Frederik hyllytettiin Ylen seksiaiheisesta ohjelmasta – näin tuottaja kommentoi selkkausta: ”Mitään suukopua ei ollut”

Julkaistu:

Iltalehti kertoi tänään, että Frederik on hyllytetty Ylen seksiaiheisesta Perjantai-ohjelmasta. Nyt Ylen tuottaja kertoo näkemyksensä asiaan.
Suomalaisen musiikkimaailman kiintotähden Frederikin piti olla vieraana Ylen Perjantai-ohjelmassa, jossa aiheena on tällä viikolla seksi.

– Mikä mua kiihottaa? Onko iskelmätähti Frederik romantikko vai panomies? Miksi hyvinvointibloggaaja Kaisa Merelä haluaa rikkoa seksitabut? Miksi seksuaalisuudesta on vaikea puhua? Yle Perjantain televisiotiedoissa lukee.

Iltalehti uutisoi kuitenkin tänään oudosta selkkauksesta, jonka seurauksena Frederik on nyt hyllytetty ohjelmasta viime hetkellä. Frederik kertoi Iltalehdelle, että hänen ainoa ”syntinsä” oli se, että hän oli tutustunut ohjelmassa hänen vastaväittäjäksi kaavaillun bloggari Kaisa Merelän teksteihin.

– Olin aivan hämilläni siitä härskistä tyylistä, jolla tuossa blogissa seksistä puhuttiin. Halusin tietää, pitäisikö minun käyttää yhtä törkeää kieltä kuin tämä nainen käyttää blogissaan? Frederik hämmästelee Iltalehdelle.

Frederik kertoo Iltalehdelle, että hänen ja tuottajan välille tuli lopulta puhelimessa ”suukopua”. Hän harmitteli myös sitä, että Yle alkoi valmistella ohjelman osallistujia vain kahta päivää ennen suoraa lähetystä.

– Sanoin tuottajalle, että Yle saa kustantaa lentolippuni ja muut ylimääräiset kulut. Hän lupasi. Ja jos niin ei tapahdu, riitautan asian käräjillä, Kanarialla keikkaileva Frederik kertoi.


”Mitään suukopua ei ollut”

IS tavoitti Yle Perjantain tuottajan Pasi Toivosen, joka vahvistaa tapahtuneen. Hän kertoo olleensa henkilö, joka jutteli Frederikin kanssa asiasta puhelimessa.

– Olen ohjelman tuottaja, ja minä kävin tuon puhelinkeskustelun. Keskustelu käytiin asiallisesti ja rauhallisesti, mitään suukopua ei ollut, Toivonen sanoo.

Toivonen vahvistaa, että puhelun seurauksena Frederikin kutsu peruttiin.

– Kyllä, peruimme Frederikin kutsun tulla Yle Perjantain vieraaksi tämän viikon perjantain suoraan lähetykseen.

Toivonen ei ota kantaa päätöksen syihin.

– Yle ei avaa päätöksen syitä julkisuudessa.

Sen verran Toivonen kuitenkin avaa tilanteen taustoja, että hän kertoo Ylen olleen Frederikiin yhteydessä ensimmäisen kerran jo 17. tammikuuta.

– Hän vastasi puhelimeen Floridasta, mutta kertoi olevansa lähetyspäivänä 1. helmikuuta Suomessa, ja antoi suostumuksensa tulla ohjelman toiseksi vieraaksi, Toivonen kertoo.

– Koko prosessin ajan olemme selkeästi viestineet Frederikille, mikä on ohjelman teema ja mistä asioista hänen kanssaan halutaan keskustella. Juontajamme on myös käynyt hänen kanssaan taustapuhelun tiistaina 29. tammikuuta, Toivonen vakuuttaa.

Frederik kertoi Iltalehdelle vievänsä asian käräjille, mikäli ei saisi lentolipuistaan rahojaan takaisin.

– Selvittelemme kulukysymykset Frederikin kanssa, Toivonen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt