Ville Valon muuttunut olemus vangitsi huomion Emma-gaalassa – tätä et nähnyt tv:ssä: Viimeinen esitys ihastutti yleisön - Viihde - Ilta-Sanomat

Ville Valon muuttunut olemus vangitsi huomion Emma-gaalassa – tätä et nähnyt tv:ssä: Viimeinen esitys ihastutti yleisön

Ville Valo teki Emma-gaalassa paluun julkisuuteen HIM-yhtyeen lopettamisen jälkeen.

3.2.2019 8:55

Lauantai-iltana suomalaiset seurasivat sankoin joukoin televisiosta vuoden isointa musiikkialan tapahtumaa, Emma-gaalaa.

Gaalassa palkittiin artisteja ja bändejä yhteensä viidessätoista kategoriassa.

Palkintojen jakamisen ohella iltaa siivittivät eteenpäin useat musiikkiesitykset.

Illan viimeisenä esityksenä nähtiin jo edesmenneen HIM-yhtyeen keulakuvana tunnetuksi nousseen Ville Valon ja Agents-yhtyeen esitys. Ville Valo ja Agents esittivät Rauli Badding Somerjoen Ikkunaprinsessa-kappaleen omana versionaan.

Katso esitys artikkelin yllä olevalta videolta.

Ville Valo ja Agents esittivät illan päätteeksi vielä toisen kappaleen, rakastetun Paratiisi-versionsa. Yleisö ihastui esitykseen täysin.

Katso alla olevalta videolta esitys, jota ei näytetty televisiossa:

Somessa kohistiin Valon olemuksesta

Tv-katsojat kiinnittivät huomiota Valon muuttuneeseen olemukseen. Sosiaalisessa mediassa kommentoitiin, että Valo näyttää pirteältä ja hyvinvoivalta julkisuuteen paluunsa jälkeen.

Näin katsojat kommentoivat esitystä Twitterissä, Jodelissa ja IS:n keskustelupalstalla:

– Onpa Ville Valo jotenkin muuttunut. Uudet leegot ainakin, kai.

– Järkytyin Villen uusista hampaista! Isompi ja valkoisempi ei aina ole parempi. Hyvin lauloi, mutta niinhän hän tämän jo muistaakseni 20 vuotta sittenkin lauloi.

– Miten Ville Valo voi näyttää nuoremmalta kuin 20 vuotta sitten?

– Miten tuo Ville Valo näyttää noin erilaiselta?

Ville Valon olemusta kehuttiin freesiksi ja nuorekkaaksi.­

– Haluan tietää, mitä Ville on itselleen tehnyt, näytti niin freesiltä.

– Ville Valo näyttää uskomattoman hyvältä.

– Oho. Ville Valo on pelottavasti freesin näköinen.

– Ville Valo on 42v? Anteeks haluan saman ihonhoitorutiinin ja seerumit, äijähän nuorenee silmissä!

Agentsien ja Valon kappale sai katsojilta valtavasti suitsutusta:

– Illan kohkohtana Ville Valo & Agents. Gaalan parhautta.

– Ville Valo laulaa vieläkin kuin rokkienkeli, samettia korville ja sielulle...ja silmille.

– Vaikka #villevalo laulais itkuvirsiä, sulaisin. Karisma kaverilla on ihan mieletön #emmagaala

– Ville Valo oli gaalan paras esiintyjä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?