Viihde

Niklas ja Piritta Hagmanin 12 vuoden liitto ohi – lopullinen ero juuri ennen joulua

Julkaistu:

ero
Hagmanit jättivät avioerohakemuksen yhdessä.
Niklas ja Piritta Hagman ovat eronneet. Pari haki avioeroa ensimmäisen kerran 2. maaliskuuta.

Helsingin käräjäoikeudesta vahvistetaan Ilta-Sanomille, että Hagmanit hakivat yhdessä avioeron toista vaihetta 4. joulukuuta. Heidät tuomittiin avioeroon 5. joulukuuta.

Hagmanit ehtivät olla naimisissa 12 vuotta. Parin häitä vietettiin vuonna 2006 ja heillä on kolme kouluikäistä lasta.


Niklas Hagman tunnetaan kiekkourastaan. Hän pelasi pitkän uransa aikana NHL:ssä, KHL:ssä ja SM-liigassa sekä Suomen jääkiekkomaajoukkueessa. Hagman lopetti aktiiviuransa viime vuonna. Niklas Hagman nähdään keväällä tv:ssä yhtenä Selviytyjät Suomi -ohjelman toisen tuotantokauden kilpailijoista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Piritta Hagman puolestaan tunnetaan juontajana ja Miss Suomen perintöprinsessana.


Piritta kertoi IS:lle viime vuonna, että on onnellinen päästessään toteuttamaan pitkäaikaisia haaveitaan. Kun Niklas kiekkoili ammatikseen, eli Piritta miehensä työn ehdoilla ja piti omat unelmansa sivussa. Hän huolehti perheestä, kun NHL:ssä ja KHL:ssä pelannut Hagman oli pelireissuilla. Hagman myönsi, että arjen pyörittäminen yksin oli ajoittain rankkaa.

– En ole unohtanut, kuinka synkkiä hetkiä siellä on ollut. Muistan edelleen, miten rankkoja ne vaiheet olivat, Piritta muisteli Niklaksen Venäjä-kauden päätöstä vuonna 2013.
Korjattu juttua kello 21.21: Selviytyjät Suomi -kaudella nähdään mukana Niklas Hagman, ei Piritta Hagman.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt