Me Naiset: Alkoholista muodostui kauneusguru Mariela Sarkimalle, 39, salakavala ongelma – kumppanin arkinen heitto sai aikaan täyskäännöksen

Julkaistu:

kauneusguru
Mariela Sarkima pisti korkin kiinni neljä kuukautta sitten. Hän sanoo Me Naisille alkoholista muodostuneen hänelle pikkuhiljaa ongelma.
Hyvinvointi- ja kauneusguru Mariela Sarkima puhuu Me Naisten haastattelussa havahtuneensa viime kesänä siihen, että tissuttelusta oli muodostunut hänelle salakavala ongelma.

Hän kuvailee työnsä tuovan mukanaan lukuisia kauneus- ja muotialan kekkereitä, joissa alkoholia on usein tarjolla. Töihin hän kykeni päihtyneenäkin. Itselleen hän selitteli, miksi tämäkin hetki vaatii alkoholia.

– Totuin tekemään töitä pienessäkin sievässä. Yrittäjänä oli ihan mahdollista tyhjentää puolikas viinipullo duunin ohessa läppärillä istuessa, hän sanoo Me Naisille.

Sarkiman, 39, naukkailu ei jäänyt huomaamatta hänen ystäviltään ja entiseltä puolisolta. Silloinen seurustelukumppani oli huomannut vaaran merkit ja Sarkima hätkähti hänen sanoistaan.

– Yhtenä arki-iltana juttelimme puhelimessa niitä näitä. Yhtäkkiä hän kysyy, tissutteleeko Punavuoren prinsessa siellä taas. Sattumoisin pitelin sillä hetkellä kädessä skumppalasia.

Sanat iskeytyivät häneen voimalla. Sarkima kuvailee lehdelle ruvenneensa pohtimaan suhdettaan alkoholiin. Erään päiviä kestäneen krapulan jälkeen Sarkima lopulta huomasi, että hänen kehonsa ja mielensä eivät enää kestäneet alkoholia tai sitä seurannutta krapulaa.

– Kehoni ja mieleni kertoivat minulle, että juomalla alkoholia kohtelin niitä huonosti. Minulle kirkastui vähitellen, että alkoholista oli tullut minulle salakavala pulma. Kipukohta ja kuoppa, Sarkima sanoo Me Naisille.


Kauneusguru on aikaisemmin kertonut elämänmuutoksestaan Facebookissa.

– Viime vuonna aloin oireilla ja kesällä keho rupesi kapinoimaan kunnolla, cava ei enää maistunut... Silti join tottumuksesta, en halunnut luopua ”Oon NIIN ansainnut tän!”-tavastani. Jatkuvasta. Sitten keho ja mieli sanoivat seis ja tajusin, että on aika kuunnella, Sarkima kirjoitti Facebookissaan tammikuun 11. päivä.

– Mulle alkoholista muodostui salakavala ongelma, joka vaikutti näin 111 päivän etäisyydeltä tarkasteltuna liian moneen asiaan. Turruttamisen tarve on poissa, enkä enää tuskaile itseni sietämisen kanssa. Näen, koen ja tunnen kirkkaammin ja selkeämmin kuin koskaan. En toki ainoastaan alkoholittomuuden ansiosta, mutta myös sen.



Meikkitaiteilijana työskentelevä Mariela Sarkima on monille kauneuden ja hyvinvoinnin maailmaa seuraavalle tuttu nimi. Hän on julkaissut muun muassa Make up Bible- ja Hair Bible -kirjat ja hänet on nähty televisiossa Leenan tyylitiimi -sarjassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt