Viihde

Yksin kotona -lapsitähti ystävystyi Michael Jacksonin kanssa – avautuu nyt suhteestaan popin kuninkaaseen: ”Hän halusi suojella minua”

Julkaistu:

Macaulay Culkin ja Michael Jacksonin läheinen suhde oli tapetilla 90-luvulla. Nyt entinen lapsitähti muistelee hänen ja popin kuninkaan ystävyyttä.
Entinen lapsitähti Macaulay Culkin, 38, nousi maailmanmaineeseen 90-luvulla Yksin kotona -elokuvien myötä. Vasta 10-vuotias Culkin oli suosittujen elokuvien ansiosta tuttu kasvo ympäri maailmaa. Hänestä tuli myös kertaheitolla maailman parhaiten tienaava lapsitähti.

Culkinin nousu julkisuuteen poiki maineen ja mammonan lisäksi myös ystävyyssuhteita muihin tähtiin. Nyt Culkin on avautunut People-lehden mukaan podcast-haastattelussa siitä, miksi hän tutustui lapsitähtenä popin kuninkaaseen Michael Jacksoniin.


Kun Culkinin ja Jacksonin ystävyys kävi takavuosina ilmi, heräsi julkisuudessa spekulaatioita suhteen luonteesta. Tämä johtui siitä, että Jackson oli samaan aikaan otsikoissa epäillystä nuoren pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Antamassaan tuoreessa haastattelussa Culkin kuitenkin vakuuttaa, että heidän suhteessaan oli kyse aivan tavallisesta ystävyydestä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Minulle se oli aivan normaalia ja arkipäiväistä. Tiedän, että kaikille muille se oli jotenkin iso juttu, mutta minulle se oli vain normaali ystävyys, hän kuvailee.


Culkin oli yhtäkkisen kuuluisuutensa myötä erkaantunut ikätovereistaan ja koulukavereistaan. Jacksonin kaltainen julkisuuden veteraani kykeni ymmärtämään sitä myllerrystä, jota nuori poika kävi päänsä sisällä.

– Hän otti minuun yhteyttä, koska elämässäni tapahtui samaan aikaan paljon isoja asioita. Hän samastui niihin, eikä halunnut, että olen yksin niiden asioihin kanssa, Culkin kertoo.

Jackson tunnettiin ympäri maailmaa niin hyvin, ettei hän voinut kulkea missään rauhassa. Popin kuninkaan saama suosio oli ennennäkemätöntä.

– Hän halusi suojella minua. Tämä on yksi niistä ystävyyssuhteista, joita ihmiset kyseenalaistavat vain siksi, että hän oli maailman kuuluisin henkilö, Culkin sanoo.


– Kaikki ihailivat häntä niin paljon. Minä kohtelin häntä kuin tavallista ihmistä. Siksi tulimme niin hyvin toimeen. Hyvin yksinkertaista, Culkin kertoo.

Culkin kuitenkin myöntää tuoreessa haastattelussa, että heidän ikäeronsa oli kieltämättä suuri. Culkin oli alakouluikäinen poika, ja Jackson reilusti yli kolmekymppinen mies.

– Totta kai on helppo sanoa, että se oli outoa, mutta oikeasti se kävi ihan hyvin järkeen. Me olimme ystäviä, Culkin toteaa.

– Ystävyyssuhteitaan ei tulisi joutua selittämään muille, hän vielä lisää.


Culkin on myös vuonna 2009 menehtyneen Jacksonin tyttären Paris Jacksonin kummisetä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt