Viihde

Nelonen kertoo nyt, mitä The Voice of Finland -ohjelmalle tapahtuu – Olli Lindholm kuoli kesken kuvausten

rac

Julkaistu:

tvof
The Voice of Finlandin etukäteen nauhoitetut jaksot esitetään kokonaisuudessaan.
Tiistaina uutisoitiin, että Yö-yhtyeen keulakuva ja mediapersoona Olli Lindholm on kuollut. Lindholm kuoli sairauskohtaukseen maanantain ja tiistain välisenä yönä. Hän oli kuollessaan vain 54-vuotias.
Lindholm oli yksi suositun The Voice of Finland -tv-laulukisan tuomareista Anna Puun, Redraman ja Toni Wirtasen ohella. Ohjelma on tällä hetkellä Ääni ratkaisee -vaiheessa. Jaksoja on esitetty seitsemän kappaletta.

TVOF:n alkuvaiheen jaksot on kuvattu etukäteen, joten Lindholm tullaan vielä näkemään ruudussa. IS:n tietojen mukaan Nelonen esittää kaikki jo nauhoitetut jaksot 29.3. asti.

Nelosen televisiojohtaja Ville Toivonen kommentoi tilannetta IS:lle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toivosen mukaan kaikki tähän mennessä nauhoitetut jaksot näytetään televisiossa, mutta pienellä muutoksella.

– Saimme tänään saman suru-uutisen ja kuulimme sen järkyttyneenä. Otamme osaa omaisten suruun, Toivonen aloittaa.

– Meillä on jaksoja nauhoitettu etukäteen tosiaan 29.3. asti. Torstaina ja perjantaina tulee seuraavia jaksoja kyseisestä ohjelmasta.

– Torstain jaksoa muokataan niin, että sinne saadaan mukaan Ollille kunnianosoitus ja muistojakso.

Olli Lindholmin muistojakso esitetään siis ystävänpäivänä, torstaina 14. helmikuuta.

Toivonen ei osaa sanoa, miten ohjelma jatkuu 29. maaliskuuta jälkeen, kun suorien tv-lähetysten olisi määrä alkaa. Toivosen mukaan tähtivalmennettavat ja tuotantotiimi käyvät tilannetta yhdessä läpi.


Tähtivalmennettavien kohtalo vielä auki

Tuotantoyhtiö Itv Studios Finlandin toimitusjohtaja ja vastaava tuottaja Pete Paavolainen vahvistaa IS:lle, että vielä ei ole tiedossa, miten äkillisesti menehtyneen Lindholmin ”tähtivalmennettaville” käy.

– Olemme erittäin järkyttyneitä tällä hetkellä ja shokissa tästä uutisesta, Paavolainen sanoo.

Tähtivalmennettavien kohtaloa ei ole vielä tässä vaiheessa otettu keskustelun alle.

– Teimme päätöksen, että tästä ei vielä keskustella. Päätös tehtiin meidän ja kanavan välillä. Nyt kunnioitamme Ollin muistoa, emmekä käy asiaa läpi ollenkaan, Paavolainen kertoo.

Hän ei vielä tässä vaiheessa osaa sanoa milloin ohjelman tulevaisuudesta on tulossa lisätietoa.

– Ainakaan tällä viikolla aiheesta ei keskustella. Teimme ihan kategorisen päätöksen kanavan kanssa, ettei edes keskustella nyt aiheesta, Paavolainen toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt