat myös vanhempia.

Lapsille ne tarjoavat elämysten lisäksi keskustelunaiheita päiväkodeissa ja kouluissa, ja tuottavat näin yhteisen kokemuksen tunteita.

Eli kyllä, olisin niin halunnut tykätä uusimmasta Risto Räppääjästä.

Tälläkin kertaa joudun kuitenkin ikäväkseni toteamaan, että uusiksi laitettu tekijätiimi ja tarina eivät toimi samalla tavoin kuin Mari Rantasilan ohjaamat kolme ensimmäistä Risto Räppääjä -elokuvaa (2008, 2010 ja 2012), joita edelleen kaiholla muistelen.


Harmittaa jo siksikin, että uusimman tarinan sanoma on tärkeä: ihmisen ulkokuori ei kerro koko totuutta, vaan taustalta saattaa löytyä vaikka millaisia huolia.

Siksi on turha kadehtia ketään, koska kateuden tunne tuottaa pahan mielen ainoastaan itselle.

Henkilöhahmot jäävät vajaiksi

Tarina on kuitenkin löyhä, visuaalisesti vaisu ja liiaksi perinteisiin sukupuolirooleihin sidottu. Myös täysin vaihtunut näyttelijäjoukko tuntuu kovin vieraalta.


Elokuvan pullistelijoina ovat voimailuun hurahtaneet isä Bill Pöntinen (Timo Lavikainen) ja poika Sylvester Pöntinen (Eelis Kesäläinen). Jenni Kokander puolestaan nähdään Elvi-tädin roolissa entisenä kädenvääntömestarina.

Sylvesterin hahmo on tarinassa ainoa, jonka ympärille rakennetaan vähänkään syvällisempi tarina siitä, millainen tyyppi pullistelijan sisimmästä oikeasti löytyy.

Kaikki muu käsitellään hyvin pintapuolisesti, kuten Risto Räppääjän (Silmu Ståhlberg) mustasukkainen käytös parasta ystäväänsä Nelli Nuudelipäätä (Lumi Kallio) kohtaan, kun tämä ystävystyy Sylvesterin kanssa.


Nellin roolin lisäksi elokuvan ilahduttavimmat ja onnistuneimmat hahmot ovat Riston Rauha-täti (Pamela Tola) sekä naapurin Lennart (Ylermi Rajamaa).

Lennartin rooli jopa hieman naurattaa ainakin aikuista katsojaa.

Muuten hauskat kohtaukset ovat elokuvaa katsellessa harvassa sekä aikuisilla että lapsilla.

Elokuvateatterissa juuri kukaan ei nauranut elokuvaa katsoessa, vaikka Risto Räppääjä -elokuvat ovat tunnetusti hauskoja yliampuvien roolihahmojensa vuoksi.


Jos musikaali-komediaksi nimetty elokuva ei ole tarpeeksi hauska, niin pitäisikö lastenelokuvassa sitten olla vähintäänkin tarpeeksi syvällinen, opettavainen ja koukuttava tarina?

Ei välttämättä, jos elokuva onnistuu koukuttamaan jollain muulla tavoin. Tällöin musikaalielokuvan toivoisi olevan ainakin visuaalisesti huomiota herättävä ja äänimaailman mieleenpainuva kokonaisuus.

Visuaalisuudesta puuttuu taianomaisuus

Sen sijaan musiikkikohtaukset – jotka ovat olleet monesti Risto Räppääjän parasta antia – jäävät vaisuiksi, vaikka sävellykset ovat jälleen Iiro Rantalan käsialaa.

Visuaalisuutta en voi edes verrata esimerkiksi reilu kuukausi sitten näkemääni Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvaan, joka sijoittui niin ikään maaseudulle, mutta oli visuaalisuudeltaan aivan taianomainen.

Risto Räppääjän hienoin visuaalinen osuus nähdään aivan alussa, kun Nelli ja Risto hypähtelevät kotikadullaan lauleskelun lomassa ja ohittelevat lomalle lähteviä naapureitaan.

Siitä tarina siirtyy Voimakallion mökkikylään, jossa kesälomaa viettävät Risto, Nelli, Rauha ja Lennart tapaavat urheiluhullut Pöntiset.

Kaikki kohtaukset sijoittuvat hyvin pienelle alueelle mökkikylään, jossa visuaalisuudelle ei jää sijaa.

Lapset eivät ole tyhmiä

En tiedä, minkä ikäisille lapsille tämä elokuva sitten parhaiten uppoaisi, mutta suurin huolenaiheeni on se, että elokuvaa on lähdetty tekemään sillä ajatuksella, että koska kyseessä on Risto Räppääjä, kaikki kuitenkin haluavat nähdä sen – oli se minkätasoinen tahansa.

Silloin mennään metsään ja pahasti.

Tästähän ohjaaja Timo Koivusalo sai jo palautetta kolmen viimeisimmän Räppääjä-elokuvan (2014, 2015, 2016) osalta.

Liian nopeasti kyhätyt elokuvat eivät useinkaan täytä kaikkia elokuvan laatukriteereitä, mutta silti niin monet suomalaisperheet menivät katsomaan elokuvan.


Lapset eivät ole tyhmiä, vaan he osaavat vaatia parasta ja tietävät, mikä todella toimii.

He ovat palautteessaan äärirehellisiä, ja tämän elokuvan jälkeen en kuullut kenenkään lapsen suusta, että olipa hyvä elokuva – sen sijaan useampi lapsi kyseli kesken elokuvan, milloin elokuva loppuu.

Mikäli suosituista lastenelokuvista tehdään yhä useampia jatko-osia, toivoisin, että niistä yritetään ihan tosissaan tehdä edellistä parempia.


Risto Räppääjä ja pullistelija perustuu vuonna 2016 julkaistuun Sinikka ja Tiina Nopolan samannimiseen kirjaan, josta siskokset kirjoittivat myös käsikirjoituksen.

Elokuvan on ohjannut Markus Lehmusruusu, joka on ohjannut Konttori-sarjan toisen ja kolmannen tuotantokauden.

Yhteensä Nopoloiden supersuosittuja Risto Räppääjä -lastenkirjoja on jo 17, joten myös elokuvan jatko-osia lienee edelleen luvassa. Ovathan ne takuuvarmoja menestysmagneetteja lippuluukuilla.

Risto Räppääjä -elokuvien katsojat elokuvateattereissa

Mari Rantasilan ohjaamat:
  • Risto Räppääjä (2008): 215 194
  • Risto Räppääjä ja polkupyörävaras (2010): 325 484
  • Risto Räppääjä ja viileä Venla (2012): 309 388
Timo Koivusalon ohjaamat:
  • Risto Räppääjä ja liukas Lennart (2014): 265 615
  • Risto Räppääjä ja Sevillan saituri (2015): 315 117
  • Risto Räppääjä ja yöhaukka (2016): 338 914

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt