Tutut kertovat: Tällaista oli Olli Lindholmin vaatimaton arki Tampereella – salille aamupäivisin, rupattelua K-marketissa ja saunomista

rac

Julkaistu:

tragedia
Olli Lindholmin tamperelaiset tuttavat jäävät suremaan syvästi miehen poismenoa.
Olli Lindholmin yllättävän menehtymisen tekee vieläkin yllättävämmäksi tieto, että 54-vuotias laulaja ja muusikko oli erittäin aktiivinen kuntoilija. Lindholm oli tuttu näky Tampereen Tammelassa sijaitsevassa kuntokeskuksessa.

– Olli oli meidän pitkäaikainen kanta-asiakas. Uutinen oli iso, ikävä yllätys ja sokki koko henkilökunnallekin, Fressi Sykkeen keskusvastaava Martti Eriksson kertoo vakavana.

Eriksson uskoo Lindholmin viihtyneen asiakkaana vuosia, koska artisti sai olla kuntosalilla ihan pelkkä Olli, työt jäivät seinien ulkopuolelle.

– Haluamme välittää omaisille ja läheisille paljon voimia ja tsemppiä, Eriksson lisää.


IS:n tietojen mukaan Lindholmilla oli tapana käydä treenaamassa yleensä aamupäivisin. Eräs IS:n tapaama kuntosaliasiakas kertookin nähneensä Lindholmin usein treenaamassa aamupäivällä.

– Olli treenasi usein ihan itsekseen, mutta kovasti hän myös jutteli ihmisille. Kerran hän kävi minullekin jotakin huikkaamassa, mutta juttu meni vähän ohi, kun minulla oli kuulokkeet korvilla, mies harmittelee.

Jo vuonna 2000 alkoholin kokonaan jättänyt Lindholm noudattikin viime vuosina varsin terveellisiä elämäntapoja. Varmasti oma merkityksensä Lindholmin treeni-intoon oli myös hänen naisystävällään ja rakkaallaan Eveliinalla, joka on liikunnanohjaaja ja tunnetaan kovana kuntosaliharjoittelija ja menestyneenä voimailulajien harrastajana.


Lindholm kertoi Arno Kotron hänestä kirjoittamassa Yhden miehen varietee -kirjassa (2017) kohdanneensa Eveliinan ensimmäisen kerran keväällä 2015 Kaupinojan avantosaunalla, jossa Lindholm on ollut vuosikaudet vakisaunoja. Viimeisen kerran Lindholm heitti Kaupinojalla löylyä vielä maanantai-iltana, vain tunteja ennen äkillistä kuolemaansa.

Lindholmin yllättävä menehtyminen tuntui koskettavan ihmisiä myös hänen kotikulmillaan Länsi-Tampereella. Laulaja oli tuttu mies Pohtolankadun K-marketissa, joka oli Lindholmin lähikauppa.

– Maanantaina iltapäivällä viimeksi Ollin täällä näin. Kiinnitin oikein huomiota, kun olin laittamassa juomia hyllyyn, kuinka Olli jäi taas leppoisasti juttelemaan erään jo mummoikäisen rouvan kanssa, myyjä Tiina Savela kertoo.

– Olli oli hyvillä mielin, kuten yleensäkin. Aina löytyi juttua niin kassalla kuin hyllyjen välissä.
Suru-uutinen oli tavoittanut Savelan Facebookin kautta hieman ennen, kuin hänen työvuoronsa iltapäivällä kolmelta alkoi.

– Kyllähän se järkytti! Kun just oli Ollin nähnyt kaikissa sielun ja ruumiin voimissa. Pahalta tuntuu.


Myös myyjä Sinna Räsänen oli uutisesta järkyttynyt.

– Oli kävi täällä viikoittain. Hän oli iloinen ja mukava mies, jutteli ja vitsaili paljon.

Samoilla kulmilla asuva Ilari Ranta kertoo olleensa Lindholmin kanssa kauppatuttuja.

– Aina täällä kaupassa morjestettiin. Olen itsekin 56, joten aika varhainhan se Olli meni. Iso yllätyshän uutinen oli, Olli oli niin aktiivinen kuntoilijakin. Hän oli niin lunki mies, ihan kuin kuka tahansa, Ranta sanoo.

Porissa syntynyt Olli Lindholm ehti asua Tampereella yli 30 vuotta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt