Läheinen ystävä Karri Kivi puhui Olli Lindholmin muistoksi

Julkaistu:

iskelmä-gaala
Katso tästä artikkelista koskettava suora lähetys Iskelmä Gaalasta Tampereelta. Edesmennyttä Olli Lindholmia muistellaan gaalassa puhein ja esityksin.
Tampere-talolla järjestetään perjantai-iltana jo perinteeksi muodostunut Iskelmä Gaala. Gaala alkaa kello 19:00.
  • Suora lähetys on päättynyt.
Tänä vuonna tunnelma on kuitenkin hyvin toisenlainen kuin aiempina vuosina.

Tiistaina uutisoitiin, että pitkän linjan muusikko ja mediapersoona Olli Lindholm on kuollut äkilliseen sairauskohtaukseen. Laulaja oli kuollessaan vain 54-vuotias.
Lindholmin oli tarkoitus esiintyä Iskelmä Gaalassa. Hän on myös Yö-yhtyeensä kanssa ehdolla Vuoden yhtye –kategoriassa gaalassa.

Lindholmin muistoksi järjestetään gaalassa hiljainen hetki. Sen jälkeen hänen läheinen ystävänsä, jääkiekkovalmentaja Karri Kivi lausuu muistosanat Lindholmille lavalla.

Muistosanojen jälkeen muusikko Juha Tapio esittää Lindholmin kunniaksi Yö-yhtyeen suositun kappaleen Pettävällä jäällä. Kappale ilmestyi vuonna 2005.

Olli Lindholm oli läheinen työtoveri ja kollega Iskelmä Gaalan järjestäjille. Hän on myös itse niittänyt menestystä gaalassa. Yö-yhtye on voittanut Vuoden yhtye -palkinnon vuosina 2009 ja 2012. Lisäksi Olli/Yö on voittanut vuoden miesartisti 2010 -palkinnon, vuoden iskelmä ja vuoden albumi -palkinnot vuonna 2009 sekä vuoden viihdyttäjä -palkinnon vuonna 2011.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt