Dancing on Ice -asiantuntija paljasti, mitä Saara Aallon dramaattisessa kaatumisessa oikeasti tapahtui – ensihoitajien saapuessa tuli itku

Julkaistu:

Dancing on Ice -asiantuntija paljasti yksityiskohtia Saara Aallon tapaturmasta juuri ennen sunnuntain esitystä.
Tv-kilpailujen konkari Saara Aalto kisasi sunnuntaina jälleen Britannian Dancing On Ice -ohjelmassa yhdessä parinsa Hamish Gamanin kanssa. Huippupisteistä huolimatta kaikki ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan.

Viime viikolla sarjassa oli Fairytale-teema. Aallon esityksessä kuultiin Britannialle vuonna 1967 euroviisuvoiton tuonut Puppet on a String -kappale. Aalto oli napannut esitykseensä vaikutteita rakastetusta Pinokkio-sadusta ja hän porhalsi jäälle nukeksi maskeerattuna.
Heti tuomaripisteiden jälkeen ohjelman juontaja paljasti, että vain sekunteja ennen esitystään Aalto kaatui ja löi päänsä vaarallisesti. Laulajalta tiedusteltiinkin, oliko hän kunnossa.

– En tiedä, toivottavasti. Tämä puoli päästäni on kuuma ja sykkivä, Aalto kertoi painaen toista puolta päästään hieman järkyttyneen oloisena.


Nyt Aallon kaatumisesta on paljastunut lisätietoja. Mirror kertoo, että pari harjoitteli luisteluliikettä juuri ennen jäälle astumista. Mutta juuri kun heidän oli tarkoitus aloittaa, Aalto liukastui ja kaatui jäälle pää edellä.

Laulajattaren kunto tarkistettiin pikaisesti lääkärien toimesta. Pian he jo esiintyivät jäällä. This Morningin Dancing on Ice -asiantuntija Kem Cetinay kertoi, että Aalto kyynelehti juuri ennen astumistaan jäälle.

– Saara löi päänsä suoraan jäähän juuri ennen esiintymistään. Olin paikalla ja näin ensihoitajien jo saapuvan. Se tapahtui kirjaimellisesti 30 sekuntia ennen esitystä.


Cetinay ja aamu-tv:n juontajat katsoivat kuvamateriaalia kaatumisesta järkyttyneenä.

– Hän on todella naama edellä jäässä juuri ennen esitystä, juontaja Phillip Schofield kommentoi.

– Menin puhumaan Hamishille jälkeenpäin. He olivat niin järkyttyneitä ja itkivät, huolestuneen näköinen Cetinay kertoi aamu-tv:ssä.

– He vain harjoittelivat jotain ja hän liukastui naama edellä jäähän. Hamish ei tiennyt, mitä tehdä. Se oli rankkaa, Cetinay jatkoi.


Toinen juontajista, Holly Willoughby uskoi keksineensä, miksi Aalto luisteli upeasti päävammastaan huolimatta.

– Adrenaliini kehossa otti vallan, Willoughby kommentoi.

Aallon esitys sisälsi haastavia nostoja ja vauhdikasta luistelua. Hän sai tuomaristolta valtavasti kehuja ja pisteitä yhteensä 33,5.

Aalto hyppäsi tuomareiden huippupisteiden jälkeen kolmannelle sijalle. Yleisöäänestyksen jälkeen Aalto selvitti tiensä kirkkaasti jatkoon. Laulaja kiljahti onnesta kuultuaan nimensä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt