Viihde

Eija-Riitta Korhola sairastui aggressiiviseen syöpään – teki tärkeän päätöksen vain vuotta aiemmin: ”Se taisi pelastaa henkeni”

Julkaistu:

Eija-Riitta Korhola kertoo kirjassaan syöpään sairastumisestaan ja erosurustaan, mutta kova paikka hänelle oli myös nuorena koettu muistinmenetys. Nyt hän katsoo kiitollisena eteenpäin.
Kun Eija-Riitta Korholalla todettiin keväällä 2017 aggressiivinen rintasyöpä, hän alkoi kirjoittaa muistiin ajatuksiaan. ”En tiedä tuleeko tästä elämänkirja vai kuolemankirja”, hän kirjoitti.

Paljon ehti tapahtua, mutta nyt Korhola voi juhlistaa Kuolemaa nopeampi -kirjaansa (Tammi) hyväkuntoisena. Kirjassaan Korhola kertoo sairaudestaan ja myös kaukaisemmista tapahtumista ja ajatuksistaan.

Korhola oli Amsterdamissa viimeistelemässä kokousmuistiota, kun hän sai tietää sairastavansa nopeasti leviävää rintasyöpää. Lääkäriin hän meni löydettyään rintansa yläpuolelta kovan patin.

Kirjassaan Korhola pohtii, saattoiko syöpäkasvain syntyä vaikka siitä, että hänellä oli tapana pitää puhelinta esimerkiksi siivotessa urheiluliivien alla. Kasvain tuli nimittäin samaan kohtaan.


Eniten Korholaa mietitytti surun vaikutus sairastumiseensa. ”Tiedän, että olen ollut liian surullinen erosta, liian monta vuotta”, hän kirjoittaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pitkä avioliitto professori Atte Korholan kanssa päättyi 2011, mutta eron syitä kirjassa ei ruodita, eikä ex-puolisoa edes mainita nimeltä. ”Se oli kuin liikenneonnettomuus, johon ihminen odottamatta joutuu”, Korhola kirjoittaa.

Korhola kertoo kirjassaan ajatelleensa ex-puolisoaan diagnoosin saatuaan: ”Suostuisiko hän monen vuoden jälkeen keskustelemaan kasvotusten? Saisiko syöpä sen aikaan?”

Surutonkin voi sairastua, mutta Korholan tavoin monet ovat kertoneet rintasyöpää edeltäneestä synkästä vaiheesta. Sitäkin Korhola mietti, että hänen puolustuskyvyssään on aukko, mikä pitää saada kiinni.

Korhola otti vastaan neuvoja ravinnosta, mutta ennen kaikkea hän halusi sulattaa surun pois.

Vuosi ennen sairastumistaan Korhola oli tarttunut tarjoukseen syöpävakuutuksesta, jonka turvin hän meni yksityissairaalaan.

”Juuri tämä taisi pelastaa henkeni”, hän kirjoittaa, sillä hän sai nopeasti diagnoosin ja ajan leikkaukseen, jossa rinta saatiin säästettyä. Leikkauksessa poistettiin myös kainalon imusolmukkeet.


Korhola epäilee, että julkisella puolella diagnosointivaihe olisi ollut liian hidas nopeasti leviävän syövän taltuttamiseksi. Muuten hän pitää julkisen puolen syöpähoitoa hyvänä – sairaalaruokaakin mainettaan parempana.

Julkisella puolella Korholalle tehtiin leikkauksia tulehtuneen haavan takia ja hoidettiin sytostaateilla ja sädehoidolla.

Kirjassaan Korhola kritisoi median tapaa liittää syöpään taistelutermejä. ”Kukaan ei selätä infarktia tai sepelvaltimotautia. Miksi ja ketä varten syöpään sairastuneista leivotaan sankareita?”

Korhola ei pidä itseään taistelijana, vaikka ongelmia piisasi: märkivä tulehdus leikkaushaavassa, haavan useita leikkauksia, kaksi keuhkokuumetta, kipuja, pahoinvointia, sädehoidosta aiheutunut ihovaurio.

”Jostakin syystä olin ongelmamagneetti, jonka kintereillä useimmat syövänhoidon komplikaatiot olivat.”

Haartmanin sairaalassa Korhola sai antibioottia, jolla oli vain eri kauppanimi kuin antibiootilla, joka oli aiheuttanut hänelle akillesjänteen tulehduksen. Se palasi – ja kävely alkoi taas takuta.


Korhola antaa kipakkaa palautetta tiedon kulusta hoitoyksiköiden välillä: ”Eikö juuri sitä varten meillä ole tietokoneet ja koko sähköinen järjestelmä?”

Kun Korhola oli Haartmanin sairaalassa keuhkokuumeen takia, tieto ei kulkenut edes hänen omalääkärilleen syöpäklinikalle.

Korhola ei maalaillut etukäteen ongelmia. Ja edelleen hän ajattelee, että ei kannata pelätä mitään etukäteen.

Hiustenlähtöä hän ei surrut, sillä ne kasvavat takaisin. Sytostaattien aiheuttamasta karvojen lähdöstä Korhola toteaa humoristisesti: ”Brasilialaisessa vahauksessakin on pieni kipu, mutta että näin kovaan hintaan latinokortteli.”

Siitä Korhola jopa hiukan ilahtui, kun hänelle kerrottiin rintojen kuppikoon pienenevän leikkauksessa. Tervettä rintaa ei tosin pystyttykään leikkaamaan saman näköiseksi, koska itse leikkaus venyi pitkäksi.

 

Kukaan ei selätä infarktia tai sepelvaltimotautia. Miksi ja ketä varten syöpään sairastuneista leivotaan sankareita?

Leikkauksen jälkeen Korhola ajatteli: ”Mitä sitten, vaikka joudun elämään eriparirintojen kanssa.”

Korhola heittää kirjassaan rintojensa saaneen aiemmin enemmän julkisuutta kuin akateemiselle politiikassa olevalle naiselle on sopivaa. Hän pitää osittain syynä asuvalintojaan, mutta vain osittain.

Korhola teki töitä jopa ulkomailla syöpähoitojen helpoissa vaiheissa. Hän on ympäristölainsäädännön asiantuntija. Bonnin ilmastokokouksessa japanilaiset halusivat selfieitä Korholan kanssa, kun hän yllättäen repäisi kuumottavan peruukin pois.

Huonoina päivinä Korhola ei päässyt sängystä ylös. Hyväksi kipulääkkeeksi hän totesi itkemisen.

Kirjassaan Korhola kertoo muun muassa Ritva Oksasen, Raakel Lignellin ja Jukka Leppilammen suuresta avusta pahoina päivinä.

Tuomiokirkon rukouspiirikin kävi sairaalassa Korholan luona ”vetämässä päiväliturgian”. He järjestivät myös hoitoremmin potilaalle.

Korhola tuo läpi kirjan esille hengellisyytensä, mutta ei ryppyotsaisesti. Voi olla, että juuri usko suojasi häntä ahdistukselta, minkä syöpäpotilaat usein kokevat. Mutta avioeron Korhola arvelee kokeneensa kristittynä erityisen raskaasti.


Sitä Korhola ihmettelee, miksi uskovainen voidaan yhä mieltää ”kaulaan saakka napitetuksi ilottomaksi olennoksi”.

Korhola tykkää kauniista vaatteista, viinilasillisesta, matkustamisesta.

Tällaisenkin jutun Korhola kertoo kirjassaan: Kun hän väitteli 2014 tohtoriksi, naapurimaan toimittaja kiinnostui hänen tiedoistaan, mutta toimittajan esimies oli todennut: Emme voi käyttää, näyttää liian hyvältä.

Korhola oli Euroopan parlamentissa 1999–2014. Hän siirtyi kristillisdemokraattisesta puolueesta kokoomukseen 2003.

Syöpäpotilaana Korhola oppi, ettei kaikkeen voi itse vaikuttaa, mutta kiitollisuudesta voi itse päättää.

Joulukuussa 2017 Eija-Riitta Korhola sai arvokkaan joululahjan: lääkäri totesi hänet terveeksi.


Jutun tiedot ja sitaatit ovat Kuolemaa nopeampi -kirjasta (Tammi), joka julkaistiin keskiviikkona 9. tammikuuta.