Viihde

Esko Roine ja Heikki Kinnunen näyttelivät yhdessä jo 50 vuotta sitten – ”Vielä odotetaan, että koska tämä puberteetti loppuu”

Julkaistu:

Nuorena Esko Roine neuvotteli Heikki Kinnuselle paremman palkan. Nyt jälleen yhdessä näyttelevät miehet kertovat, mitä kaipaavat nuoruudesta ja mitä ajattelevat Metoo-liikkeestä, vanhenemisesta ja perhe-elämästä. – Älä kuvittele, että olemme seestyneitä, tasapainoisia vanhuksia, Kinnunen kiteyttää.
Heikki Kinnunen pomppaa kesken haastattelun pystyyn tuoliltaan Tampereen Teatterin kahviossa.

– Paskat tasapaino! Älä kuvittele, että olemme seestyneitä, tasapainoisia vanhuksia, hän huudahtaa.

Kaikesta huomaa, että nyt ollaan haastattelemassa mestarinäyttelijää.

– On niin kevyt olo! Olen nykyään niin tasapainoinen, Heikki Kinnunen, 72, dramatisoi ääni väristen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Esko Roine, 74, tyytyy ilmaisemaan sanansa penkiltä istuen.

– Välillä ollaan tasapainossa, sitten heilahtaa, Esko Roine naurahtaa.

– Se heilahtaa jo seuraavana päivänä, että johan on perkele, Heikki Kinnunen sanoo.

Kinnusen mielestä he eivät ole sen tasapainoisempia kuin aloittaessaan. Siihen on syy: pää on sama.

– Kokemuksia on tullut, mutta tässäkin iässä vielä odotetaan, että koska tämä puberteetti loppuu, Esko Roine miettii.

– Se on aika hyvin sanottu. Koska saakeli mä opin. En koskaan, Heikki Kinnunen tokaisee.


He tutustuivat jo teatterikouluaikoina. Esko oli vuotta ylemmällä kurssilla.

Tänäkin tammikuisena pakkasiltana he astuvat näyttämölle, niin kuin he ovat tehneet tahoillaan jo yli 50 vuotta.

Nyt Esko Roine ja Heikki Kinnunen nähdään samalla lavalla täällä Tampereen Teatterissa. He esittävät Johannes Linnankosken romaaniin perustuvassa Pakolaiset-näytelmässä päärooleja, hämäläisiä talonpoikia, jotka pakenevat vanhuutta Savoon.

– Jo kouluaikoina meillä oli merkittävää yhteistyötä, Esko Roine kuvailee.

He olivat mukana ensimmäisessä pohjoismaisessa Viulunsoittaja katolla -musikaalissa Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla 1965.

– Kävimme Vesku Loirin kanssa neuvottelemassa Heikille vähän parempaa palkkaa, Esko Roine kertoo.

– Kun näyttelin sentään nimiroolia. Olin viulunsoittaja siellä katolla, Heikki Kinnunen lisää.

Molempia naurattaa. Viulunsoittaja on vertauskuvauksenomainen, hyvin pieni rooli.

– Hyvin se päättyi. Samalla kävimme neuvottelemassa palkankorotusta vähän itsellemmekin, Esko Roine sanoo.

Heikki Kinnusen mielestä Esko Roineesta voisi tulla todella hyvä agentti.

– Jos olisin nuorempi, perustaisin varmaan yrityksen, että teen sopimuksia näyttelijöiden puolesta. Ei ole kiva puhua ja mainostaa itseään, Esko Roine sanoo.

– Kun olen ollut pitkään teatterinjohtajana, tiedän, mitä ne perkeleet yrittää.


Yhteisiä muistoja on paljon, ja ne hymyilyttävät.

– Siitä Viulunsoittajasta vielä, Esko Roine sanoo. Hän haluaa kertoa anekdootin 60-luvulta, jolloin hän oli teatterikoulun kolmannella vuosikurssilla ja lähti näyttelemään Oulun kaupunginteatteriin.

– Sovimme Vesku Loirin kanssa, että jos jompikumpi tulee katsomaan toisen esitystä, vedämme roolin niin yli kuin sielu sietää.

Eräänä päivänä Esko Roine tuli Helsinkiin katsomaan Viulunsoittajaa katolla ja kertoi siitä Veskulle.

– Sinä iltana kaupunginteatterin lavalla nähtiin sellainen esitys, ettei missään. Maailmassa ei ole nähty niin imbesilliä esitystä. Vesku latasi kaiken.

Sellaista se oli, surutonta aikaa. Näin Heikki Kinnunen nuoruutensa muistaa.

He sattuivat alalle oikeaan aikaan. Silloin kaikki teatterikoulusta valmistuneet näyttelijät saivat vakituisen kiinnityksen jostain Suomen teatterista.

– Olen joskus jäänyt kaipaamaan sitä suruttomuutta, joka nuorena miehenä oli, Heikki Kinnunen sanoo.

– Sitä laskettiin nuoruuden riemulla menemään. Vanhemmiten joutuu niin montaa asiaa miettimään ennen kuin ilkeää.

Esko Roine on samaa mieltä.

– Sitähän nautittiin! hän sanoo.

– Jälkeenpäin se on paljastunut aikamoiseksi anarkiaksi ja huolettomuudeksi, Roine lisää.

– Pidimme lystiä, Kinnunen sanoo.


Näyttelijän työ on molemmille elämäntapa. Ammatissa ollaan löytöretkellä.

Esko Roine sanoo, että työtä on erittäin vaikea tehdä, ellei mahdotonta, jollei yhtään usko itseensä.

– Näyttelijän työssä on kyse kehtaamisesta. Että uskaltaako laittaa itsensä peliin häpeilemättä, Heikki Kinnunen sanoo.

– Se vaatii paljon henkistä kanttia, hän jatkaa.

Onko ollut epäilyksen hetkiä?

– Joka päivä, Heikki Kinnunen sanoo.

– Kenellä niitä ei olisi, Esko Roine jatkaa.

– Siksi harjoittelemme, että löydämme yhteisen tyylin, koska mahdollisuuksia on. Tämä työ on valintaa, Kinnunen sanoo.

Esko Roine kertoo suhtautuvansa työhönsä kuin tavaratalon myyjä. Hän menee aamulla hoitamaan kunnolla hommansa.

–  Ei tässä mitkään taiteen siivet havise ympärillä, hän sanoo.

Heikki Kinnunen kaataa kaikille termoskannusta kahvia. Tässä he istuvat, kaksi sukupolvensa valovoimaista näyttelijää.

On pakko kysyä, miten he mahtuvat samalle lavalle. Sanotaan, että samaan aurinkokuntaan ei mahdu kahta aurinkoa.

Kinnusen mielestä se on lehdistön luoma myytti. Eivät ammattilaiset niin ajattele.

– Katsos, esimerkiksi Jupiterilla on monta kuuta, Kinnunen sanoo.

– Kyllä niitä kuita mahtuu ja muita satelliittejä lentämään urakalla.


Esko Roine nyökkää.

– Emme ole siihen syntiin langenneet. Yleensä se tapahtuu niille, joilla ei ole asiaa auringoksi, Esko Roine sanoo.

– Tämä on niin rankkaa työtä, ettei tässä kuvittele olevansa joku aurinko. Jos kuvittelee sekunnin, huomaa seuraavana päivänä, kun kaikki menee päin helvettiä, että siinä oli se aurinko, Kinnunen sanoo.

Televisiosta tunnettu näyttelijä ei silti voi välttää, että naama on tuttu.

– Pyrin aina tyrkyttämään henkilöllisyystodistusta virastoissa, Heikki Kinnunen kertoo.

– Kerran postissa vanhempi virkailija sanoi kun näytin henkilöllisyystodistusta, että minä en tunne teitä, koska en katso televisiota.

Saapuessaan kahvioon Heikki Kinnunen kävelee aivan kuin Mielensäpahoittaja elokuvasta Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja.

– Minähän sen roolin olen tehnyt. Eihän ihminen rytmiikastaan eikä kropastaan pääse eroon, Heikki Kinnunen sanoo.

Rooli toi Kinnuselle parhaan miespää­osan Jussi-ehdokkuuden.


Kinnunen, 72, ja Roine, 74, ovat edelleen täystyöllistettyjä. Molemmat kiittelevät geenejään. Eskon äiti eli 99-vuotiaaksi.

– Jos pää pelaa, siitähän se on kiinni, Heikki Kinnunen sanoo.

– Jos muisti ei pelaa, niin se ei pelaa.

Esko Roine haluaa lähettää terveisiä Pekka Puskalle lautasmalleineen.

– Kyllä geeneillä on suuri merkitys. Tuosta on kavereita kaatunut eestä ja takaa paremmilla elämäntavoilla kuin itsellä.

Heikki Kinnuselle on jäänyt mieleen tutun patologin sanat.

– Patologi sanoi, että ihminen on hyvässä kunnossa, kun hän pystyy hengästymättä syömään. Jos hän hengästyy syödessään, hänelle pitää antaa lisää ruokaa.

Esko Roine on kahden lapsen isä ja Heikki Kinnunen kolmen.

Perhe-elämälle ei ole jäänyt aina työn touhussa tarpeeksi aikaa.

– Kadun, etten ollut lasten kanssa tarpeeksi, Esko Roine sanoo.

–  Jos sen virheen saisi korjata, niin yrittäisin, mutta lapset olivat pieniä, kun tuli avioero. En jaksa päivittäin piehtaroida sen tunteen kanssa.

– Sullahan loppuisi elämä siihen, Heikki Kinnunen sanoo.

Kinnunen pitää perhe-elämästä kysymistä nykyajan muotikysymyksenä.

– Kaikkien pitäisi olla helvetin katuneita menneistä töistä ja elämästä, hän murahtaa.


Tässä ammatissa on vuorotyö. Kun näyttelijä tulee illalla kotiin, lapset ovat nukkumassa. Kaikilla näyttelijöiden lapsilla on Kinnusen mukaan sama tilanne.

– Se tarkoittaa, ettei ehdi olla lasten kanssa kuin muutaman tunnin päivässä. Kukaan ei voi olla enemmän paitsi kesäisin.

– En ole ottanut pultteja, koska työ on sellainen. Pitäisi kysyä lapsilta.

 

Monta kertaa ihan hauska lystinpito käsitetään väärin, jos vastassa on idiootti, joka luulee, että toinen yrittää iskeä.

Näyttelijän työhön kuuluu olennaisena osana seurata aikaansa. Täytyy tietää mistä puhutaan.

Viime vuosien kuuma puheenaihe on Metoo-liike.

Näyttelijän työ on fyysistä, ja siinä ollaan usein lähekkäin.

– Minulta kysytään, miltä tuntuu olla tanssityttöjen seassa, Kinnunen sanoo.

– Tämä on niin raakaa peliä, kun vaihdamme hikipäässä lennosta takahuoneessa vaatteita, että siinä on seksi helvetin kaukana, Heikki Kinnunen jatkaa.

– Ei siinä ehdi itse asiassa seksi käydä mielessäkään, Esko Roine sanoo.

Heikki Kinnunen on kuullut joskus yleisöltä kommentteja, että siinä lavalla näytti, että te rakastatte toisianne.

– Niinhän se pitääkin näyttää! Me näyttelemme.

Mutta mitä tulee Metoo-liikkeeseen ilmiönä, molemmat ovat ehdottomasti sitä mieltä, että kun yritetään hyväksikäyttää omaa asemaa, silloin asioille pitää saada loppu.

– Mutta voi olla joskus myös vaarana, että menee lapsi pesuveden mukana, Esko Roine sanoo.

Hän on huomannut, että jos viljelee tietyntyyppistä huumoria, pitää miettiä, kenen kanssa sitä viljelee.

Heikki Kinnunen on samaa mieltä.

– Monta kertaa ihan hauska lystinpito käsitetään väärin, jos vastassa on idiootti, joka luulee, että toinen yrittää iskeä, Heikki Kinnunen jatkaa.

 

Kaikkien pitäisi olla helvetin katuneita menneistä töistä ja elämästä.

Esko Roineesta ei käy kieltäminen, että alalla on ollut monenlaista ohjaajaa – ja mukana on ollut ylilyöntejäkin.

– Jos toinen sanoo, että lopeta jo, niin silloin pitää lopettaa.

Heikki Kinnunen mielestä me too -liike korostuu teatteri- ja elokuva-alalla johtuen siitä, että alalla on rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat puhua suoraan.

– Ei ole sellaista alaa, jossa ei tapahtuisi oman aseman hyväksikäyttöä. Nyt on jo eduskunnassa muutama uskaltanut kertoa suoraan, ja siellä on ollut ihan sama meininki kaikki nämä vuodet.


Herrojen tulevaisuus on työn täyteinen. Kumpikaan ei aio lopettaa vielä. Yksi uhka on marraskuu. Sen Esko Roine viettäisi mielellään jossain lämpimässä maassa.

Toiverooleja tai täyttymättömiä unelmia ei ole.

– En ole koskaan ajatellut, että minun pitää saada tietty rooli. Se mikä tulee, tehdään pois, Esko Roine sanoo.

Entä miltä tuntuu se, ettei voi enää koskaan olla nuori lupaus?

– Sanon niin kuin Ranisen Arska sanoi: Ennen mä olin nuori ja lupaava, nykyään olen vain ja, Heikki Kinnunen tokaisee.

Kinnusta huvittaa. Haastattelija kysyi häneltä kerran, pelkäätkö vanhenemista.

–  Sanoin, että en pelkää vanhenemista. Mä olen jo vanha.

Esko Roine ei myöskään jaksa miettiä vanhenemistaan.

– Täytyy sanoa kuin vanha autokauppias: taulusta näkyy kuinka paljon on ajettu.

Kosteaa taiteilijaelämää he eivät enää vietä. Ne ajat ovat menneet.

– Päivittelin kerran nuorelle näyttelijälle, että ikäiseni näyttelijät ovat vähän kuin virkamiehiä. Ja niin kunnollisia, ettei meistä liiku enää mitään juttuja niin kuin aikoinaan vanhemmista näyttelijöistä, Heikki Kinnunen kertoo.

– Hän katsoi minua lempeästi silmiin ja sanoi: Voi kuule, on teistä. Se oli lohduttavaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt