Manuela Boscon, 36, ja Tuure Kilpeläisen, 48, lapsi syntyi! ”Taloomme on tullut pieni tyttö”

Julkaistu:

vauva
Tuure Kilpeläinen kertoo Instagram-tilillään jäävänsä hetkeksi isyyslomalle.
Muusikko Tuure Kilpeläinen, 48, ja näyttelijä-taiteilija Manuela Bosco, 36, ovat saaneet lapsen.

Ilouutisesta kerrottiin Kilpeläisen Instagram-sivuilla. Kilpeläinen toivotti faneilleen hyvää ystävänpäivää suloisella kuvalla, jossa komeilivat pienet varpaat. Hän kertoi, että he ovat saaneet pienen tyttövauvan.

Kilpeläinen kertoi myös pitävänsä isyyslomaa ja jatkavansa musiikin parissa keväämmällä.

– Hyvää Ystävänpäivää! Taloomme on tullut pieni tyttö. Nähdään keväämmällä pienen isyysloman jälkeen, Kilpeläinen kirjoittaa.
Ilouutinen perheenlisäyksestä keräsi runsain mitoin sydämellisiä onnitteluja.

Kilpeläinen ja Bosco ovat seurustelleet syksystä 2017 saakka, ja alttarille he astelivat viime vuoden puolella. Pari kertoi viime marraskuussa odottavansa ensimmäistä yhteistä lastaan, kun he saapuivat Swingers-elokuvan ensi-iltaan onnesta hehkuen.

He kertoivat jo tällöin tietävänsä uuden tulokkaan sukupuolen, mutta eivät vielä tahtoneet paljastaa sitä julkisuuteen.

– Olen voinut ihan kohtalaisesti. Kyllä sen tuntee, että tämä on jo kolmas raskauteni, Bosco kertoi voinnistaan.

Boscolla on ennestään vuonna 2014 syntynyt tytär ja vuonna 2016 syntynyt poika aiemmasta liitostaan näyttelijä Kasimir Baltzarin kanssa. Kilpeläisellä puolestaan on kaksi tytärtä vuonna 2010 päättyneestä liitostaan.

Pari kertoi sisarusten ottaneen uutisen vauvasta hyvin vastaan.

Tuure Kilpeläinen tunnetaan Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani -yhtyeen keulahahmona. Yhtye teki läpimurtonsa ensilevyllään vuonna 2010, jonka jälkeen sen hitit ovat kiikkuneet vuosi toisensa jälkeen soitetumpien kappaleiden listoilla.

Taiteilija-näytteljä Manuela Bosco on nähty näyttelijänä useissa kotimaisissa sarjoissa kuten Kotikatu, Syke ja Nymfit. Lisäksi hän on kirjoittanut useita kirjoja ja toimii pääsääntöisesti kuvataiteilijana. Urheilun ystävät muistavat hänet myös menestyneenä aitajuoksijana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt