Saara Aalto kirkkaasti jatkoon Dancing On Ice -kisassa – hurmasi brittiyleisön ja tuomariston: somessa hämmästellään suomalaisen sisukkuutta

Julkaistu:

dancing on ice uk
Saara Aalto jatkaa Britannian Dancing On Ice -kilpailussa myös ensi viikolla.
Tv-kilpailujen konkari Saara Aalto kisasi sunnuntaina jälleen Britannian Dancing On Ice -ohjelmassa yhdessä parinsa Hamish Garamin kanssa.

Kisassa nähtiin tällä viikolla Fairytale-teema, jossa kilpailijat ammensivat esityksiinsä tunnelmaa satuhahmoista. Aallon esitys sai inspiraatiota legendaarisesta Pinokkio-sadusta ja hänet nähtiinkin lavalla puusta veistetyksi satuhahmoksi maskeerattuna.

Aallon esitys sisälsi haastavia nostoja ja vauhdikasta luistelua. Hän sai tuomaristolta valtavasti kehuja ja pisteitä yhteensä 33,5.

Aalto hyppäsi tuomareiden huippupisteiden jälkeen kolmannelle sijalle. Yleisöäänestyksen jälkeen Aalto selvitti tiensä kirkkaasti jatkoon. Laulaja kiljahti onnesta kuultuaan nimensä.

Aallon esitystä kehuttiin vuolaasti Twitterissä. Aallon esitystä hehkutettiin meneväksi ja yllätykselliseksi. Erityisen paljon hämmästystä herätti se, että Aalto kaatui ja löi päänsä vain sekunteja ennen jäälle astumista, mutta luisteli silti loistavasti.

Ohjelman juontaja paljasti, että juuri esitystään Aalto kaatui ja kolautti päänsä vaarallisesti. Laulajalta tiedusteltiinkin lähetyksessä, oliko hän kunnossa.

– En tiedä, toivottavasti. Tämä puoli päästäni on kuuma ja sykkivä, Aalto kertoi painaen toista puolta päästään hieman järkyttyneen oloisena.

Twitterissä Aallon sisukkuus sai kiitosta.
– Vau Saara Aalto oli mahtava sätkynukke! Se, miten hän pystyi esiintymään tuolla tavalla vain hetkeä päänsä lyömisen jälkeen, on uskomatonta. Aivan loitsavaa, kuului yksi kommenteista.
– Omg, mikä esitys Saara Aallolta ja Hamish Garamilta, se oli UPEAA! Toivottavasti Saara on okei lyötyään päänsä.


Viime viikolla Aalto joutui kilpailussa pudotusuhan alle ja joutui luistelemaan kaksintaistelussa Greace-tähti Didi Connin kanssa. Lopulta Aalto vei voiton ja sai jatkaa kilpailussa.

Aallon jatko kisassa oli tällä viikolla vaakalaudalla, sillä hän satutti nilkkansa keskiviikkona harjoituksissa.

– Ihan joka paikkaan sattuu ja tuntuu ihan hirveältä. Tällä viikolla mulla meni nilkka keskiviikkona ja ajattelin, että ei tästä tule yhtään mitään ja nyt minä luovutan. Että en vain jaksa enää, Aalto kertoi IS:lle.


Aalto paljasti myös, että vaikka kilpailu näyttää tv:ssä helpolta ja kauniilta, on se kulissien takana kaikkea muuta. Kilpailijat ovat harjoitelleet luistelua kuukausitolkulla useita tunteja päivässä ja se on kaikille fyysisesti erittäin raskasta.

– Tämä on raskainta, mitä olen ikinä elämässäni tehnyt. Minusta tuntuu joka ilta, että en jaksa seuraavaa päivää enää, mutta silti sitä uudella sisulla lähtee aina uuteen aamuun ja siitä selviää.

Britannian Dancing on Ice -ohjelmaa esittää Suomen tv:ssä Jim-kanava sunnuntaisin. Jaksot nähdään Suomessa viikon viiveellä brittien alkuperäisesityksestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt