Laulaja Hanna Ekola vietti treffi-iltaa miesystävänsä kanssa – ei sulje pois avioliiton mahdollisuutta tulevaisuudessa - Viihde - Ilta-Sanomat

Laulaja Hanna Ekola vietti treffi-iltaa miesystävänsä kanssa – ei sulje pois avioliiton mahdollisuutta tulevaisuudessa

Ekola on ollut yhdessä nykyisen kumppaninsa kanssa ivitisen vuotta.

Hanna Ekola juhlii ensi vuonna 30-vuotista uraansa artistina.­

26.1.2019 16:15

Laulaja Hanna Ekola saapui Drag-leidit lavalla -esityksen ensi-iltaan yhdessä miesystävänsä kanssa, mutta yhteiskuviin pariskunta ei myöntynyt.

– Olemme seurustelleet viisi vuotta. Asumme erillään, mutta vietämme paljon aikaa toistemme luona, Hanna Ekola kertoo.

Ekolan parikymppinen poika asuu vielä kotona.­

Hän menetti puolisonsa hyvin äkillisesti vuonna 2008. Pariskunnan nyt parikymppinen poika kävi viime vuonna armeijan ja palasi sen jälkeen kotiin asumaan.

– Vielä ei tarvinnutkaan totutella tyhjään pesään, Hanna iloitsee.

Ekola julkaisi viime vuonna uuden albumin Taivaanrakas. Edellinen levy ilmestyi vuonna 2011, mutta se tehtiin jo vuonna 2008. Levyn juuri valmistuttua menehtyi ensin toinen tuottaja Pekka Pohjola ja reilua viikkoa myöhemmin Ekolan puoliso Juha ”Lido” Salonen.

Ensi vuonna tulee 30 vuotta Ekolan ensimmäisen albumin julkaisusta.

Levyllä oli mukana hänen klassikoksi noussut tunnetuin hittinsä Villihevosia.

– En olisi ikinä kuvitellut, että tästä tulee näin pitkä tie. Koen, että 30 vuotta antaa aihetta juhlaan. Jotain erityistä olisi tarkoitus keksiä.

– Olisi mukavaa tehdä muutama iso konsertti, joissa olisi mukana lauluja urani koko ajalta.

Juhlinta jatkuu seuraavana vuonna, sillä marraskuussa 2021 Ekola täyttää 60 vuotta. Ehkä juhlahumua voisi laajentaa myös häihin. Ekola nauraa, että kihloja tai avioitumista ei ole mietitty.

– Juuri nyt on hyvä näin, mutta sen olen elämässä oppinut, että kaikki on aina mahdollista. En ajattele niin, etten voisi enää koskaan mennä naimisiin, laulaja pyörittelee.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?