Viihde

Takana hullut vuodet: 20 kilon laihdutusoperaatio ja pahasti mustasukkaisia ex-miehiä – rakastettu laulaja Meiju Suvas täyttää 60 vuotta

Takana hullut vuodet: 20 kilon laihdutusoperaatio ja pahasti mustasukkaisia ex-miehiä – rakastettu laulaja Meiju Suvas täyttää 60 vuotta

Julkaistu: , Päivitetty:

60 vuotta
60 vuotta täyttävä Meiju Suvas sanoo olevansa itsevarmempi kuin ikinä eikä aio enää laihduttaa. – Meillä kaikilla on vain yksi elämä. Siitä pitää osata nauttia, hän sanoo – ja kehuu miehensä ruokia.
Hurmos Meiju Suvaksen keikoilla oli hurjimpina aikoina jopa tainnuttava. Kun Suvakselta vuonna 1982 ilmestyi samanaikaisesti kaksi listahittiä, Tahdon sinut ja Oot paha, yleisöä jopa pyörtyi kesken hänen keikkojensa, hapen puutteesta ainakin. Esimerkiksi Kiimingin nuorisoseurantalolla ihmisiä kaatui kuin Niilo Yli-Vainion saarnatuokioissa konsanaan.

– Se yleisön pyörtyileminen tuntui niin oudolta, että itseänikin alkoi pyörryttää, Suvas muistelee.

– Läpimurtoni jälkeen tullut tähteys hämmensi monella tavoin, ja seuraavat vuodet elinkin aivan sumussa.

Vuosikymmenet ovat vierineet, mutta Suvaksen lavakarisma puree yhä. Ihmisläheisenä, avoimena ja rempseänäkin tunnettu artisti täyttää ensi tiistaina 60 vuotta, eikä hän ole vielä edes harkinnut keikkaeläkeläisen arkea. Päinvastoin, kuusikymppisten kunniaksi vantaalaissolistilta on ilmestynyt uusi sinkku nimeltään Suorinta tietä. Hän esittää sen ensimmäisen kerran livenä nyt viikonloppuna Vantaan Tikkurilassa järjestettävissä juhlissaan. Varsinainen juhlakonsertti on vuorossa 23.1. Sellosalissa Espoossa.

– Olen tosi innoissani uudesta sinkusta, joka on kaiken lisäksi ensimmäinen henkilökohtaisesti tuottamani. Siinä palataan tavallaan urani alkujuurille, jolloin lauloin vetäviä diskohenkisiä biisejä, kertoo Suvas, joka kiinnostui tuottamisesta suorittaessaan luovien alojen yrittäjätutkinnon 2017.

– Haluan esiintyä niin pitkään kuin yleisö saa musiikistani jotain irti – niin pitkään kuin pystyn koskettamaan ihmisiä. Intohimo laulamiseen on säilynyt ennallaan – tai sitä on ehkä jopa tullut lisää.


Haastattelua tehdään Suvaksen omakotitalossa Vantaalla. Paikalla on myös pitkäaikainen ystävä Teuvo Loman, joka on tullut tunnetuksi mm. vaatesuunnittelijana, kampaajana, sisustussuunnittelijana ja miksei laulajanakin. Loman, 56, tutustui Suvakseen jo 1980-luvulla, kun hän toimi tähden kampaajana. Hän tuntee luonnonlapsisen Meijun luonteen ja yleisöön purevan voiman.

– Meiju oli ensimmäinen julkkis, jota pääsin koskettamaan. Jännitin niitä tilanteita tosi paljon, mutta jotenkin myös Meijusta itsestään huokui pidättäväisyys tuolloin. Sittemmin hän on selvästi muuttunut, Loman näkee.

– Meiju on aina ollut ihmisläheinen ja helposti lähestyttävä persoona, mutta nykyään hän on selvästi rohkeampi ja rennompi. Hän uskaltaa avautua paitsi ystäviensä myös yleisön parissa. Hän on keikkojensa välispiikkien aikana kuin stand up -koomikko.

Säännöllisesti naurahteleva artisti uskoo pitkän uransa yhdeksi salaisuudeksi juuri sen, että hän on uskaltanut olla koko ajan enemmän ja enemmän oma aito itsensä.

– Nyt olen itsevarmempi kuin koskaan. Elämä on kasvattanut ja opettanut – monella tavoin, Suvas tiivistää.

Kukistetaanpa laulajan kasvuprosessiin.


Alttoääninen Suvas on alansa ilmiö. Kansan syvien rivien rakastama laulaja on kaikkien kaveri, jolta taipuu niin foxtrot, tango, iskelmä, jazz kuin järeämpi bilemusa – kirkkokonsertteja unohtamatta. Hänellä on myös ollut vankkaa kuulijakuntaa seksuaalivähemmistöjen bileilloissa.

Musiikkikärpänen puraisi jo aivan tenavana, sillä musiikinopettajana toiminut äiti oli kertonut Meijulle, että tämä oppi nopeammin laulamaan kuin puhumaan. Emoluonteensa Meiju peri isoäidiltään, joka käytännössä kasvatti hänet. Vielä yhdeksänkymppisenä mamma oli kuorinut ja pilkkonut Meijulle appelsiinit aina heidän tavatessaan, ja sittemmin laulaja teki samaa omille lapsilleen.



Kolmannen polven musiikkiammattilainen harrasti nuorena rumpujen ja pianon soittoa sekä balettia ja muuta tanssia. Lukion jälkeen Suvas meni kauppaopistoon, jossa perusti opiskelukavereidensa kanssa oman bändin. Kun bändi otti osaa Suosikki-lehden Myrskylässä järjestämään Kultainen mikrofoni -laulukilpailuun ja voitti sen, Suvaksen sisällä kuumotti.

–  Sillä hetkellä tunsin valaistuvani – aivan kuin olisin uskoon tullut. Vakuutuin siitä, että laulaminen olisi oma juttuni tulevaisuudessa, Suvas kertoo.

– Se lisäsi intohimoani.

Ensimmäinen demonauha syntyi yhteistyössä oman veljen kanssa. Siitä ei tullut hittiä, mutta sai levy-yhtiön Jori Sivosen innostumaan. Sivonen pyysi Suvasta laulamaan taustoja säveltämäänsä Titanic-kappaleeseeen, jonka Frederik esitti euroviisukarsinnoissa.

– Sen keikan jälkeen ”Reetu” halusi minut mukaan kesärundilleen, ja heti seuraavana kesänä uudestaan. Jälkimmäinen rundi oli siinä mielessä erikoinen, että lauloin yhä taustoja, vaikka kaksi omaa kappalettani keikkui listaykkösenä ja -kakkosena, Suvas sanoo viitaten kappaleisiin Tahdon sinut ja Oot paha.

– Keikoilla pääsin kuitenkin esittämään hittini. Yleisö taisi huutaa minua lavalle yhtä paljon kuin Reetuakin, joka ei välttämättä itse halua muistaa asiaa näin, hän jatkaa naurahdellen.

Taustoja olivat laulamassa myös muuan Kaija Koo sekä Helena Lindgren ja Tuire Pentikäinen.

– Aikamoinen satsi, eikö? Oltiin siihen aikaan porukan kanssa myös muutoin paljon tekemisissä, kunnes jokainen alkoi tehdä enemmän omia juttujaan, Suvas selvittää.


Meiju Suvas näki läheltä Frederikin suosion hurjimmat vaiheet – ja kuinka naislaumat toisensa perään piirittivät ”Reetua” keikkapaikoilla.

– Reetulla riitti hurjasti naisia. Minä toimin välillä eräänlaisena puskurina Reetun ja naisten välillä. Välillä Reetu pyysi minua sanomaan naisille, että ”nyt on tosi paha tilanne, nyt ei ehdi”, Suvas kertoo hymähdellen.

Kaksikon välillä lempi ei Suvaksen mukaan kuitenkaan leiskahtanut.

– Olin varmaan väärän värinenkin, sillä Reetuahn tykkäsi erityisesti vaaleahiuksisista naisista, Suvas sanoo.

– Koin olleeni Reetulle enemmänkin sisko. Hän oli minua kohtaan tosi hyvä ja reilu.


Haastattelu katkeaa hetkeksi, kun Loman esittelee Suvakselle uutta luomustaan: kimaltelevaa keikkapaitaa, jonka keskellä komeilee numero 60. Juuri tällaisen Suvas sanoo tilanneensakin.

– Valvoin koko viime yön paitaa tehdessäni, Loman tokaisee.

– Upea! Ehdottomasti kaiken vaivasi arvoinen, Suvas kiittelee.

Suosion ollessa suurimmillaan Suvas sai tämän tästä sovittaa erinäisiä keikkapaitoja ylleen. Yhtenä kesänä keikkoja riitti niin paljon, ettei hän ehtinyt pestä pyykkejä kotonaan kuin kertaalleen.

– Se oli hämmentävää ja ihanaa aikaa. En osannut jännittää tähteyttä, koska itse laulaminen tuntui jo niin luonnolliselta, Suvas korostaa.

Artistien elämä on tunnetusti aaltoliikettä. Lamakausia on osunut myös Suvaksen uralle. Näin tapahtui esimerkiksi 1990-luvun taitteen tienoilla. Hiljaiselon alettua hän matkusti Espanjaan, josta suostui palaamaan vasta, kunnes oli mielestään löytänyt puraisevan käännöskappaleen. Löytyi sopivan melodinen ja rytminen sävellys, johon Suvas pyysi Kari Kuuvaa tekemään oitis suomenkieliset sanat. Syntyi Pure mua, uusi hitti.

– Levy-yhtiö ei aluksi meinannut maksaa siitä tekstistä, koska piti sanoja muka kannibalismiin viittaavina. Sanoin, että maksan vaikka itse ne kulut. Niin varma olin biisin menestyksestä, painottaa Suvas, joka myöhemmin sai myös levy-yhtiön vakuuttuneeksi tunteestaan.

– Artistin ammatti on kestävyyslaji. Rauhallisimpana aikoina en lähtenyt vetämään huumeita tai dokaamaan, vaan yritin kehittää itseäni.

 

Olin pitkään hiomaton timantti, joka puhkesi lopullisesti kukkaan ehkä vasta 1990.

Sinnikkyys siivitti Suvasta itsevarmemmaksi, niin myös ajan kuva. Suvaksen mukaan oli onni, ettei 1980-luvulla ollut Idolsin kaltaisia laulukilpailuja, joissa uudelta tähdeltä vaaditaan heti paljon.

– Sain kypsyä rauhassa, mikä oli ehdottomasti tärkeää. Olin pitkään hiomaton timantti, joka puhkesi lopullisesti kukkaan ehkä vasta 1990, kun pitkäsoitto Sydän tietää ilmestyi, sanoo Suvas sanoo, joka 1990-luvulla muovasi musiikkityyliään piirun tai kaksi ”aikuisemmaksi”.

Kuluvalla vuosikymmenellä Meiju rikkoi rajoja tekemällä musiikillisen syrjähypyn nuorisoalamusiikin maailmaan – ”feataamalla” Teflon Brothersin Seksikkäin jäbä -biisissä. Meijun mielestä tällaisten synergiajuttujen avulla varttuneempien artistien on mahdollisuus saada uutta yleisöä.

– Yhteistyötä eri artistien välillä pitäisi tehdä enemmän, hän linjaa.

Säännölliset teatteriesitykset ovat Suvaksen mukaan lisänneet hänen esiintymisvarmuuttaan. Henkistä vahvuutta on tullut niin paljon lisää, ettei hänen vuonna 2011 Facebookin kautta saama tappouhkauskaan enää hetkauta.

– Olen elämäni varrella kokenut vastoinkäymisiäkin, mutta en niitä muistele.


Kun keikkailu vei taannoin suurimman osan Suvaksen ajasta, hän ei ehtinyt miettiä lastentekoa. Kunnes Meiju nelikymppisenä havahtui. Hän tunsi, että nyt tai ei koskaan. Eikä aikaakaan, kun haave toteutui. Meiju synnytti tyttölapsen 2000 ja poikalapsen 2002.

– En olisi aiemmin ollut kypsä äidiksi, koska musiikki oli lapseni. Kun äidilliset vaistoni heräsivät ja lapset syntyivät, päätin hiljentää keikkatahtiani ja olla mahdollisimman paljon heidän arjessaan läsnä. Olenkin varmasti ollut enemmän kuin monet muut vanhemmat, koska arkiohjelmassa ei yleensä ole keikkoja, Suvas ruotii.

– Kannustan yli nelikymppisiäkin naisia tekemään lapsen, jos sellaiseen tuntee polttavaa tarvetta.

 

Kannustan yli nelikymppisiäkin naisia tekemään lapsen, jos sellaiseen tuntee polttavaa tarvetta.

Suvas tarjoilee lisää kahvia muumimukeihin, jotka eittämättä kelpaisivat huutokauppakeisari Aki Palsamäellekin. Mukikokoelmassa riittää värikkyyttä. Sitä ei takavuosina puuttunut Suvaksen parisuhteistakaan.

Mediassa ilmestyi jo useita artikkeleita, joissa spekuloitiin, löytäisikö artisti koskaan sitä ”oikeaa”.

Vuosituhannen taitteessa Suvas uskoi pysyvään rakkauteen kahdessa toisiaan seuranneissa suhteissa, mutta kummassakin hän pettyi lopulta raskaasti. Suvas kertoi kokeneensa pelkoa näissä suhteissa ja itkeneensä ”enemmän kuin koskaan”. IS:n tuolloisessa haastattelussa hän sanoi miesten muuttuneen alun ihanuuden jälkeen pahasti mustasukkaisiksi.

– En muistele pahalla entisiä suhteitani, mutta joissakin omat Amorin nuoleni singahtivat väärään suuntaan. Henkinen väkivalta on kaikista pahinta, koska se rikkoo sisältä. Tämä raskas aika kuitenkin monella tavoin myös kasvatti, Meiju näkee.

– Kaikki takavuosien suhteeni eivät suinkaan olleet väkivaltaisia, oikeastaan vain nämä kaksi. Kun tällainen kierre alkaa missä tahansa suhteessa, en usko, että se päättyy koskaan – paitsi eron kautta.


Vuonna 2002 Suvas meni naimisiin John Bergerin kanssa. Suhde on hänen mukaansa kestänyt harmonisena.

– ”Jontte” on mainio ukko, täydennämme hyvin toisiamme. Kumpikin saa sopivasti tilaa omien työasioiden tai harrastusten toteuttamiseen. Itse asiassa emme ole riidelleet kunnolla kuin kerran – enkä nyt edes muista, mistä aiheesta. Kun tekee mieli huutaa toiselle ilkeyksiä, järkevämpää on vaieta, onnea huokuva Meiju kertoo.

– Jontte on niin mainio kokki, että se näkyy kiloissani. Mutta muuten se on ihan hyvä mies, hän heittää nauraen.

Takavuosina Suvas oli esillä myös erilaisten laihdutuskuuriensa myötä. Esimerkiksi 1990-luvun lopussa Suvas kertoi laihtuneensa ideoimallaan dieetillä 20 kiloa. Nyt uusia ei näillä näkymin ole tiedossa.

– Meillä kaikilla on vain yksi elämä. Siitä pitää osata nauttia, ja samaa fiilistä haluan ihmisten kokevan keikoillani. Siksi saatan mennä kesken biisien rapsuttamaan päälakia tai jopa puraista jotakuta korvasta, hän virnistää.

Loman ojentaa Suvakselle vielä tekemänsä hatun. Siinä on välkkyviä diskopallukoitakin. Viikonlopun juhlat ovat ”hattubileet”.

– Pitää olla hattuteema, koska hatuttaa täyttää 60, Suvas nauraa.

– Ei vaan. Juhlimme nelikymppisiänikin hatut päässä, joten on kiva ottaa sama uusiksi.

Meijun nojatulilla lepää myös toinen kimalteleva paita, ja sitä komistaa numero 61. Se on hänen suosikkikeikkapaitansa ja symboloi kuulemma sitä, että ensi vuonna hän ”syntyy uudestaan”.

– Tarkoitus on yhä hurmata yleisöä, mutta jatkossa tuskin kukaan enää pyörtyilee keikoillani. Jos joku pyörtyy, se olen minä itse, hän summaa nauraen.

Edit 22.1. klo 12:08. Artikkelia muokattu: Meijun keikka on Sellosalissa 23.1., ei 21.1., kuten jutussa virheellisesti mainittiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt