Jari Tervo, 60 – aika mies!

Julkaistu:

Kirjailija Jari Tervo täyttää tänään 60 vuotta. – Olen onnekas, kun saan jakaa tämän päivän hänen kanssaan, kirjoittaa hänen vaimonsa, kirjailija Kati Tervo.
Jarini täyttää tänään pyöreitä. En ole ennen tätä päivää ollut naimisissa kuusikymppisen miehen kanssa.

Puhuimme kotona siitä, miten ei ole syytä koettaa näyttää nuoremmalta kuin on. Näyttäkäämme siis ikäisiltämme. Nuorekkuus ja uteliaisuus ovat toki sallittuja ja toivottavia, kun tästä jatkamme naavoittumistamme.

Kuusikymmentävuotiaasta elämä tuntuu lyhyeltä. Aika on hujahtanut todella nopeasti – se huimaa. Mutta kun pysähtyy miettimään sitä kaikkea, mitä elämään on mahtunut tuohon ikään, niin se ei tunnukaan niin lyhkäiseltä vaan täyteläiseltä, tapahtumien ja luomisen katkeamattomalta virralta.

Kolmekymmentä vuotta sitten poikaystävälläni oli enemmän kiharoita, ja hän runoili. Hän ahersi aamuntunnit Ilta-Sanomien reportterina. Ihmettelin hänen toimenkuvaansa. Hänet lähetettiin milloin povipommi Sabrinan keikalle Posiolle, milloin villisikatilalle Pukkilaan. Kohta hän jo raportoi Rkp:n puo­luekokouksesta Oravaisista.

Hän heräsi nuoren ihmisen ketteryydellä lyhyestä yöunesta, veti pikkutakin niskaansa ja painui taksilla puoliviiden vuoroon soittelemaan poliiseille ja poliitikoille.

Pelastin Kaistan taivasta -runokokoelman käsiksen kolmesti yhden illan kapakkakierroksella vuonna 1988. Olen kieltänyt käsikirjoitusten kuljettelun ravintoloissa. Perille asti kielto ei ole mennyt. Matriarkka katosi kerran.

 

Jarista tuli vähemmän boheemi vapaana kirjailijana.

Jarin omaisuus mahtui yhteen muuttaessamme seitsemään muovikassiin. Yhdessä oli vaatteita, muissa kirjoja. Ratakadun vuokrayksiömme eteisen lattialla seisoivat lapikkaat. Talonmiehenä toimi Gösta Sundqvist, joka huojentui siitä, kun kerroin antaneeni Jarille avaimen. Hänellä kun oli tapana jyskyttää ulko-ovea kapakoitten sulkeuduttua. Muut talossa heräsivät paitsi minä, koska asuin pihan puolella.

Äitini löysi Jarin nimen Uuden Suomen boheemiehdokaslistalta 1980-90-lukujen taitteessa. Hän pahastui. Ei siitä, että Jari luokiteltiin boheemiksi, vaan siitä että ihmisen nimi laitetaan noin vain lehteen lupaa kysymättä. Se oli äidistäni hyvin kyseenalaisesti tehty.

Jarista tuli vähemmän boheemi vapaana kirjailijana. Luotettavuus, vastuu omasta työstä, luvatuista aikatauluista ovat hänen elämänsä raamit, ja palo kirjoittamiseen on suuri eteenpäin puskeva voima. Vapaus aikuistaa ja toisinaan kuormittaa.

 

Kolmekymmentä vuotta sitten poikaystävälläni oli enemmän kiharoita, ja hän runoili. Hän ahersi aamuntunnit Ilta-Sanomien reportterina.

Minulta kysytään usein, miten kaksi kirjailijaa mahtuu samaan huusholliin. Hyvin. Olemme toisemme valinneet. Tuon tuosta udellaan myös pitkän parisuhteen salaisuutta. Elämme arjessa, emme haaveissa. Se auttaa paljon. Kun rakkaus arkipäiväistyy, se on yhä rakkautta. Toisen tuttuus helpottaa elämää, vaikka kahta samanlaista päivää ei kolmestakymmenestä vuodesta löydykään.

Valkoiset lenkkarit ovat vaihtuneet mustiin nauhakenkiin. Pikkutakki pysyy. Kuntopyörä saa kyytiä, samoin Trumpin tyhmyys.

Lestinheittäjä Vartiainen, Trampas, Marsipaani Räikkönen, Attila Rahja, Kekkonen, Mannerheim, pääministeri Lahnanen, Layla, Aamu Karitsantytär, Vesa-Matti ja moni muu on majaillut kodissamme. He ovat Jarin kirjojen päähenkilöitä. Hän on suurten aiheiden mies.

Äänieristetty työhuoneen ovi ei vaimenna kiihkeää näppäimistön paukutusta. Kun tekniikka jumittaa, Kallea huudetaan apuun. Tekniikan kanssa Jari onkin päivittäin hippasilla. Hänen hymynsä syttyy oivalluksesta, asioiden järjestymisestä, hyvästä työrupeamasta, Twitter-huumorista ja pitenevistä päivistä.

”Jarille me laulamme laulusemme pienen. Paljon hyvää toivotamme päivänpaistetta tielle”. Tätä laulua laulettiin päivänsankarille silloin, kun olin lapsi.

Kuusikymppiseni on hyvänsä ansainnut. Olen onnekas, kun saan jakaa tämän päivän hänen kanssaan.