Cheekin korvaaja löytyi kotikulmilta Päijät-Hämeestä? Toni räppäsi yllättäen Apulanta -konsertissa, lauloi Kaija Koota ja omisti kappaleen vaimolleen Jannikalle

Julkaistu:

Toni Wirtanen räppäsi – pyydettyään sitä etukäteen anteeksi.
– Pahoittelen, että joudutte todistamaan tätä. Tätä ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin.

Näin spiikkasi Toni Wirtanen esiinnyttyään kolme varttia Helsingin Hartwall-areenassa. Sitten hän alkoi räpätä, bändin laajennetun kokoonpanoon kuului tässä kappaleessa myös Dj Infekto.

Miltä kuulosti? Miltä näytti?

Ihan hauskalta. Liikekieli oli rentoa hip-hopparien tyyliin ja räpissä oli flow’ta siihen malliin, että Tonin voisi uskoa kuunnelleen nuorukaisena enemmän De La Soulia kuin Danzigia.
Löytyikö Cheekille siis korvaaja melkein kotikulmilta? Haastaako Heinolan miehenä tunnettu Wirtanen nykyisessä kotikaupungissaan eläkkeelle vetäytyneen Lahden mies-Cheekin?

Tuskin pysyvämmin.

Räppäys oli areenassa osa nostalgia-osiota, jonka aikana Wirtanen pukeutui 1990-luvulta tuttuun kalastajanlakkiin ja tuon ajan ei-niin-kiristäviin vaatteisiin.

Tässä osiossa kuultiin myös 1990-luvun Apulanta -hitit Kalamiehen toveri ja Mato. Niissä Tonikin lauloi, ei räpännyt.
Nostalgian jälkeen valotaulun valtasi taas Arvi Lind, jonka ”uutisraportin” aikana yhtye vaihtoi vaatteita ja lavalle vahvistukseksi saapui Riku Niemi Orchestra.

Ison kokoonpanon kanssa esitetty versio vuoden 2000 balladista Odotus ja jylhä tulkinta 12 vuotta myöhemmin tehdystä Pihtiotteesta olivat tyylikkäintä ja suurieleisintä Apulantaa kenties koskaan bändin 28-vuotisen uran aikana.

Mutta mahtipontisuuden keskellekin mahtui ripaus henkilökohtaisuutta.

– Kun tuli puheeksi, pitäisikö meidän tehdä keikka Jaffa-kattilassa eli Hartwall-areenassa, niin olin pitkään sitä mieltä, että ei pitäisi: ”Ei lähde yhtään”, Toni Wirtanen kertoi välispiikissään.

– Yksi ihminen sai kuitenkin käännettyä pääni. Rakas vaimoni Jannika, hän melkein suuttui ja sanoi, että todellakin lähtee!

Sitten kuultiin Jannika B. Wirtaselle omistettu Maanantai.

Tämän jälkeen kuultiin Armo.

Vain elämää -ohjelmassa aikoinaan Vesa-Matti Loirinkin laulama Apulannan suurteos, joka Riku Niemi Orchestran ja areenan yli 10 000 kuulijan yhteislauluna Wirtasen kanssa oli vaikuttava osoitus siitä, miten suomirock on voimissaan 2020-luvun aattona.

Ja suomipop voi myös hyvin: illan yllätyksellistä linjaa jatkoi versio Wirtasen Kaija Koolle kirjoittamasta Vapaa -jättihitistä.