Roope Salminen kertoo työtilanteestaan Putous-julkistuksen jälkeen – kierteli ovelasti tiettyjä kysymyksiä

Julkaistu:

putous
Roope Salminen sanoo IS:n haastattelussa, että lähtee suurella innolla taas mukaan Putoukseen.
MTV3-kanava julkisti tiistaina maaliskuussa televisiossa alkavan Putous-kauden näyttelijät. Samalla selvisi, että sarjan yhdennentoista kauden juontaa tuttuun tapaan Roope Salminen.

Kausi alkaa pyöriä tv-ruuduissa 16. maaliskuuta.
Roope Salminen vastasi IS:n kysymyksiin Putous-kauden pressitilaisuudessa heti uusien näyttelijöiden julkistamisen jälkeen.

Roope Salminen, millä mielin lähdet mukaan uudelle kaudelle?

– Ihan saatanan hyvin mielin. En olisi lähtenyt tähän mukaan, jos en haluaisi tehdä tätä. Kolme kautta on jo takana ja tämä on parhaita työpaikkoja, joissa olen saanut olla mukana, Salminen hehkuttaa innoissaan.

– Mulla on onnekas tilanne siinä mielessä, että tällä hetkellä saan valita mitä teen. Keväällä olisin varmasti voinut tehdä muutakin, mutta halusin tehdä juuri tätä.

Millaista palautetta saat juontajan roolistasi?

– Saan paljon palautetta laidasta laitaan. Mutta jopa murhaajat saavat vankilassa istuessaan fanipostia, hän vitsailee.

– En halua sokeutua palautteesta. Sosiaalisessa mediassa on aina omia kupliaan. Paras palaute on se, että minua palkataan uudestaan työtehtäviin, joissa olen suoriutunut hyvin. On tärkeintä, että työkaverit tykkäävät tehdä minun kanssani töitä, hän lisää.

Millainen talvi sinulla on ollut?

– Kävin moikkaamassa perhettä ja lomalla Meksikossa. Akut on nyt ladattu. Mutta ei Putous ole sen rankempi työ kuin mikään muukaan, hän huomauttaa.

– Lomalla oli ihan sairaan kivaa. Kävin moikkaamassa Myyrä-tuotannosta paria frendiä ja perhettä. Tuli ikävä niitä tyyppejä! Tutustuin tosi hyvin tuotannon aikana muun muassa omaan avustajaani.


Tässä syksyllä on ollut otsikoissa muitakin asioita kuin työasioita. Mitä mieltä olet siitä, että tällaiset asiat nousevat julkisuuteen?

– Se ei liity tähän Putoukseen... Tuo on teidän duuni, ei siinä mitään...
Onko sinulla erilainen tunnelma lähteä mukaan Putoukseen tämän syksyn uutisten jälkeen?

– Mulla ei ole mitään kommenttia tuohon.

– Mulla ei ole mitään kommenttia mihinkään otsikoihin liittyen, Salminen kiemurtelee.

– Viime kuukausilta olen tyytyväinen siihen, että meidän biisi on otettu hyvin vastaan, Putous-rundia on myyty ympäri Suomea ja sitä on ollut sairaan hauskaa tehdä, hän päättää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt